Saamelaisalueen maanomistuksen ja hallinnon järjestämistä on viimeisen 20 vuoden aikana käyty kiivasta ideologista taistelua. Saamelaiskäräjien vaatimuksiin kriittisesti suhtautuvia analyysejä ja tutkimuksia on leimattu epätieteellisiksi sepustuksiksi, joiden tarkoituksena on ollut pönkittää nykyistä saamelaisten maankäyttöä ja hallintoa rajoittavaa järjestelmää. Tai sitten niistä on pyritty vaikenemaan tyystin tilanteessa, jossa mitään kommentoitavaa ei ole enää ollut uskottavasti.

Mitä enemmän on voitu osoittaa saamelaiskäräjien esityksistä puuttuvan faktaa, sitä enemmän on saamelaiskäräjien uskottavuus ja arvovalta romahtanut. Joten nyt voidaan jo sanoa, että nykyisen saamelaisen itsehallintojärjestelmän lahoaminen sisältä käsin on ollut hyvin ulospäin näkyvä prosessi, jossa kaikki korjausmekanismit ovat törmänneet sisäiseen muutosvastarintaan. Samalla saamelaisesta kulttuuri-itsehallinnosta saatuja kokemuksia on käynyt vaikeaksi tarkastella kiihkottoman objektiivisesti.

Niin sanotulla saamelaisella talousjärjestelmällä on ollut omat selvät luonteenpiirteensä. Se on toistaiseksi ainoa systeemi, joka on kyennyt yhdistämään mm. saamelaisten poromiesten elintason vaikeaan luonnonlaidunkatastrofiin ylilaiduntamisen ja poronhoidon hallitsemattomuuden vuoksi.

Saamelaiskäräjien propagandakoneistolle voi tietysti nostaa hattua. On lähes uskomatonta, miten saamelaista menestystarinaa pystyttiin pitämään yllä vuosikymmeniä, vaikka muutaman henkilön ylläpitämä järjestelmä on koko sen ajan sisältä käsin lahonnut. Suurelle yleisölle on vuodesta toiseen esitetty huikeita menestystarinoita, mutta alastonta totuutta on ollut yhä vaikeampi peittää. Systeemi ei ole ajautunut uskottavuuskriisiin lappalaisten aggression tai omien oikeuksien tunnustamisen vaatimisen vuoksi vaan sisäiseen kyllästymiseen ikuisista lupauksista maan hallinnan toteutumiseksi, mikä ei ole pohjautunut lappalaisten esiin nostamiin realiteetteihin ja faktoihin.

Usko saamelaisideologiaan oli 1980- ja 1990-luvuilla vahvaa. Se on kuitenkin heikentynyt, kun lupaukset paremmasta tulevaisuudesta eivät ole toteutuneet. Jokaisessa uskonnossa ja ideologiassa on luonnollisesti seikkoja, jotka vetoavat kansalaisiin.

Saamelaisideologian ydinkohta väitti, että saamelaisten itsehallinto hoitaa maanomistukseen ja hallintaan liittyvät asiat oikeudenmukaisesti. Mitään ei voi jättää yksityisten tilallisten ratkaistavaksi vaan ja ainoastaan saamelaiskäräjille. Yksityisten lappalaisten maanomistajien ajattelu, aloitteellisuus ja spontaani toiminta katsottiin olevan haittatekijöitä, jotka oli kitkettävä pois häiritsemästä saamelaista elämänmuotoa turvaavien oikeuksien toteutumista.

Nyt voidaan kysyä, miten sellainen voisi ikinä onnistua, kun yksinkertaisempi poronhoitokaan ei ole onnistunut kestävän kehityksen vaatimusten mukaisesti. Tai miten mikään kollektiivinen omistus voisi onnistua millään tavoin ihmistä alistamatta tai tehokkaasti tai edes ylipäänsä saamelaisten omistaessa maita ja asumuksia nyt aivan kuten muutkin ja ilman sanottavia ongelmia.

Saamelaiskäräjien kehittämää maanhallintamallia ryhdyttiin ideologisessa kielenkäytössä kutsumaan saamelaisten kollektiiviseksi yhteismaaksi. Lyhyen aikaväli tavoitteeksi asetettiin saamelaisten kulttuuri-itsehallintoon siirtyminen mahdollisimman lyhyen ajan sisällä. Pitkän aikavälin tavoitteena oli saamelaisten oikeuksien palauttaminen kaikissa pohjoismaissa yhtenäisten kriteerien pohjalta. Saamelaisten oikeuksia esitettiin palautettavaksi ilman tutkittua oikeusperustaa ja ilman ongelmien erittelyä. Nyt tarkasteltuna tässä ideologiassa sumeni kaikki: omistus ja hallinta sekaantuivat, yksityinen ja julkinen etu hämärtyivät ja lopulta ennen kaikkea se, mitä tästä kukaan saamelainen hyötyisi siihen nähden, mikä heidän elantonsa tai elintilansa on juuri tänään. Politikointi karkasi käsistä ja tutkimusta todellisuudesta. Kuviteltu todellisuus eteni päämääriin, joita ei arkitodellisuudessa voi havaita missään.

Saamelaisnationalismi ideologiana lähti liikkeelle siitä, että on korkea aika korjata historian kuluessa saamelaisten maan ja veden omistuksessa tapahtuneet vääryydet. Pekka Aikion iskulauseen pohjalta valtion saamelaisilta itselleen kaappaamat maat tuli palauttaa takaisin alkuperäisille omistajille eli saamelaisille. Tämä faktoihin perustumaton vaatimus unohtui saamelaisten itsehallintokokeilussa, jonka viime vuosina yhä useammat saamelaiset ovat tulleet tietoiseksi siitä, mistä oikeastaan on kyse.

Ideologia yleensä epäonnistuu kokemuksen mukaan, jos se ei kykene paikallistamaan oloja jossa toimitaan ja perustaa, jossa sijaitaan.

Tässä kiistan näännyttämässä tilanteessa tarvitaan todellisen historian tunnustamista. Tässä tilanteessa on tärkeintä ratkaista alueen vakauteen liittyvät ongelmat realiteettien asettamien rajojen pohjalta. Nimenomaan Suomessa on tunnustettu se, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.

Saamelaisten itsehallintoa ryhdyttiin ajamaan 1970-luvulla, jotta valtion saamelaisiin kohdistama riisto ja syrjintä voitaisiin lopettaa. Valtion saamelaisilta laittomasti itselleen ottamien maiden palauttamisen saamelaisille piti aloittaa uusi aikakausi, jonka aikana saamelaiset nousisivat vähintäänkin tasa-arvoisiksi muun väestön kanssa. Tällä kertomuksella ei ole enää tänään mitään uutisarvoa eikä tavoitearvoa. On vaikea osoittaa, kuka siihen enää uskoo tutkimustulosten ollessa kaikille avoimia.

Uudessa maanomistusmallissa saamelaiskäräjät olisi päättänyt kaikesta. Yksityisten omistamat tilat ja niiden oikeudet nähtiin keskeisenä esteenä saamelaisten elämänmuodon toteuttamisessa. Sen sijaan saamelaisten kollektiivinen maanomistus taas nähtiin hyvänä asiana. Tällaisessa maanomistusmallissa valtaa olisi käyttänyt saamelaiskäräjien yhteydessä toimiva maankäyttöneuvosto. Tämä eliitti olisi ollut entisten lapinkylien maiden kollektiivinen omistaja, jossa entisten omistajien jälkeläisten esi-isien kielen vaihtuessa suomeksi väitettiin luopuneen oikeuksistaan. Kaikki tämä siis ilman oikeusperustaa ja ilman pätevää tutkimusnäyttöä siitä, että joskus olisi valinnut kollektiivinen maanomistus. Siihen piti silti päästä hinnalla millä hyvänsä ideologian mukaisesti.

Monet ovat sittemmin ihmetelleet sitä, että miksi hyvät esitykset jäivät toteutumatta? Kysymys on äärettömän mielenkiintoinen vastauksesta puhumattakaan. Monet pahoittelevat edelleen sitä, että 1990-luvulla avautuneet mahdollisuudet valuivat hiekkaan. Pahoittelijat eivät ehkä näe sitä, että taustalla oli rappeutunut, ahne ja vallanhimoinen poliittinen johto, joka haaveili alueen yksinvallasta, minkä toteuttamiseksi vaadittiin ILOn alkuperäiskansoja koskevan yleissopimuksen ratifiointia.

Saamelaiskäräjien poliittisen johdon Suomen valtiojohdolle esittämät vaatimukset kuvastavat saamelaiskäräjien poliittisen johdon vallanhimoa. Saamelaiskäräjien vaatimukset maiden palauttamisesta takaisin saamelaisille oli käänteentekevä: se avasi monen paikallisen asukkaan silmät näkemään kenen omaisuuden ja millaisesta omaisuuden siirrosta oli kysymys.

Saamelaisen edistyksen piti Suomesta levitä yli saamelaisen maailman, joka lopettaisi valtayhteiskuntien taloudellisen dominoinnin saamelaisten asuinalueilla. Tällainen utopistinen politiikka on edistänyt olennaisesti saamelaiskäräjien uskottavuuden rappeutumista. Saamelaiskäräjien talouspolitiikan päämääränä oli täydellisesti oman saamenmaan luominen. Sillä ei taas ole tekemistä juurikaan välittömän maanomistuksen kanssa.

Historiallisessa tarkastelussa voidaan todeta, että KHO:n oikeansuuntainen päätös syksyllä 2011 tuli oikeaan aikaan ja se on yhdensuuntainen alkuperäiskansoja koskevan yleissopimuksen yleislinjan kanssa. Se antaa myös kolonisaatiossa kielensä menettäneen lappalaisväestön identifioitua alkuperäisväestöksi. Se prosessi on kansainvälisen oikeuden mukainen alkuperäiskansaperuste.

Monet asiaa tuntemattomat poliitikot kannattivat aluksi saamelaiskäräjien vaatimuksia maaoikeuksien palauttamisesta saamelaisille ajattelematta mitä sellainen käytännössä merkitsee rekisteriin kuulumattoman lappalais- ja muun väestön oikeuksille. Sehän olisi merkinnyt kaikille muille ainoastaan ja vain köyhyyden jakamista.

Kukaan asiasta tietämätön tuskin arvasi sitä, että se olisi tehnyt tyhjäksi haaveet omaisuuden suojan säilymisestä saamelaiskulttuuri-itsehallinnon vallitessa. Tämä olisi koskenut myös saamelaisia itseään. Saamelaiskultuuri-itsehallinnossa oikeudet ovat toteutunet vain propagandassa, joka oli suunnattu ennen kaikkea hyödyllisille idiooteille Etelä-Suomessa. Hyödyllisistä idiooteista kaikkein hyödyllisimmät löytyivät Etelä-Suomesta. Näin oli ehkä vain sen vuoksi, että se siveli heidän ajatustaan, sieluaan ja oikeudellista tuntoaan juuri niin kuin se vain toisten oikeuksia tuntemattomalle voi onnistua. Heille kyse ei lopulta ollutkaan oikeustajusta, joka kansalla on.

Kaikille poliittiseen johtoon kuuluville on ollut suuri pettymys, ettei suuri utopia ole toteutunutkaan. Kaskeutuminen tavallisten kuolevaisten asemaan on ollut heille painajainen. Tämä koskee myös kaksi kautta presidenttinä toiminutta Tarja Halosta. Unelmien täyttymys saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon perimmäisestä päämäärästä ja tilasta on jäänyt saavuttamatta. Tähän on siis tultu.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe 3. päivänä huhtikuuta 2012 saamelaiskäräjien avajaisissa tarjoaa kiistaan reaalimaailmaan perustuvan ratkaisun. Se tarkoittaa, että asioiden valmistelussa palataan Suomen oikeusjärjestyksen mukaisiin menettelytapoihin. Ratkaisuun pitää ottaa mukaan kaikki osapuolet.

Saamelaiskäräjien puheenjohtajien toiminta osoittaa, ettei hän ole kyennyt vastaamaan nykyisen tietoyhteiskunnan haasteisiin, kun hän vaati alkuperäiskansoja koskevan yleissopimuksen ratifiointia niin, että koskisi vain saamelaisrekisterissä olevaa väestöä. Tämä osoittaa, miten surkeasti nykyistä alkuperäisväestöä - lappalaisia - käsitellään. Lakiin kirjatun saamelaismääritelmän nojalla rekisteriin merkittäviä saamelaisia koskeva määritelmä on epäonnistunut.

Saamelaisten ja lappalaisten asiaa voidaan verrata DDR:ään, kun Saksoja oli kaksi. Kahden samaa väestöä koskevan alkuperäisväestön olemassaoloa pidetään yllä epäonnistuneella saamelaismääritelmällä samalla tavoin kuin Saksan keinotekoista jakoa pidettiin yllä Berliinin muurilla.

Saamelaiskäräjät ei tule toimeen kitkatta lappalaisten kanssa, vaikka lappalaiset ovat verisukulaisia saamelaisten kanssa. Syy ei voi olla kenenkään olemassaolossa vaan se on jossakin muussa. Matkoillani saamelaisalueelle olen tentannut ihmisiä saamelaisten historiaa koskevilla kysymyksillä. Kaikilla ihmisillä on ollut polttava tarve tilittää kokemuksiaan ns. saamelaisten itsehallinnosta. Siten perimmäinen, yksinomainen vastaus ei liene saamelaisrekisteriin kuuluvienkaan asenteessa.

Mielestäni tärkein yksittäinen syy saamelaiskäräjien uskottavuuden heikkenemiseen on ollut historiallisten tosiasioiden laiminlyönti. Tyytymättömyys saamelaiskäräjien poliittisen johdon toimintaan on kerännyt yhteen saamelaisia ja lappalaisia, joista monet ovat aktivoituneet.

Ennen pitkää nykyisellä, ylimielisellä menolla koko saamelaisten kulttuuri-itsehallinto tulee romahtamaan. Jo nyt näkyy, miten saamelaiskäräjien uskottavuus on mennyt. Nykyisen puheenjohtajan aikana näkyy, miten hän ei ole ymmärtänyt saamelaiskäräjien lainmukaista tehtävää. Alkuperäiskansa-asiaa ei edistetä siten, että kielletään lappalaisten olemassaolo ja aiheeseen liittyvät tutkimustulokset.

Muiden saamelaiskäräjien jäsenten on pitänyt osallistua sellaiseen politiikkaan, jota ei ole voinut voittaa. Saamelaisnationalistien utopia lappalaisten nujertamisesta on luonteeltaan ikuinen. Realiteeteilla ja tosiasioilla tässä yksinvaltaan pyrkimisessä ei ole ollut mitään merkittävää osaa.

Saamelaiskäräjät ei ole pystynyt vastaamaan lappalaisten esiin nostamiin faktoihin miltään osin. Erityisen surkeasti järjestelmä on epäonnistunut historian tulkinnoista alkuperäiskansakysymyksessä. Saamelaisten oma viestintä on poliittisesti pahasti vinoutunut. Halutaan yhdenmukaistaa käsityksiä ja tietoja, tosin useimman tiedon nimellä kulkevia pinttymiä. Suoranainen valhe ja liioittelu iskeytyvät syvälle vastaanottajaan. Harvalla heistä on minkäänlaista suojavalmiutta torjua tällaiset käännytysyritykset.

On luonnollista, että kaikkein primitiivisimmät saamelaispropagandan iskulauseet toistuivat fanaattisimpien saamelaisten uskontunnustuksissa. Näillä dogmeilla ei ole ollut mitään yhtymäkohtaa saamelaisten kotiseutualueen arkitodellisuuteen. Historian pyörän kääntäminen pois todellisuudesta epäonnistui pahoin.

Saamelaiskäräjien poliittinen johto näyttää rakastavan valtaa, mutta ei siihen liittyvää vastuuta. Se tuli esille konkreettisesti saamelaiskäräjien avajaisissa 3.4.2012 puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärven puheesta, jossa hän syytti valtiota kaikesta saamelaisten sortamisesta. Kiitosta ei herunut valtiolle edes uuden kulttuurikeskus Saajoksen rahoittamisesta.

Saamelaiskäräjien historia osoittaa, että systeemi on ollut hyvä saamelaisaktivisteille. Heille löytyi siinä mielenkiintoisia tehtäviä. Opportunismi kukoisti systeemissä. Ehkä tästä syystä monet kannattivat systeemiä Suomessa jonkinlaisena hyvänä esimerkkinä ihanteellisesta saamelaisesta kulttuuri-itsehallinnosta. Demokratia ja ihmisoikeudet olivat heille pelkkää sanahelinää.

Historiallisessa perspektiivissä on nostettava hattua niille henkilöille, jotka asettuivat puolustamaan lappalaisia saamelaiskäräjien diktatuurin puristuksessa. Saamelaiskäräjien poliittinen johto on erkaantunut arkitodellisuudesta ja ajaa lähinnä ryhmäkohtaisia etujaan muista saamelaisista ja lappalaisista välittämättä.

Kaikkia ihmisiä voidaan pettää jonkin aikaa, joitain ihmisiä voidaan naruttaa kaiken aikaa, mutta kaikkia ihmisiä ei voida vetää huulesta ikuisesti. Tämä vanha sanonta pitäisi ymmärtää myös saamelaiskäräjien poliittisen johdon piirissä.

Tutkijat ja alkuperäiskansa kysymyksestä kiinnostuneet ovat pyrkineet tiedon vapaaseen vaihtoon, jota saamelaiskäräjien poliittinen johto on pyrkinyt rajoittamaan ja sen merkitystä vähättelemään. Lappalaiset ovat vaatineet tunnustusta, jota saamelaiskäräjien poliittinen johto ei halua tehdä.

Tiedon kerääminen ja sen muokkaaminen pitäisi olla periaatteessa kiihkotonta tieteellistä työtä, jossa tehdään olettamuksia ja testataan niiden paikkansa pitävyyttä. Saamelaiskäräjät on luopunut alkuperäiskansan määrittelyyn liittyvässä kiistassa tästä periaatteesta hylkäämällä yli 1000 lappalaista saamelaisrekisteriin hakijaa. Hylkäävällä päätöksellä ei etsitty empiiristä evidenssiä, toisin sanoen hakijoiden esittämää faktaa ei katsottu tarpeelliseksi osoittaa oikeaksi asiakirjoista kerätyn tiedon avulla.

Itsestään selvänä pidettiin sitä, että alkuperäiskansaan liittyvä tutkimus pitää hoitaa saamelaiskäräjien poliittiselle johdolle myötämielisessä hengessä kiinnittämättä huomiota tieteelliseen objektiivisuuteen.