Afganistanin tilanteessa on jotakin sellaista, millä on myös yhtymäkohtia Suomessa käytävään keskusteluun ILOn sopimuksen ratifioinnin tarpeellisuudesta. Julkisessa keskustelussa on korostettu sitä, että Suomi pyrkii esimerkillisesti YK:n periaatteiden mukaan edistämään demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Samaa on väitetty YK:n olleen kansainvälisen yhteisön avulla edistämässä ihmisoikeuksia turvaavia suosituksia Afganistanissa. Kuten Afganistanissa tapahtumat osoittavat tulokset on pyyhkäisty taivaan tuuliin ja Afganistan ajautunut kaaokseen, kun länsimaiden pystyssä pitämä hallinto luhistui muutamassa päivässä sotaa käyneiden Talibantaistelijoiden jalkoihin. Näyttääkö tutulta? Afganistanissa on vallinnut tuhansia vuosia heimoyhteiskunta, jossa alueelliset klaanit ovat olleet tärkeimpiä vallankäyttäjiä, joille länsimainen demokratia on varsin vierasta. Tätä ei ole ymmärretty.

Entä mitä yhteistä Afganistanilla ja saamelaisilla on? Kuten afganistanilaiset, saamelaisetkaan eivät muodosta täysin yhteinäistä kansakuntaa, vaan saamenkieliä ja kulttuureja on useita. Suomessa tätä ei useinkaan tunnisteta ja sen seurauksena on ollut se, että inarinsaamelaisia ei ole haluttu tunnustaa erilliseksi ryhmäksi.

Afganistanissa virkamiehet, joiden kanssa kansainvälinen yhteisö yleensä asioi, ovat osanneet kertoa tarinaa, jota länsi on halunnut kuulla. He eivät ole edustaneet kansan syvien rivien ajattelua. Hallinto oli tavallisen kansan silmissä ulkoapäin valtaan laitettu ja pönkitetty. Siksi se romahti kuin korttitalo. Länsimaiden 20-vuotiseen Afganistanissa oloon on liittynyt paljon itsepetosta ja Suomessakin on oltu naiiveja. Afganistanin historia on konkreettinen opetus ollut niin amerikkalaisille, briteille kuin myös venäläisille, jotka yrittivät muodostaa siitä oman siirtomaan ja soveltaa omia oppejaan. Tuntuuko tutulta?

Miten tämä sitten liittyy saamelaisiin? Liittyypä tällaiset opit heihin hyvinkin. Lainsäädännön valmistelussa on tyystin ohitettu alueen todellinen historia, samalla on jätetty arvioimatta se, että onko ILOn sopimuksen ratifioimiseksi mitään akuuttia tarvetta. YK:n ihmisoikeuskomitean suosituksista siihen ei löydy perusteita. Kovin rehellistä tiliä Ylä-Lapin tilanteesta ei ole tähän mennessä tehty. Sen sijaan on haluttu uskoa omia virallisia totuuksia ja hyvän voittoa pahoista inarinsaamelaisista, joita on pyritty leimaamaan erilaisin pilkkanimin.

Viimeiset 40 vuotta on kiistelty ilman taukoja siitä kuka on saamelainen ja kenen kuulusi hallita saamelaisalueen maita ja vesiä. Inarinsaamelaisten historiallisille alueille tunkeutuneet poro- ja kolttasaamelaiset ovat historiallisista tosiasioista piittaamatta jatkaneet asiantuntijoittensa avulla taistelua vetoamalla YK:n ihmisoikeuskomitean langettaviin päätöksiin. YK on kuitenkin osoittanut tässä kiistassa kuten Afganistanissa, että se on kiistassa voimaton. YK:lla ei ole mandaattia kirjoittaa minkään kansan tai kansallisen ryhmittymän vieraita arvoja puolustavaa kulttuuria ja hylkäämään oman kulttuuriperintönsä.

Pitkään jatkunut kiista on maksanut Suomen valtiolle miljoonia euroja. Nämä rahat olisi voitu käyttää paljon hyödyllisemmin auttamalla saamelaisia poistamaan kiistan syitä tekemällä tilanne ja olosuhdeselvitys nykytilasta. Näin ääriajattelulta olisi viety kasvupohja. Vakaa kehitys voi lähteä ainoastaan paikallisista yhteisöistä. Demokratiaa ei toimi ilman perusasioita ja eri saamelaisryhmien yhdenvertaisuutta. Kuten Afganistanin opetukset osoittavat YK:n nimissä tuoduilla opeilla ei kannata yrittää ratkaista ILOn sopimuksen ratifiointiin liittyvää kiistaa. Kiista on ollut inarinsaamelaisille epäinhimillinen ja valtio on väistellyt vastuuta. Valitettavasti nykyinen toiminta ei tilannetta vakauta. Tilanne rauhoittuu vasta kun riitaa ylläpitävät poro- ja kolttasaamelaiset suostuvat pyöreän pöydän keskusteluihin inarinsaamelaisten kanssa.