Viime aikoina on keskusteltu ja opittu paljon yhdestä Suomen vanhimmista, etnisistä vähemmistöistä saamelaisista, viimeksi Lapinkansassa 21.3.2012. Selvennykseksi totean, että yleisnimitykseksi Suomessa on vakiintunut 1970-luvulta lähtien saamelaissana. Se on kuitenkin eri asia kuin alkuperäiskansoja koskevan ILOn yleissopimuksen tarkoittama alkuperäisväestö.

Kansainvälisen määritelmän mukaan alkuperäisväestöksi katsotaan henkilö, joka itse kokee kuuluvansa kyseessä olevan alueen alkuperäisväestöön ja joka sukupolvelta toiselle jatkuneen katkeamattoman polveutumisen perusteella kuuluu kyseiseen alkuperäisväestöön. Alkuperäisyyteen liittyvä olennainen edellytys on itseidentifikaatio, joka ei vaadi valtion hyväksyntää tai jotakin rekisteriä tuekseen. Tämän mahdollisuuden turvaa nimenomaan alkuperäis ja heimokansoja koskeva yleissopimus. Joten alkuperäisväestön oikeuksia ei voi muilla käsitteillä säädellä. Kysymys on valtionkin tahdosta riippumaton kansainvälinen oikeus, joka ratkaisee.

Selvyyden vuoksi on todettava, että kaikkia Pohjois-Lapin alkuperäisväestön -lappalaisten - perheissä syntyneitä ei ole tähän mennessä selvitetty eikä heille ole näin ollen voitu antaa mahdollisuutta identifioitua alkuperäisväestöön kuuluvaksi. Saamelaismääritelmän ahtaan tulkinnan vuoksi he eivät ole näennäisesti alkuperäisväestöä, vaikka olisivatkin verisukulaisia saamelaisrekisteriin merkittyjen kanssa. Sellainen johtaa turhan poikkeuksellisiin ihmisoikeusloukkauksiin saamelaisrekisteriin kuulumattomia henkilöitä kohtaan. Tällaista syrjintää ei ILOn yleissopimus hyväksy. Tästä syystä kaikki käynnissä olevat hankkeet ILOn yleissopimuksen ratifioimiseksi on heti miten keskeytettävä ja oikeusministeriön on käynnistettävä välittömästi tällainen alkuperäisväestöä koskeva kartoitustyö kansainvälisesti hyväksyttyjen kriteerien pohjalta.

Lapin alkuperäisväestöstä lappalaisista saamelaismääritelmän nojalla erotettujen saamelaisten historia on osa Suomen historiaa. Lappalaisten menneisyyden tutkiminen tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman maamme historian avaintapahtumiin, Ruotsin vallan päättymiseen, 1800-uvun nälkävuosiin, sotien evakkotaipaleisiin sekä sotien jälkeiseen rakennemuutokseen, muuttoliikkeeseen Ruotsiin ja muualle.

Historiallisissa selitysmalleissa ei kuitenkaan avaudu alkuperäiskansaan liittyvä keinotekoinen kaksijakoisuus; saamelaisuus ja lappalaisuus. Kun tätä kysymystä katsoo alkuperäisväestön muodostuksen näkökulmasta, huomaa, ettei asiaan liity minkäänlaisia ristiriitoja; saamen kielen vaihtuminen vuosisatojen aikana saamesta suomen kieleksi ei estä ILOn yleissopimuksen nojalla lappalaisia identifioitumasta alkuperäisväestöksi. Niissä maissa, jotka ovat ILOn yleissopimuksen ratifioineet, on menetelty juuri näin kansainvälisen oikeuden mukaan. Alkuperäisyys ei ole kielen eikä etnisyyden kysymys.