Hiljattain otti julkisuudessa saamelainen monialayrittäjä Petteri Valle voimakkaasti kantaa Kaldoaivin paliskunnassa tänä vuonna esiintyneeseen hallamittarituhoon, jonka tutkijat ovat todenneet liittyvän ilmastonmuutoksen. Jo vuosikausia ilmastotutkijat ovat olleet sitä mieltä, että tietyn kynnyksen ylitettyä ilmasto saattaa ajautua lopullisesti kaaokseen. Nyt Kaldoaivin paliskunnassa ja muuallakin esiin nousseet vastaavat ilmiöt puoltavat vahvasti tätä näkemystä. Ympäristökriisi ei rajoitu vain ilmastonmuutokseen, joka on tullut suurelle yleisölle jo varsin tutuksi. Yhtä vakava uhka on biodiversiteetin köyhtyminen. Ympäristökriisin kolmas tekijä on ilmastonmuutosta huomaamattomampi: ympäristömme saastuu kemiallisesti pääasiassa kahdella eri tavalla. Ravintoketjut saastuvat pienistäkin määristä kemiallisista aineista. Lisäksi planeettamme suurin ekosysteemi eli valtameret voivat yhä huonommin.

Petteri Valle peräänkuulutti nykyiseen kriisiin pikaisia poliittisia ratkaisuja. Todellisuudessa ympäristöuhista on kuitenkin tiedetty jo useamman vuosikymmenen ajan. Rachel Carson soitti hälytyskelloja jo vuonna 1962 kirjallaan "Äänetön kevät", ja 1970-luvulta lähtien ympäristökysymykset mm. porojen ylilaidunnusongelmat ovat olleet esillä jatkuvasti julkisessa keskustelussa, kansainvälisissä konferensseissa. tieteellisissä artikkeleissa sekä ympäristöaktivistien kampanjoissa. Kaiken aikaa on koottu lisää tietoa, joka kertoo ympäristön tilan yhä huolestuttavammasta kehityksestä. Kenties yleisin tilanne, jossa päätöksentekijät eivät havaitse ongelmaa, syntyy Kaldoaivin kaltaisessa tapauksessa, kun se kehittyy laajasti ylös ja alas heilahtelevana hitaana trendinä. Paras nykyajan esimerkki tästä on ilmaston lämpeneminen. Muistan miten 1980-luvun puolivälissä kun asiasta alettiin julkisuudessa puhua, pidettiin sitä joiden maailmanparantaja tutkijoiden haihatteluna. Niinpä useimmat globaaliin lämpenemiseen skeptisesti suhtautuneista ilmastontutkijoista ovat vakuuttuneet ilmiöstä vasta muutama vuosi sitten.

Ympäristötuhojen ehkäisemiseen ja ympäristön elvyttämiseen pätee yksinkertainen periaate: ihmisten on rasitettava biosfääriä vähemmän. Ylä-Lapissa tämä tarkoittaa mm. sitä, että meidän on vähennettävä porojen ylilaiduntamista. Meidän on leikattava kasvihuonekaasujen päästöjä ja estettävä kemiallisen jätteen, radioaktiivisten aineiden joutumista luonnon kiertoon. Petteri Vallen sanoma sisältää myös ajatuksen, että kuluttamalla vähemmän voisimme todella vaikuttaa Ylä-Lapissa ympäristön tulevaisuuteen. Kehotus kuluttaa vähemmän saattaa vaikuttaa provosoivalta nykyisessä länsimaiden ideologisessa ilmapiirissä. Kuitenkaan nykyinen kuluttaminen ei enää liity saamelaisten poromiestenkään osalta yhteisen hyvinvoinnin kasvattamiseen, vaan se pikemminkin heikentää heidän hyvinvointia. Kulutuksen vähentäminen avaisi mahdollisuuksia uudenlaiselle saamelais- ja ympäristöpolitiikalle Ylä-Lapissa. Yhdessä varallisuuserojen tasoittamisen ja eriarvoisuuden vähentämisen kanssa se voisi osaltaan edistää sosiaalisesti ia ekologisesti kestävämmän toiminnan myös saamelaisalueen poropaliskunnissa. Joten Vallen ajatuksilla on vahvoja perusteita.