Päätoimittaja Antti Kokkonen

Olette muutama päivä sitten pääkirjoituksessanne esittänyt selvitysmiehen asettamista mainitsemistanne henkilöistä ratkaisemaan ILOn alkuperäiskansayleissopimukseen liittyvät erimielisyydet. Mielestäni sellaisen asettamiseen en näe mitään tarvetta, varsinkin kun suurin osa tehtävään nimeämistänne henkilöistä ovat jo aikaisemmissa kannanotoissaan valinneet puolensa tai ovat olleet selkeästi asenteellisia. Sellainen menettely ei antaisi uskottavaa kuvaa ulospäin!

Esityksessänne on monta todella suurta ongelmaa. Kiistan ydin on ymmärrettävä aluksi. Kyse on siitä, että lappalaiset vaativat heille kiistattoman historian perusteella alkuperäisyyttä ja ylipäänsä oikeuksiensa tunnustamista ja voimaan saattamista. Se edellyttää valtion omistusten alkuperän todentamista. Miten selvitysmies voi todentaa valtiolta vaadittavat toimet? Mitään sovittelua ei ole eikä voi olla kenenkään oikeuksista. Muutoin alueen väestönosien asutus- ja oikeushistoriaa ovat tutkineet viimeisen kymmenen vuoden ajalla monet tutkijat. Selvitysmies ei siihen kykene. Lisäksi se herättäisi omalaatuisen asetelman siitä, ettei valtion virkamieskunta tai maan hallitus ymmärrä tai voi tuntea näitä tutkimustuloksia. Asenteellisuus asiassa on jo niittänyt käsittämätöntä, tuhoisaa satoa kiistan kärjistymisessä.

Vai tarkoittaako esityksenne, että saamelaiskäräjien lakiin perustumaton, tosiasiat kieltävä politiikka ja tiettyyn väestönosaan vailla mitään perusteita kohdistunut toiminta tutkitaan ja tuomitaan?

Miten sellainen asia auttaisi perusasiaa, joka on väestönryhmien olosuhteiden analyysi, joka kuuluu riippumattomille tutkijoille eikä todellakaan poliitikoille. Se osoittaa, onko Suomessa yleissopimuksessa tarkoitettua alkuperäiskansaa vai ei. Ratkaisujen etsiminen pakolla tai pakottamalla on aika omituinen ajatus ratkaisun etsimisessä. Yleensä kansainvälisesti sovittelu voi tulla kyseeseen täysin sovittamattomien kiistojen ja sotien jälkeen, ei samanlaista elämää yhteissovussa sinänsä elävien ihmisten kesken. Sovittelun tarkoitus ei voi olla tämän tuhoaminen. Tässä yhteydessä on paikallaan todeta edelleen, ettei ole olemassa sellaista historiaa, jota voitaisiin pitää edellytyksenä maankäyttöä koskevan lainsäädännön muuttamiseksi saamelaiskäräjien haluamalla tavalla. Yhtä vähän voidaan kenenkään saamelaisen tai lappalaisen voimassa olevia oikeuksia siirtää poliittisen saamelaiskäräjien päätettäviksi. Tuskin lehtenne asioita voidaan siirtää käräjien päätettäviksi edes käräjiä koskevan uutisoinnin osalta.

Lainsäädännön suunnitellut muutokset tekevät käräjien vaatimuksista puuttuvien ja virheellisten edellytysten vuoksi käyttökelvottomia. Mikään kansainvälinen yleissopimus tai muu teksti ei voi olla laillisena perusteena kenenkään uusille oikeuksille toisten lailliset oikeudet syrjäyttäen. Sellaista ei voida edes pahalla tahdolla päätellä ILOn yleissopimuksesta. Ja miten Suomessa voitaisiin kuvitella tai jopa toteuttaa lainsäädäntöä, joka poikkeaisi kansainvälisen oikeuden ehdottomasta ja pääasiallisesta vaatimuksesta, jolla jokainen itseidentifioituu alkuperäiskansan jäseneksi. Sitä ei päätetä ylemmällä taholla tai poliittisesti. Sellaisen sovittelun mahdollisuus on vaarallista politiikkaa.

Saamelaiskäräjien ajamaa kollektiivista maanhallintaa ei voida perustaa yksityisille oikeuksille eikä se voi olla minkään perusoikeuden mukaista. Mikään kansainvälinen sopimus tai perustuslain säännös ei oikeuta maanhallintamallien rakentamista toisten oikeuksien varaan varsinkin, kun siitä on tutkimus- ja muita asiaan liittyviä selvityksiä käytettävissä. Voimassa olevan valtiosääntömme mukaan voimassa olevaa oikeutta ja omistusta koskevat riidat ratkaistaan tuomioistuimessa. Edes Eduskunta ei voi ratkaista vireillä olevaa omistuskiistaa tavallisella lailla. Toki valtio voisi vihdoin tunnustaa muiden oikeudet. Lisäksi sen on ratifioinnin ajankohtaistuessa yleissopimuksen mukaan todennettava omat omistuksensa saamelaisalueella: syy minkä vuoksi Ruotsi ei ole halukas ratifiointiin nykytiedoilla.

Näin ollen, jos valtion omistus maihin saamelaisalueella halutaan kiistää, kiista on ratkaistava tuomioistuimessa. Ennen kuin edes harkitaan sovittelijan asettamista, on tiedettävä, mistä on kysymys. Joten ajatus sovittelijasta on perusteeton ja epäajankohtainen sekä kestämätön. Näin on monista syistä, joita on alla vielä tiivistetysti kuvattu:

-monista maista on kokemusta totuuskomissiosta: näin on toimittu vakavien ja tuhoisien sisällissotien jälkeen, kun mikään rauhanomainen ratkaisu ei ole muutoin mahdollista ja ylipäänsä sananmukaisesti totuuden selvittäminen erittäin vaikeaa; totuuskomissio täyttää tällöin riippumattomuuden edellytykset

-silloin voi syntyä tilaisuus ensin käsitellä ulkopuolisella riippumattomalla tuella kaikki kysymykset ja syyllisyydet ja sen kautta hakea tilaa, jonka pohjalta voisi syntyä hallintomalli; valtiolla on itsellään paljon sarkaa kynnettävänä lappalaisten omistusten tunnustamisessa ja omiensa todentamisessa saantoasiakirjoilla, joista ei ole nyt tietoa, sillä historiaa tunnetaan niin pitkälle taaksepäin, että tiedetään, ettei valtiolla ole alkuperäissaantoa, ja lisäksi tiedetään, että itsenäistymisen yhteydessä Hallitusmuodon voimaanpanolailla kaikki aiemmat oikeudet ovat edelleen oikeutettuja ja palautettava aiemmille omistajille

-Suomessa ei ole tavoitteena syyllisyyden selittäminen eikä myöskään tutkimustiedosta ole sellaista pulaa kuin mihin toisinaan on viitattu vailla perustetta

-tämä sovittelumalli ei sovellu Suomeen, vaikka tällä hetkellä suurimpia ongelmia ovat valtion puolelta puuttuva totuuksien ja lappalaisten oikeuksien tunnustamatta jättäminen, mikä on väistämätöntä ja vaikka saamelaiskäräjät toimii epärealistisesti ja etääntynyt kansallisen ratkaisun keskusteluista kieltämällä totuuden: se on ajautumassa sivuraiteille muutenkin neuvotteluprosessissa, joka koskee ihmisiä suoraan; valtio ei ole puuttunut käräjien katteettomaan toimintaan jostain syystä lainkaan, mikä on oikeusvaltiossa hämmentävää hyväksyttävälle viranomaistoiminnalle, joka ei ole poliittista

-saamelaisrekisterikään ei sovellu suoraan ratkaisun avaimeksi, mutta sen sijaan nyt uudelleen löydetty, myös aikoinaan kopioitu alkuperäiskansarekisteri vuosilta 1722-1900 on suora listaus alkuperäisistä lappalaisista ja sittemmin heistä osaa on alettu kutsua kielen perusteella saamelaiseksi: tämä valtion toimesta laadittu rekisteri on kuvattu alkuperäisistä asiakirjoista ja on tehty valtion toimesta jo aiemmin saamelaishallintoa alun perin suunniteltaessa, ja se on edelleen saatavilla sukututkijoilla ja oikeusministeriössä, jollei se ole sitä tuhonnut jostain syystä

-alkuperäisrekisterikään ei oikeuta kansalaisten oikeuksien siirtämistä saamelaiskäräjille missään muodossa

-rekisteri on erittäin tarkka ja se voidaan sähköisenä helposti täydentää tähän päivään, jolloin se on jo melkein täydellinen; sukuselvitykset ulottuvat aina kirkonkirjojen pitämisen alkuun 1640-luvulle Ruotsi-Suomessa; sitä vanhemmat tiedot ovat verotustietoja

-alkuperäisyys ei ole sopimus vaan tutkimusasia; todettakoon, että lappalaisten ja kveenien historia tunnetaan hyvin 1328 lukien Telgen valtiosopimuksesta Ruotsin kruunun ja kveenien välillä, jolloin Ruotsin kuningas otti suojelukseensa muta ei valtaansa tai alueeseensa riippumattomina vallan käyttäjinä lappalaisten edeltäjät kveenit ja niiden edusmiehet birkarlit; näihin alueisiin kuului nykyinen saamelaisalue muun ohessa sekä sen silloiset asukkaat, jotka olivat silloin lappalaisia, mutta joihin kuului myös alkuperäisiä nyt saamelaisrekisterissä olevia saamelaisia, mutta ei myöhempiä muuttosaamelaisia, jotka olivat menettäneet valtiosopimusten mukaisesti oikeutensa oman valintansa mukaan siirtyessään maasta toiseen - tätäkään historiaa ei voida kirjoittaa uudelleen eikä poliittisesti muuttaa toiseksi tai vääristää tai tehdä siitä kompromisseja, sillä jokaisen identifioitumista ei voida valtion toimin loukata tai kiistää

-sitä varhaisempaa historiaa tunnetaan melko hyvin aina 900-luvulta lähtien eli oikeastaan niin pitkältä ajalta kuin on asiakirjoja ja historiaa tallella

-toisaalta tiedetään varsin hyvin geneettinen Lapinmaan väestön perimän yleisestä alkuperästä ja moni on laatinut oman selityksensä, joihin ei haluta yleensä viitata eli edetä tällä linjalla; sen sijaan yleistä tutkimustietoa on suvuittain sekä lappalaisten että saamelaisten osalta siitä, minkä alueen ja milloin nämä ovat asuttaneet; tämä tieto on puolestaan edellytys kaikelle ratkaisun rakentamiselle Lapinmaan väestön -myös saamelaisen väestön alkuperä Venäjältä tunnetaan hyvin tänä päivänä samoin kuin Suomen porosaamelaisten tulo asiakirjojen perusteella Suomeen pääasiassa 1820-luvulla ja sen jälkeen eri tuloryppäinä aina 1930-luvulle saakka

Miksi mikään sovittelu ei tule kysymykseen eli sovittelun tarpeesta?

-sovittelua ei voida aloittaa lainkaan siitä, kun on kyse oikeuskysymyksistä, jotka kuluvat perustuslain mukaan lainkäytölle tai eduskunnalle lainsäädäntöasioina; oikeuskysymyksistä on jo melko kattava vaikkakaan ei aukoton tieteellinen tutkimus Suomesta ja muista pohjoismaista

-ylipäänsä ei voida ajatella, että perusoikeuksista tai konkreettisista oikeuksista tehdään kauppaa, myös huomioon ottaen uusin vaalirekisterioikeuskäytäntö KHO:sta sen suhteen, kuka voi laista riippumatta olla alkuperäiskansan jäsen, minkä oikeusministeriö on tuoreessa mietinnössään perusteettomasti sivuuttanut osana

-asiakirjojen vaikutuksista ja oikeuksien palauttamisesta asiakirjapohjalta ei voi huutoäänestää eikä esittää kompromisseja, sillä se mädättäisi koko oikeusjärjestystä, asiakirjalappalaisten oikeudet ja koko demokratian uskottavuuden

-ei ole mitään välimuotoa lappalaisten oikeuksien ja alkuperän tunnustamiselle, sillä se on tutkittu ja vain tieto voi ratkaista alkuperäisyyden ja oikeuksien perusteen; oikeudet eivät perustu etnisyyteen eivätkä kieleen

-Suomen itsenäistyessä kirjattiin ensimmäisen perustuslain voimaanpanolakiin olennainen tieto ja velvoite: yksikään oikeus ei kumoudu tai lakkaa itsenäistymisen ja Hallitusmuodon voimaantulon vuoksi eikä se estä yhdenkään oikeuden toteamisesta nytkään: valtio on ne yleisesti jo tunnustanut ja vanhoja oikeuksia voidaan täysin rajoituksetta perätä

-kaikki nojaa siten oikeushistoriaan ja asutushistoriaan, joka on nyt tutkittu pitemmälle ja syvemmin kuin pohjoismaiden vastaava historia

-sovittelijaa ei siten tarvita oikeuskysymysten ratkaisemiseen eikä niiden pohjana olevien tosiseikkojen harkintaan; sellainen loukkaisi valtiojärjestelmän kiistojen ratkaisemisperusteita eikä sellainen sovellu suomalaiseen käytäntöön

-yhtä vähän sellaista voidaan ajatella sen vuoksi, että jokin ulkopuolinen on vieläkin hullumpi vaihtoehto ratkaisemaan ihmisten yhdenvertaisuutta ja todennettua alkuperää koskevaa asiaa

-kyse on siten oikeastaan vain valtion toiminnasta tai väärästä toimimattomuudesta eikä sille voi muuta kuin hakea kansainvälistä pakotteita ja tehosteita: selvitysmies voisi tutkia tällä hetkellä oikeastaan eniten juuri valtion vääriä ja oikeuksia loukkaavia toimia

-ajatus, että sovittelija pyrkisi hakemaan ratkaisua todellisista oikeuksia loukaten tai niihin tukeutumatta on kestämätön, sillä sellainen kuuluu eduskunnalle ja tuomioistuimille

-se sisältäisi valtavan riskin siitä, että joiden laillisia oikeuksia riistetään toisille ja tämä on sopimuksen suoranainen oikeusmurha, jota ei voi eikä saa selvittää; sekään ei voi olla kohteena: sekä saamelaiset (rekisterissä) että lappalaiset ovat perustaneet tiloja samaan aikaan ja samoin oikeusperustein eikä heidän yksityisiä oikeuksiaan voida käsitellä yhdessäkään ratkaisussa

-arvovaltaisen sovittelijan vaikeutta kuvaa se, että osa sovittelijaksi esitetyistä henkilöistä on itsensä rajannut ulkopuolelle esittämillään kannanotoillaan. He ovat ottanet kantaa ILOn ratifiointiin vastoin lappalaisten todennettuja asutus- ja oikeushistoriallisia oikeuksia kieliperusteella saamelaisten asiaa.

Lopuksi voi todeta vielä, että asia on ratkaista niin, ettei kenenkään oikeuksia loukata ja kaikkien perustellut oikeudet tunnustetaan. Tämä on jotain aivan muuta kuin uusien lakien väkinäinen säätäminen tai oikeuksien riistäminen kansalaisilta. Mikäli asia ei ole valmis ratkaistava, sitä on edelleen selvitettävä ja vältettävä suoran toiminnan väistämättömät oikeusmurhat ja väestöryhmien keskinäiset suhteiden kohtalokas kärjistyminen, jolla tiellä nyt ollaan.

Selvittämättä on systemaattisesti osa varhaishistoriaa, valtion oikeuksien asema kokonaisuudessa sekä niiden alkuperä ja tilansa perustaneiden kaikki oikeudet. Siitäkään tähänastinen oikeuskäytäntö ei anna oikeaa kuvaa. Kehitystä vie valtion edustajan vaiheittaiset oikeuksien tunnustamista koskevat lausumat, jotka voivat olla edellytyksenä oikealle ja osuvalle lainsäädännölle.