Pidän professori Veli Lehtolan hiljattain radiossa esittämiä rasismi syytöksiä ns. lappalaisliikettä kohtaan harkitsemattomina ja kohtuuttomina etenkin kun suurin osa ainakin Inarin lappalaisväestöstä on saamelaisille verisukulaisia. Joten rasismin tunnusmerkit eivät tältä osin pidä miltään osin paikkansa. Asian taustoja on syytä lyhyesti valaista.

Kysymys saamelaisten kansallisesta identiteetistä kiinnostaa muitakin kuin alueella asuvia saamelaisia tavattomasti, ja saamelaisten maaoikeusvaatimuksiin liittyvät asenteet ja käsitykset ovat oleellinen osa tuota keskustelua. Saamelaisten poliittisten johtajien 1970-luvulta lähtien ajama maanhallintomalli oli alusta alkaen mullistava haaste suomalaiselle oikeusjärjestykselle, koska sen avulla pyrittiin palauttamaan valtion itselleen "saamelaisilta kaappamat maat takaisin saamelaisille", vaikka viimeisimmät tutkimustulokset eivät tue miltään osin em. vaatimuksia. Johtavia saamelaispolitiikkoja lähellä olevat tutkijat tarjosivat suurelle yleisölle täydellisen selityksen menneestä, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Todellinen Lapin historian asiantuntija ei takerru sellaisiin historiasta irrallisiin yksityiskohtiin kuin vuoteen 1875, joka oli valittu kielen lisäksi saamelaisuuden takarajaksi.

Saamelaisjohtajat rakensivat historialliset merkitysyhteytensä varsin vapaalla kädellä, keksivät ne. Historia esitettiin sellaisessa valossa, joka parhaiten palvelisi saamelaiskäräjien poliittisia päämääriään valta-aseman saavuttamiseksi maan omistuksessa ja hallinnassa.

Tämä osoittaa sen, että kun historiaa käytettiin ideologisesti, syrjäytettiin lappalaiset historiasta, eli historiaa ei käytetty. Tällainen ideologinen ratkaisu siis kielsi lappalaisten olemassaolon. Saamelaisjohtajat siis salasivat historian, jota pidettiin niin vaarallisena, että se nähtiin vaarantava myöhemmän valtaintressin.

Nyt tarvitaan teoreettisesti pätevä analyysi, jotta voidaan keskustella kuinka alkuperäiskansakysymys parhaiten ymmärretään ja selitetään Suomen poliittisille päättäjille. Siihen tarvitaan saamelaisten ja lappalaisten vuoropuhelua. Samoin tarvitaan saamelaisten ja lappalaisten monipuolista vertailua.

Onnistunut vertailua edellyttää, että vertailukohteet eivät ole samanlaisia, eivätkä myöskään täysin erilaisia, vaan sen sijaan samanlaisia, samantyyppisiä, sisältäen yhtäläisyyksiä ja eroja.