Janne Saijets kirjoitus Lapin Kansassa 16.1.2009 osoittaa miten vähän hän antaa faktoille arvoa silloin keskustellaan porotalouden ja metsätalouden yhteensovittamisesta kestävän kehityksen kannalta.

Tosiasiassa metsähallituksen hallinnassa olevilla metsäalueilla on viime vuosien aikana suoritettu hakkuita varsin varovaisesti ottamalla huomioon yhä enenevässä määrin porotalouden tarpeet; hakkuut ovat olleet lähinnä metsänhoidollisia harvennushakkuita (väljennyshakkuita), jotka ovat tarpeellisia ja osin välttämättömiäkin luonnonhoidon kannalta. On myös otettava huomioon Ivalon paliskunnan laajuus: maapinta-ala lähes 270 000 ha, josta valtion/Metsähallituksen jonkinasteisessa hallinnassa on melkein puolet. Tosiasiallisesti hakkuita suoritetaan tällä hetkellä vuosittain varsin pienellä alueella paliskunnan kokonaismaapinta-alasta, eivätkä suunnitellut tai suunnitteilla olevat hakkuut Nellimin suunnalla käytännössä estä tai vaikeutta porotalouden harjoittamista alueella millään tavoin.

Paliskunnalla on sitäpaitsi poronhoitolaissa säädetty velvollisuus hoitaa jäsentensä porot. Jos poroja pidetään laidunten tuottokyyn nähden liikaa, paliskunta on velvollinen huolehtimaan paliskunnan osakkaiden omistamien porojen ruokkimisesta tarvittaessa vaikkapa ostorehulla. Eläinrääkkäys on Suomessa kielletty.

Ivalon paliskunnan alueella paljon retkeilleenä voin todeta, että metsähallituksen viime vuosien aikana suorittamat luonnonmukaista metsäkiertoa edistävät hakkuut eivät ole olleet käytännössä saamelaisten poromiesten poronhoidon esteenä. Toisaalta ei ole myöskään voitu laiduntutkimusten perusteella osoittaa, että pitkällä tähtäimellä tällaiset hakkuut heikentäisivät porojen laiduntilannetta.

Sen sijaan Ivalon paliskunnan osalta poronhoitoa haittaavat edelleenkin ensisijaisesti paliskunnan korkeat poromäärät ja niiden aiheuttama laidunten kuluneisuus ja kuluneiden laidunten mukanaan tuoma lisäruokinnan tarve. Mitä tulee taas väitteisiin, että hakkuut loukkaavat saamelaisten ihmisoikeuksia, se ei pidä paikkaansa, koska ne ovat laajudeltaan jokseenkin jokseenkin merkityksettömiä verrattuna porotalouden omaan toimintaan luonnonlaidunten elinvoiman vähentäjänä eli kestävän kehityksen murentajana.

Poronhoito on luonteeltaan yksityisen eikä yleisen edun vuoksi tapahtuvaa toimintaa. Se seikka, että paliskunta huolehtii eräistä poronhoitoon liittyvistä tehtävistä omistajien lukuun, ei muuta toiminnan luonnetta yleisen edun tai yleisen tarpeen suuntaan siinä määrin, että se oikeuttaisi metsätaloutta rajoittavia toimia porotalouden suojaamiseksi. Tässä yhteydessä on huomautettava, että porotaloudella on eräs etu puolellaan, jota harvemmin julkisuudessa tuodaan esille nimittäin vapaa laidunnusoikeus maan omistuksesta ha hallinnasta riippumatta. Lopuksi totean, että mitä tulee metsien hakkuisiin Inarissa, sitä ovat Inarin saamelaiset harjoittaneet paljon ennen kuin alueelle tunkeutui nykyisenkaltainen suurporonhoito. Renvallin mukaan vuosina 1740-1880 kaadettiin pettuleivän valmistusta varten yhteensä yli 2 miljoonaa mäntyä. Ennen vuotta 1852 Inarin alkuperäisasukkailla - kalastajasaamelaisilla - ei ollut montakaan poroa.