Elämänmuutos kuluttaa luontoa

Tutkija Mauri Nieminen kertoi tämän lehden palstoilla (LK 1.5) seikkaperäisesti porolaitumien riittävyyteen liittyvistä ongelmista.

Tähän on vielä lisättävä, että toisen maailmansodan jälkeen porosaamelaisten alkukantainen elämänmuoto vaihtui rahatalouden, moottoreiden, tehometsätalouden, tekojärvien ja kotona yöpyvien erämiesten sukupolviin.

Suksista, ajoporosta ja rakotulen loisteesta siirryttiin moottorikelkkoihin, mönkijöihin, transistoriradioon ja telkkariin. Valtavin ja perustavinta laatua oleva muutos tapahtui silloin kun selkosten erämaita ruvettiin verottamaan entisiin nähden moninkertaisesti ja että enin osa sieltä saatavasta elävästä materiaalista alettiin käyttää muuhun kuin välttämättömään elämään.

Nyt sitä tarvitaan yksinkertaisten perusasioiden tuottamisesta aiheutuvien ylimääräisiin kustannusten peittämiseen, huveihin ja helpotuksiin.

Ympäristön muuttaminen saamelaisalueella alkoi yli 50 vuotta sitten: siinä ajassa on rakennuttu kaikki; voimalaitokset, tekojärvet ja tiet, metsiä hakattu, aurattu ja istutettu, poroluvut nostettu pilviin, asutuskeskukset rakennettu, tunturit täytetty mökeillä ja hisseillä yhdessä historian silmän räpäyksessä. Saamelaiset yhdessä muiden kanssa tottuivat nykyiseen elintasoon, niin ettei sitä edeltävää aikaa muisteta eikä mistään voida luopua.

Saamelaisten kuten muidenkin elämään kuuluu kaikki nykyaikaiset mukavuudet. Tätä aikaa ennen saamelaiset ovat olleet riippuvaisia luonnosta; he käyttivät porolaitumia vuosisatojen ajan, ilman että niiden tuottavuus heikkeni. Kuten porotutkijat ovat osoittaneet 1970-luvulta lähtien laidunmaita on kulutettu katastrofaalisin sosiaalisin ja taloudellisin seurauksin. Tämä osoittaa, että laidunten käyttöön perustunut perinnetiedon mukainen valvonta on ollut heikkoa, mikä puolestaan osoittaa poroyhteisöjen sosiaalisten instituutioiden olevan helppoja muutoksille.

Joten kysymyksessä on laajempi malli: kun ihmisten vastuullisuus ei käy yhteen luonnon mallien ja kiertokulkujen kanssa, on todennäköistä, että vastuuttomuus tässä suhteessa rehottaa. Luonnon logiikan ja ihmisten käytöksen sääntöjen välistä epäyhtenäisyyttä kutsutaan yhteisen ja yksityisen edun väliseksi ristiriidaksi. Paljon mainostetulla saamelaisten perinnetiedolla ei tällaisessa ristiriitatilanteessa ole juuri käyttöä.

Paikallisten saamelaistalouksien vahvistaminen vaatii uutta tapaa ajatella laajoista kysymyksistä kuten porolaidunten riittävyydestä, yhteisöjen kestävyydestä ja omavaraisuudesta.