Suomessa väitetään, että saamelaiset ovat oiva esimerkki kestävästä kehityksestä elämänmuotoineen. Väitän, että näin ei ole, koska kulutuksesta on tullut saamelaisten elämän keskeinen tukipilari ja se on jopa iskostunut syvälle saamelaisten yhteiskunnallisiin arvoihin.

Yhdysvalloissa syntynyttä yltäkylläistä elämäntyyliä jäljittelevät tällä hetkellä myös ne saamelaiset, joilla on siihen varaa. Ja varsin monilla saamelaislla on: keskivertosaamelainen on monta kertaa rikkaampi kuin isovanhempansa 1900-luvun alussa. Saamelaiset kuuluvat tällä hetkellä siihen ennennäkemättömän rikkauden keskellä elävään väestöön maapallolla, joka edustaa määrällistä vähemmistöä.

Niinpä maailman parempiosaisten harjoittama liikakulutus muodostaa sellaisen ympäristöongelman, joka vakavuudessaan on verrattavissa kenties vain väestönkasvuun. Rikkaiden kiihtyvä voimavarojen hyväksikäyttö on vaarassa korjaamattomasti turmella koko maapallon ympäristön ja ilmaston. Ironista kyllä, myös ihmisen näkökulmasta katsottuna korkealla kulutustasolla katsottuna voi olla sekä hyviä, että huonoja puolia. Saamelaisten keskuudessa vanhat kunniassa pidetyt arvot, kuten rehellisyys, uuttera työnteko, ystävyys, perhe ja yhteisö on uhrattu rynnistettäessä kohti "rikasta elämää." Minulla luonnossa kasvaneena on sellainen tunne, että nykyinen yltäkylläinen maailma on jollakin lailla ontto; monet saamelaiset ovat kulutuskulttuurin sokaisemina turhaan yrittäneet tyydyttää materiaalisilla asioilla tarpeita, jotka ovat pohjimmiltaan sosiaalisia, psykologisia ja henkisiä.

Toisaalta on niin, että köyhyyskään ei ole ratkaisu sen enempää ympäristön kuin saamelaistenkaan ongelmiin. Se on äärettömän paljon vahingollisempaa ihmisille ja haitallista myös ympäristön kannalta. Alkuperäisväestöön kuuluvat talonpojat, joilta on riistetty omaisuus hakkaavat ja polttavat tiensä sademetsiin Etelä-Amerikassa, ja nälkäiset paimentolaiset ajavat karjansa Afrikan haavoittuville viljelemättömille maa-alueille muuttaen ne näin aavikoiksi. Jos ympäristönmuutoksia aiheutuu siitä, että ihmisillä on joko liikaa tai liian vähän, jää pakostakin ihmettelemään, kuinka paljon on tarpeeksi? Millaista kulutustasoa saamelaisalueen luonto kestää? Missä vaiheessa vaurauden lisääminen lakkaa merkittävästi lisäämästä saamelaisten hyvinvointia? Näihin kysymyksiin ei löydy lopullista vastausta, saamelaisille maailman kuluttavan luokan jäseninä niiden kysyminen on silti olennaista. Ellemme me saamelaiset tajua sitä, että enemmän ei aina merkitse parempaa, emme myöskään kykene torjumaan ekologista romahdusta Ylä-Lapissa.