Kansanedustaja Markus Lohi esittää kirjoituksessaan Lapin Kansassa 11.1.2018, että saamelaiskulttuurin turvaamiseksi tulisi Inarin kunnan alueella harkita luonnonvaroista päättämisen siirtämistä metsähallituksen, kunnan ja saamelaiskäräjien muodostamalle yhteistoimintaelimelle. Mielestäni esitys hallintomalliksi on vähintäänkin outo, sillä se on täysin irrallaan alueen todellisen alkuperäisväestön - inarinsaamelaisten - historiasta ja oikeuksista. Mikään Lohen esittämistä yhteistoimintaelimen osapuolista ei pätevällä tavalla edusta inarinsaamelaista alkuperäiskansayhteisöä. Sen sijaan esitys jatkaa tähänastista inarinsaamelaisiin kohdistuvaa kolonialismia ja syrjintää; Muut kuin inarinsaamelaiset itse tulisivat päättämään heidän alueensa luonnonvaroista. Tällaiselle syrjivälle käytännölle ei löydy perusteita kansainvälisistä alkuperäiskansa- tai ihmisoikeussopimuksista, vaan rikkoo niitä ilmiselvästi.

Saamelaiskäräjät on hyväksynyt vaaliluetteloonsa vain osan Inarin historiallisen lapinkylän asukkaista polveutuvista henkilöistä, eikä siten voi pätevästi edustaa inarinsaamelaisia. Suurin osa vaaliluetteloon merkityistä on Norjasta ja Ruotsista 1800-luvun loppupuolella muuttaneiden porosaamelaisten jälkeläisiä, joilla ei ole omistuksia Inarin lapinkylän alueisiin muutoin kuin asutuslakien tai laillisten maakauppojen kautta, minkä lisäksi heillä on käyttöoikeuksia poronhoitolakien ja yleisen Suomen kansalaisuutensa kautta.

ILO-sopimuksen tulkinnassa tulee huomata, että se ei perustu yksilöiden maanomistukseen lainkaan, eikä Suomessa taas ole voitu osoittaa kollektiivisia omistus- tai käyttöoikeuksia perinteisten tai muidenkaan elinkeino-oikeuksin osalta koskaan olleen. Sen sijaan inarinsaamelaisilla on vahva näyttö siitä, että he ovat oma alueensa alkuperäisintä väestöä, ja vahva näyttö myöskin maaomistuksesta ja hallinnasta. Tämä on syytä muista aina kun Lapissa haetaan oikeudenmukaista ratkaisua maanomistusta ja hallintaa koskeviin kiistoihin. Inarinsaamelaisten syrjinnälle on saatava vihdoinkin loppu.