Haluan kiittää tohtori Mauri Niemistä hänen kirjoituksessaan Lapin Kansassa 9.12.2013. Siinä hän osoittaa vakuuttavasti miten huonosti porolaitumet saamelaisalueilla Suomessa ja Norjassa voivat - laidunmaita on kulutettu katastrofaalisin sosiaalisin ja taloudellisin seurauksin. Laidunten käyttöön perustunut perinnetiedon mukainen valvonta on ollut heikkoa, mikä puolestaan osoittaa saamelaisten poroyhteisöjen sosiaalisten instituutioiden olevan helppoja muutoksille. Joten kysymyksessä on laajempi malli: kun saamelaisten vastuullisuus ei käy yhteen luonnon mallien ja kiertokulkujen kanssa, on selvää, että vastuuttomuus tässä suhteessa rehottaa.

Maurin kirjoitus osoittaa myös saamelaisten perinnetiedolla ei tällaisessa ristiriitatilanteessa ole ollut mitään käyttöä. Maailma saamelaisalueella on nykyään aineellisesti aivan erilainen kuin ennen. Nämä erot selittävät, miksi ns. perinteisen saamelaisen talousajattelun periaatteet eivät enää toimi. Saamelaisten suhde myös luontoon, käsitys vaurauden alkuperästä ja taloudellisen toiminnan tarkoituksesta on muuttunut viimeisen sadan vuoden aikana radikaalisesti.

Ennen toista maailmasotaa luontoa saamelaisalueella pidettiin yhtymättömänä luonnonvarojen lähteenä. Ihmisiä sata vuotta sitten saamelaisten kotiseutualueella oli 1 000-1 500. Asukkaiden vaikutus ympäristöön oli vähäinen ja vain paikallinen. Vesistöjen ja metsien luonnonvarat vaikuttivat käytännössä rajattomilta. Kun tämä tunne yhdistyi käsitykseen lähes ehtymättömistä luonnonvaroista, saamelaisten ja uudisasukkaiden kohtalo tuntui olevan Lapin ihmisten itsensä käsissä eikä riippunut enää samalla tavoin kuin aikaisemmin perinteisestä tiedosta. Saamelaisille luonto ei ollut enää este kehitykselle kuten aikaisemmin. Myöhempi kehitys on kuitenkin osoittanut, miten talouden riippumattomuus luonnosta on ollut jo lähtökohtaisesti toiveajattelua. Kuten uusimmat tutkimustulokset osoittavat; viimeistään nyt se on menettänyt uskottavuutensa.

Olisi jo korkea aika saamelaiskäräjienkin keskuudessa pohtia stradegiaa siitä missä aikataulussa voitaisiin poronhoidossa palata jälleen kestävään talouteen. Myös globaali näkökulma tukisi tällaista näkemystä. Siirtyminen nykyisestä luonnonvaroja kuluttavasta talousmallista ekologiseen ja kestävään talouteen vaatii kuitenkin vuosia kestäviä muutoksia monilla tasoilla - perusteorioissa, bisneskäytännöissä ja politiikassa. Muutos ei kuitenkaan ole mahdollista ennen kuin tunnustetaan tosiasiat.