Saamelaispolitiikasta Suomessa
Seuraavassa kerron saamelaispolitiikasta, jota olen seurannut aina 1950-luvun lopulta lähtien. Kun vierailin vuonna 1994 USA:ssa huomasin, että Suomen saamelaiset tunnettaan sielläkin, mutta kuitenkaan juuri kukaan ei tuntunut tietävän mitään toteutetusta saamelaispolitiikasta.
Saamelaispolitiikasta muistetaan 1990-luvun vaatimukset valtion aikoinaan haltuunsa ottamien maiden palauttamisesta takaisin niiden alkuperäisille omistajille, saamelaisille. Näytön puuttuessa tällaiset vaatimukset eivät kuitenkaan johtaneet ole johtaneet mihinkään.
Muistan hyvin miten useimmat silloista saamelaiskäräjien johtoa haastattelemaan päässeet ulkomaiset lehtimiehet tyytyväisinä hyviin jutunaiheisiin toistivat kritiikittä poliittisten johtajien lausuntoja. Monet toimittajista näkivät lapinpukua käyttävissä poliittisissa johtajissa sankareita, jotka pyrkivät luomaan oikeudenmukaisen ja tasa-arvoon perustuvan saamelaisen yhteiskunnan. Tähän mennessä saamelaiset johtajat ovat selvinneet miltei kiritiikittä, sillä heidän propagandansa on uponnut hyvin Etelä-Suomen älymystöön ja nuorisoon. On ollut muotia kannattaa saamelaisten poliittisten johtajien esityksiä, ummistaa silmät arkitodellisuudelta.
Mutta millainen on sitten saamelainen todellisuus? Pyrin vastaamaan siihen muutamilla sanalla, sillä minulla on ollut tilaisuus seurata saamelaisen kulttuuri-itsehallinnon erilaisia kehitysvaiheita aina 1950-luvun loppupuolelta lähtien. Minulla on myös ollut tilaisuus tavata vv.1959-1999 eläneitä saamelais- ja muita vaikuttajia ja päästä keskustelemaan heidän kanssaan. Saamelaisalueen historiaa en aio kirjoittaa uudelleen. Sen sijaan harjoitan tosiasioihin perustuvaa menneisyyden hallintaa. Se on välttämätöntä, sillä jopa monet ammattihistorioitsijat ovat kirjoittaneet Suomen saamelaisten historiasta asenteellisesti valikoidun aineiston ja heikon lähdekritiikin varassa.
En aio ottaa syyttäjän enkä puolustusasianajan roolia. Kun kohdataan jotain myönteistä, kuten edistystä, siitä on puhuttava ja kun kohdataan sairaus, sekin on tuotava näkyviin. Meidän aikamme saamelaispoliitikot eivät ole tähän mennessä uskaltaneet tehdä tiliä siitä, mikä heittää edelleen synkän varjon Ylä-Lapissa ihmisten välisiin suhteisiin. En varmaankaan saa kiitosta siitä, että paljastan suorasukaisuudessani sellaista historiaa, jota monet johtavissa asemissa olevat saamelaisten poliittiset johtajat mieluummin unohtaisivat tai sivuuttaisivat.
Oma suhteeni saamelaisuuteen on toki alkanut jo paljon aiemmin kuin mitä tiesin asiaan liittyvistä faktoista. Annoin saamenkielelle pikkusormeni jo varhaislapsuudessa ja sittemmin koko käden kun kuulin edesmenneen äitini kertovan kauniilla saamenkielellä sukumme saapumisesta Inariin ja elämisestä vuorovaikutuksessa muun väestön kanssa Inarissa. Hänen kertomustensa perusteella selvisi minulle miten Inarin alueella poro- ja kalastajasaamelaisten luontosuhteet olivat muuttuneet merkittävästi hänenkin elinaikanaan.
Saamelaisten poliittisten johtajien 1970-luvulta lähtien ajama maanhallintomalli oli alusta alkaen mullistava haaste suomalaiselle oikeusjärjestykselle, koska sillä pyrittiin voimistamaan väestön jakautumista kahteen eri kerrokseen. Johtavia saamelaispolitiikkoja lähellä olevat tutkijat tarjosivat suurelle yleisölle täydellisen selityksen menneestä, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Saamelaispoliittiset johtajat puolestaan vaativat kannattajiltaan ehdotonta omistautumista tutkijoiden esittämiin näkemyksiin, saamelaisuus tarjosi saamelaisille vapahdusta suomalaisesta hallinnosta.
Muistan miten saamelaisuus houkutteli minuakin: minun ei tarvinnut muuta kuin tehdä valinta: usko saamelaiseen kansalliseen minäkuvaan oli ratkaisu kaikkiin maallisiin ongelmiin. Saamelaisuus erosi muista poliittisista uskonnoista siinä, että siihen sitoutumista pidettiin hintana, jonka tulevasta autuudesta kannatti maksaa, tai väittivät kaiken inhimillisen hyvän piilevän yhdessä ainoassa ihmisryhmässä, jonka vastustajat olivat rasismin asialla. Rasismille annetussa tieteellisessä pintakiillossa oli kuitenkin jonkin aikaa hyötyä - se kytki rasismin uuden ajan henkiseen voimaan ja antoi saamelaisille oikeuden vaatia maanomistuksen ja hallinnan radikaalia ratkaisua asteittaisten toimien sijasta. Melko pian tulin huomaamaan, että historiaa ei voi kuitenkaan heittää romukoppaan yksinkertaisesti siksi, että menneisyys on nykyhetkessäkin aina läsnä. Tuolloisten saamelaispoliittisten johtajien tavoitteena oli suomalaisen yhteiskunnan moraalinen muodonmuutos oikopolun kautta. Tämä johtikin sittemmin ennen pitkää voimakkaaseen tiedostussotaan.
Tässä yhteydessä on esitettävä kriittinen huomautus saamelaiskäsitteen perusteena käytetyn lähdemateriaalin luonteesta, josta suurin osa oli peräisin monista poliittisista lausunnoista ja ennen kaikkea valikoiduista tapauksista, joista osa koskee vain osaa suuremmasta historiallisesta kokonaisuudesta. Aineistoa koskevat valinnat olivat siten puhtaan ideologisia. Tämä epähistorialiallinen historiasta irrotettu valinta oli liian läpinäkyvä, jotta se olisi voinut edustaa yleistä historiallista kannanottoa.
Edellä oleva osoittaa miten saamelaisten historiaa kirjoitettaessa on jätetty ottamatta huomioon alueen läpikäymät tosiasialliset yhteiskunnalliset muutokset. Yhteiskunnan pitkäkestoinen kehitys jätetään kertomatta ja sen sijaan keskitytään miltei yksinomaan valtarakenteen tarkasteluun, josta hoetaan, että siellä ei ollut saamelaista yhteiskuntaa, vaan ainoastaan saamelaisia sortava suomalainen siirtomaahallinto eikä mitään muuta.
1970-1990 lukujen saamelaisten poliittisen johdon suulla väitettiin saamelaisparlamentin edustavan vaihtoehtoa saamelaisia sortavalle siirtomaahallinnolle, mikä auttoi sitä mobilisoimaan omat kansalaisensa, mutta saamaan myös huomattavaa taloudellista tukea valtiolta.
Eräänä haittatekijänä tässä yhteydessä ansaitsee sellaisten käsitteiden käyttö kuin saamelaisten "sorto" sanan ylenpalttinen käyttö. Se on valtavasti lisännyt tietämättömyyden merkitystä niistä myönteisistä muutoksista, mitä saamelaisalueella on tapahtunut aikojen kuluessa. Saamelaisideologian käsitteellisen vajavaisuuden todisti myös oikeaksi johtavien saamelaispolitiikkojen yhteiskunnallisen ulottuvuuden räikeä halveksunta. Keskityttiin vain maanomistusta koskevanhallintojärjestelmän luomiseen määrittelemällä osin maahan laittomasti tunkeutunut väestö saamelaismääritelmän kautta alkuperäisväestöksi, ikään kuin muu yhteiskunta olisi ollut pelkkää helposti muovailtavaa vahaa. Näin jätettiin huomiotta ne yhteiskunnan syvälliset rakenteelliset muutokset, jotka ovat olleet myös saamelaisten kannalta oleellisen tärkeitä, kun pyritään ymmärtämään kehitystä, sisäisiä ja ulkoisia muutoksia.
Ristiriitoja aiheuttaneen historiaan perustumattoman saamelaiskäsitteen puolustamiseen sitoutuminen osoittaa, että saamelaisten poliittiset johtajat ovat omaksuneet itsepäisen, jyrkän ja joustamattoman ajattelutavan. He uskovat arvionsa olevan aina oikeassa ja heidän on mahdotonta luopua kerran omaksumistaan mielipiteistä, jotka koskevat erityisesti maan omistusta ja hallintaa. Tyypillistä on tietynlainen fanaattisuus, joka osoittaa sen, että valtapelit ja henkilökohtaiset kunnianhimot ovat osa historiaa myös saamelaispolitiikassa. Ne ovat luoneet vahvaa painetta muokata kirjoitettua historiaa palvelemaan ns. rekisterisaamelaisten etuja ja aatetta.
Edellä oleva osoittaa, että saamelainen idealismi oli alun alkaen mullistava haaste, jota voimistivat kansainväliset alkuperäiskansasopimukset sekä näin kehkeytynyt ennen näkemätön propagandasota. Syntyi tilanne, jossa propagandaa erehdyttiin pitämään analyysinä. Erityisesti saamelainen osapuoli on maksanut tästä virhepäätelmästä kovan hinnan, sillä sen kyky ymmärtää itseään ja ympäröivää maailmaa hämärtyi. Ideologinen kiihko ja siihen luontaisesti liittyvä taipumus propagandaan tuli saamelaisten poliittisille johtajille kalliiksi, koska he eivät sen vuoksi kyenneet käsittämään sen enempää omaa kuin ympärillä olevaa todellisuutta eivätkä tarttumaan sopiviin strategioihin.
Historia tuottaa edelleen joitakin tulevaisuuden rakennustarpeita, sekä virheellisiä, että puutteellisia. Se on kuitenkin perusta jossa myös saamelaisten ja lappalaisten historia lepää.