Kiitän Inarilaista, että se on antanut keskustelutilaa saamelaisesta itsehallinnosta käytävään keskusteluun. Muistan miten tullessani mukaan saamelaispolitiikkaan minulle vakuutettiin olevan vain läpihuutojuttu miten valtion hallinnoimat maat saataisiin takaisin saamelaisille. Kun tiedustelin vakuuttelijoilta keinoja tähän, he sanoivat, että keskeinen kysymys on miten määritellään saamelainen. Se oli heidän mielestään vain läpihuutojuttu.

Saamelaisaktivistien käyttämä terminologia antoi ymmärtää valta-aspektin olevan mukana hallitsemistavoitteissa: saamelainen kulttuuri-itserhallinto edellytti vallan omaamista. Valtiovaltaan liitetty hallitsemiskieli korvattiin saamelaisessa utopiassa saamelaisella itsehallinnolla, jonka kantana oli oli termi saamelainen kulttuuri-itsehallinto. Saamelaisen kulttuuri-itsehallinnon myötä karsiutuisi pois saamelaisia sortava enemmistöväestön vallankäyttö. Saamelaisen itsehallinnon puitteissa saamelaisten asioita hoidettaessa toiminta tapahtuisi kaikkien saamelaisten etujen mukaisesti. Pelkkä saamelaisasioiden hoitaminen olisi siten konflikteista vapaata asioiden mahdollisimman joustavaa ja rationaalista järjestämistä. Näihin ajatuksiin sisältyi jopa profeetallisia piirteitä ajatellen jopa viime vuosikymmenten aikaisia aatteellisia ja maailmankatsomuksellisia suuntauksia. Kyse oli samalla johtamista koskevasta utopiasta. Isehallinnon tehtävä oli siten vastustaa enemmistöväestön aiheuttamaa pahaa saamelaisille. Katsottiin, että tieteellinen saamelaisuus ja tieteellinen saamelainen maailmankatsomus antaisivat saamelaiselle paljon enemmän. Saamelaisten tuli saada takaisin luonnon hallintamahdollisuus hänen oppiessaan hallitsemaan yhteiskunnallisen toiminnan lakeja.

Edettäessä välttämättömyydestä vapauteen, saamelaisen kulttuuri-itsehallinnon aikaansaaminen oli saamelaisaktivistien mielestä välttämätön, sillä sen avulla oli mahdollista poistaa enemmistö/vähemmistö vastakohdille perustuva poliittinen hallitseminen. Saamelaiskulttuuri-itsehallinnon kehitys antoi tieteelliselle saamelaisuudelle päämäärän. Kysymys näytti saamelaisteoreetikkojen mielestä olevan enää pelkästään siitä, kuka toteuttaa ja miten tieteellisesti perustellun päämäärän maiden palauttamiseksi takaisin saamelaislle.

Näkemys yhteiskunnan välttämättömästä kehityksestä antoi siis saamelaislle kulttuuri-itsehallinolle päämäärän. Keskeinen osa teoriankehittelyssä oli kysymys siitä, kuka toteuttaisi historiallisen välttämättömyyden ja miten. Laadittiin erilaisia saamelaispoliittisia ohjelmia ja asiaa pohti myös erilaiset työryhmät ja toimikunnat. Niissä asetettiin tavoitteet saamelaisen yhteiskunnan kehittämiseksi ja tavoitteenasettelu pyrittiin rakentamaan yhtäältä yhteiskuntaa ohjaavien yhteiskunnalisten lainaalaisuuksiaen ja toisaalta asiantuntijoiden tuottaman tiedon ja toisiasioiden varaan. Tähän liittyi myös jo 1960-lulta alkanut selvittely saamelaisten määrästä ja saamelaismääritelmän erilaiset kehitysvaiheet. Tämä maiden omistukseen ja hallintaan johtanut termikkailu on osittain johtanut siihen, että näistä saamelais/lappalaistermeistä on syntynyt jännitteitä saamelaisten ja lappalaisten välillä. Paljon huomiota saanut jännite koskee siis maanomistusta ja hallintaa. Onhan voitu osoittaa se, että saamelaismäritelmä on maanomistuksen ja hallinnan kannalta kovin epämääräinen ja epäselvä. Ero ulottuu saamelaisten/lappalaisten välisiin toimijarooleihin maankäytössä ja maankäyttöön liittyviää elinkeinoissa. Alkuperäiskansan määrittämiskäsitteessä tapahtunut jakautuminen pelkästään lappalaisista saamelaisksi mahdollisti pyrkimyksen politisoida ja rationalisoida hallitsemisen taitoa. Suvereeni hallitsijan aseman saavuttaminen maiden itsehallinnassa ja aseman saamista pidettiin ensisijaisena.

Edellä oleva osoittaa, että saamelaisasioiden itsemääräämisen ongelmat eivät ole ratkenneet pääosin tämän epäonnistuneen saamelaismääritelmän johdosta. Tästä onkin muodostunut saamelaisen itsehallinnon keskeinen sisällöllinen ongelma, koska saamelaisiakin alkuperäsemmälle lappalaisväestölle ei olisi minkäänlaista roolia laaja-alaisessa saamelaisessa kulttuuri-itsehallinnossa. Lappalaiset ovat kyseenalaistaneet saamelaiskäsitteen ja he ovat voineet osoittaa saamelaismäärtielmän olevan heidän historiallisten oikeuksiensa vastaisen.

Kuten edellä osoitin, yritys kirjoittaa saamelaisuuteen liittyvää käsitehistoriaa kohtaa joukon ongelmia. Kun lappalaiskäsitteen pohjalta muodostettu saamelaiskäsite politisoitui sekä hetkellisesti, että pitkän ajan kuluessa, pelkkä ilmiöiden tunnistaminen ja nimeäminen vallan näkökulmasta kutsui esiin haastamisen, vastusamisen ja kritisoimisen asenteet. Saamelais/lappalaiskäsitteen realistinen kuvaileminen merkitsee osallistumista tähän vastarinnan ja legimitaatiopeliin. Tästä näkökulmasta saamelaiskäsite on poikkeuksellisen poliittinen käsite ja myös poikkeuksellisen avoin kiisteleville tulkinnoille. Toinen saamelaistermin hämmentävistä piirteistä on sen vaihteleva käyttö erilaisssa teksteissä ja puhetilanteissa. Joten termi saamelainen viihtyy hyvin politiikan tutkimuksessa ja historian kuvauksissa kuin politiikan kiistoissa.

Lappalaiset on yksi niistä politiikka koskevista sanoista, joka on tunnettu jo 1500-luvulta lähtien. Lappalais termin käyttö oli vuosisastojen ajan joustavaa. Myöhemmin käyttöön otettu termi saamelainen hämmensi aluksi. Jos siis haluaa suhteuttaa termin saamelainen lappalaiseen, niin herää kysymys miten tehdään eroa näiden käsitteiden välillä. Käsitteiden eroja ja yhtäläisyyksiä tutkittaessa huomataan sen muodostuvan pääasiassa samasta ihmisaineistosta. Molemmat käsitteet viittavaat erityiseen merkitykseen tietyssä kontekstissa. Ero näiden kahden käsitteen välillä on siten varsin liukuva, sillä tiukinkaan käsitteen määritteljiä ei voi kokonaan katkaista polveutumiseen perustuvaa näkökulmaa silloin kun halutaan tietää miten alkuperäinen väestö on muodostunut tai kuka on saamelainen tai lappalainen. Saamelais/lappalaiskäsitteen historiassta löytyy erillisiä horisontteja kahdella piirteellä, jotka liittyvät valtaan. Ensinnäkin pitkän ajan muutoksista lppalaiskäsitteen käytössä liittyy vasta myöhemmin 1960-luvulla käsitteen merkityksen vaihtumiseen saamelaisksi. Toiseksi lappalaisuuteen liittyvä sanasto ei laajene tai muutu mitenkään yksisuuntaisesti, vaan näyttää sekä ohentuvan, että tihentyvän ajanjaksosta ja henkilöstä toiseen. On ajanjaksoja (erityisesti 1500-1800-luku), jolloin lappalaien termi oli laajassa käytössä, vastaavasti viime aikoina se näyttää etenkin saamelaisten keskuudessa joutuneen epäsuosioon.

Keskustelu saamelaisesta itsehallinnosta kiertyy yhden suuren kysymyksen ympärille: tulisiko saamelaiskräjille anttaa määräysvalta kaikkeen maankäyttöön liittyviin asioihin kaavoituksesta elinkeinoihin asti. Tämän kysymyksen nousu ilmentää hyvin poliittisen maailman syntymistä myös saamelaisaluelle. Muuta väestöä näyttää vaivaavan epätietoisuus miten saamelaiset käyttäisivät määräysvaltaansa heihin nähden. Siksi on tärkeää tietää mitä saamelainen kulttuuri-itsehallinto demokraattisessa oikeusvaltiossa tarkoittaa. Yleisellä tasolla poliittinen hallitseminen tarkoittaa sitä, että lainsäädäntö ja toimeenpanovalta yhdessä huolehtivat lainsäädännöstä ja päättävät toisiaan tasapainotaen valtion tahdosta. Hallitsemisen muuttuessa saamelaiseksi kulttuuri-itsehallinnoksi syntyy saamelaispolitikassa ja julkisuudessa uusia puhetapoja. Asia kieteytyy siis kysymykseen "kuka tai metkä meitä hallitsevat". Siksi on tarkastelva lappalaiskäsitteen syntyä, sen yleisempiä käyttötapoja ja tärkeimpiä merktitysmuutoksia. Tutkimus auttaa tarkentamaan historiallista anlyysi, esimerkiksi kertomalla konkreettisesti ilmiön historiallisesta ja tulkinnallisesta monikerroksisuudesta, sekä ymmärtämään sen käytön merkityksiä eri tilanteissa.