Inarilaisessa (25.8.2010) valotti professori Veli Pekka Lehtola saamelaiskäsitteen syntyyn liittyvää historiaa ja käsitteen erityisyyttä. Saamelaiskäsitehistoriasta selviää mm. se kuinka ja millaisissa yhteyksissä saamelais -ja lappalaiskäsitteet on luotu, kuinka niille on annettu eri aikoina erilaisia merkityksiä. Mielestäni em. käsitteet ovat historiallisia ja vähintäänkiin potentiaalisesti edelleenkin kiistanalaisia. Käsitteitä voi toisin sanoen määritellä ja käyttää radikaalisesti uudella tavalla, mutta sittenkään ei voi vapautua niiden historiallisesta merkitysvarannosta. Näiden saamelais/lappalaisten käsitteiden eroista ja yhtäläisyyksistä on viime vuosina kirjoitettu paljon ja vieläkin eräät ideologisesti suuntautuneista tutkijoista ovat erimielisiä niiden eroista.

Joidenkin mielestä saamelaisuus liitettynä maanomistus ja maanhallintavaatimuksiin on oma ideologiansa. Saamelaisuuden määrittelyssä on siten epätavallisen paljon teoreetisia ongelmia ja se on ideologiana huomattavan paljon vaikeammin määriteltävissä kuin moni tämän päivän poliittinen aate. Valitettavasti saamelaisuudesta ei ole olemassa ideologista perusteosta tai mitään muutakaan virstanpylvästä johon sen oppien voisi katsoa pohjautuvan.

Toistaiseksi ei ole kirjoitettu historialliseen tekstianalyysiin nojaavaa poliittista tulkintaa siitä poliittisesta projektista, jollaisena saamelais/lappalaiskäsitteiden muodostumista voidaan pitää. Kielipolitiikalla legimitoitiin saamenkielisten toimijoiden poliittiikka saada saamenkieli viralliseksi kieleksi ja viralliset asiakirjat saamenkielelle. Se myös lujitti saamenkielisten virkamiesten rekrytointimahdollisuuksia poliittisesti lukutaitoisten saamelaisten keskuudessa. Saamelaismääritelmän kehittäminen voidaan nähdä eräänlaisena kääntymisenä sisäänpäin: saamenkieli ja saamelaisuus idealogisoitiin saamelaisen yhtenäiskulttuurin palvelukseen. Tässä perspektiivissä saamelaisten poliittiset oikeudet, instituutiot ja käytännöt alistettiin kansallisen ja kielellisen yhtenäisyyden välineiksi.

Koska saamelais/lappalaiskäsitteet ovat periaatteessa monimielisiä ja kiistanalaisia, niiden käyttö yhdessä kielellisessä kontekstissa kykenee tavoittamaan vain osan laajemmassa kontekstissa käytetyistä vivahteista. Joten tällaisten käsitteiden käyttöalaa ja poliittista merkittävyyttä koskevien merkitysten ymmärtäminen on kenelle tahansa ongelmallista. Siten lappalaiskäsitteen muutos saamelaiseksi merkitsee kysymyksenasettelujen, asetelmien ja suhdanteiden muutosta, joita käsitehistoriallinen tutkimus on tähän mennessä pidättäytynyt arvostelmasta yleispätevillä kriteereillä. Siksi myös professori Lehtolan kaltaiset tieteelliset saamelais/lappalaiskäsitteitä koskevat puheenvuorot liittyvät poliittiseen kamppailuun, eivätkä ne sellaisenaan eroa laadullisesti saamelaispolitiikkojen, saamenkielen uudistajien, toimittajien tai pakinoitsijoiden käyttämästä käsitteistöstä. Lehtolan selostus saamelaiskäsitteen synnystä liittyy siten laajempiin saamelaispolittisiin tavoitteisiin. Niihin valittiin aikoinaan ne osat, jotka sopivat tuolloin vallassa olleiden saamelaisten polittisten johtajien tarkoituksiin. Sitä varten valjastettiin historia opettamaan opportunistia moraaliopetuksia. Valitettavasti lopputuloksena on sekä huonoa moraalia, että huonoa historiaa.

Aikoinaan saamelaisidealistit pitivät saamenmaata neitseellisenä maana, joka odotti, että sen alkuperäinen kansa - saamelaiset - saattaisi sen uuteen kukoistukseen. Maan katsottiin yksiselitteisesti kuuluvan saamelaisille, ei historiattomille lappalaisille. Vaatimuksia, joita saamelaiset esittivät saadakseen maansa takaisin, pidettiin jossain määrin oikeuttuina ja alkuperäisväestön lappalaisten vastarintaa perusteettomana. Mistä tälläinen historiaan perustumaton tulkinta saamelaisten historiasta on lähtöisin? Tarinaa alkoivat sepittää menneisyyden lahjakkaat rekunstroijat jo 1930-luvulta lähtien. Heidän mielikuvituksensa tuotti saamelaisten ja lappalaisten muistin sirpaleista saamenkansan katkeamatoman syntytarinan. Kansallinen välttämättömyys on saanut saamelaiset torjumaan valikoivasti esiinnousseet ristiriidat ja poikkeamat vallitsevasta kertomuksesta. Edes juridinen keskustelu sitä kuka on saamelainen ei näytä häiritsevän saamelaisten menneisyyttä koskevan tiedon tuottajia, joille ei näy kelpaavan lainkaan samat kansainvälisen oikeuden tunnustamat periaatteet kuin miten Israelin juutalaiskansa määritellään: juutalainen on kuka tahansa, joka polveutuu kaksituhatta vuotta sitten maanpakoon lähteneestä kansasta.

Toisen maailmansodan jälkeen syntyneen saamelaisliikken saamat kokemukset olivat osoittaneet, etteivät silloisessa oikeudellisessa tilanteessa saamelaisilla ollut mahdollisuuksia toteuttaa vallankumouksellisia maaoikeusuudistuksia tai edes yhteiskunnalllisia reformeja. Siksi saamelaispolitiikalle oli asetettava toisenlaisia kriteerejä ja sitä oli arvoitava toisenlaisista lähtökohdista käsin. Utopistinen tavoite saamelaisesta itsehallinnosta kytkeytyi kysymykseen saamelaisuudesta, sekä siihen, että saamelaiset saisivat itse päättää myös maiden käytöstä ja hallinnasta.