Viime vuosien aikana Pohjois-Suomen lehdissä on näkyvästi keskusteltu siitä kuka tai ketkä ovat lapin alkuperäisväestöä, viimeksi Eino Kuokkanen Inarilaisessa 28.1.2009. Saamelaiskäräjälain säätämisen jälkeen (1995) on myös herännyt laajaa tutkimuskiinnostusta Lapin asutus- ja väestöhistoriaan (mm. Enbuske, Hiltunen jne).

Siitä suuri osa tutkimuksista on kohdistunut asutuksen ja yhteiskuntarakenteen muodostumiseen. Monet politiikan tutkijat, oikeusoppineet ja muut yhteiskuntatieteilijät ovat koettaneet selittää etnisten vähemmistöjen, lappalaisten ja saamelaisten asemaa alkuperäiskansan muodostuksen näkökulmasta. Balkanilla alkuperäisyyskysymys riistäytyi verisiksi sodiksi, ja toisissa maissa se on johtanut pakolaisuuteen, mikä on ulottunut Suomeenkin mm. Slovakian romanien turvapaikkahakemuksissa.

On täysin kaiken uusimman tutkimustiedon vastaista sellainen väite, että saamelaiset olisivat muodostaneet jo muinoin tiedostaneen, ylipaikallisen ja kansallisen kokonaisuuden, jolta Ruotsin kuningas riisti maat. Lapissa kysymys oli niistä lappalaisista, jotka puhuivat eri kieliä. Kuten Matti Enbuske osoittaa saamelaisuudella ei tässä ollut asemaa. Sen sijaan saamelaisuus kuuluu nykyaikaiseen kansalliseen tiedostukseen etnisen ryhmän olemassaolosta. Eurooppalainen maanomistus oli näille elannon perässä paikasta toiseen liikkuville ryhmille vierasta. Kyse oli eripituisista ja -ulottuvista käyttöoikeuksista, jotka saattoivat joissakin tapauksissa olla päällekkäisiä ja joita suojeli sosiaalinen normisto. Saamelaisten syrjimillä lappalaisilla on juuri tästä paljon asiakirjoihin perustuvia juridisia näyttöjä alkuperäisyyden osoittamiseksi.

Nykyään on poliittisesti korrekti tapa käyttää ilmaisuja suomea puhuvat ja saamea puhuvat lappalaiset. Ongelma muodostaa saamea taitamattomien lappalaisten asema, joita saamelaiskäräjät pidä alkuperäisväestönä, vaikka näillä on vahvemmat asiakirjanäytöt alkuperäisyydestään kuin nykysaamelaisilla. Tällä hetkellä saamea taitamattomien lappalaisia ei ole otettu mukaan uuteen yhteiskuntaelämään tasavertaisina taloudellisina toimijoina, sosiaalisten oikeuksien haltijoina sekä oikeutettuina äänestämään saamelaisvaaleissa. Monet pitävät tällaista etnisenä puhdistuksena.

Ulkoa päin on ollut helppo arvostella Saamelaiskäräjien ratkaisua melkein mistä näkökulmasta tahansa. Sitä on voitu pitää kostonhaluisena ja kohtuuttomana saamelaisia vanhemman väestön-lappalaisten- ulossulkemisena tai uskaliaana riskin ottona, joka on johtanut näkyviin vastakkainasetteluihin lappalaisten/saamelaisten välillä. Saamelaiskäräjien vähemmistöpolitiikan erikoisuus on juuri siinä, että etnistä konfliktia ei ole toistaiseksi puhjennut. Vaikka saamelaismääritelmästä syntynyt ratkaisu ei ole synnyttänyt avoimia konflikteja, jännitteiltä ei ole vältytty. Kun alkuperäiskansaksi määritellyt porosaamelaiset ovat tulleet maahan rajojen järjestelyihin liittyneissä projekteissa, he ovat tietenkin täysin Länsi-Euroopan siirtolaisista ja pakolaisista eroava ryhmä; Länsi-Eurooppaan ei yksikään saapuja ole tullut kuin omaan maahansa tai "vapauttamaan" kantaväestöä saati hallitsemaan sitä. Muualta pohjoismaista Suomeen muuttaneet porolappalaiset ovat tarvinneet runsaasti sopeutumiskykyä huomatessaan, että se Norja tai Ruotsi, josta he aikanaan lähtivät, ei olekaan enää puoleensa vetävä paluumaa. Luulen, että Suomen porolappalaisista suurin osa ei halua palata takaisin mistä esi-isät muuttivat Suomeen, vaan pitävät Suomea kotimaanaan ja arvostavat suomaista yhteiskuntaa ja elämänmenoa.

Saamelaiskulttuuri-itsehallinnon avulla saamelaiskäräjät tahtoi päästä nykyisistä hallintorakenteista ja maanomistussuhteista eroon ja syrjäyttää kaikki muut valtion maiden hallinnassa ja päätöksenteossa. Tätä tavoitetta on uusimman tutkimustiedon valossa mahdotonta enää perustella. Etnisten suhteiden vakiintuminen Saamelaisalueella on ollut pitkälti sisäsyntyinen kehityskulku, ei ulkoisen paineen edessä toimeenpantu ratkaisu. Saamen- ja suomenkielisyys eivät ole homogeenisiä kategorioita eivätkä ne muodosta vastakohtia, vaan ovat monisärmäisiä tekijöitä yhteiskunnallisten suhteiden pitkäaikaisessa kokonaisuudessa.