Tapasin hiljattain poisnukkuneen Uula Paadarin ensimmäisen kerran elokuussa 1965 hänen vanhempien kotitalossa Karhujärvellä. Olin juuri ostanut Uulan isältä soutuveneen, jonka vieminen huonojen kulkuyhteyksien takia Peldojärvelle osoittautui ongelmalliseksi. Kun Uulan isän Jounin kanssa olimme yrittäneet ratkaista asiaa ilmoitti Uula haluavansa auttaa. Uulan auttamana saimme kovalla vaivalla kuljetettua veneen Peldojärvelle. Sen jälkeen hän tarjoutui auttamaan minua kalastuksessa. Tämän kertomuksen ytimen muodostaa tarina, joka alkaa jo 1960-luvun alkuvuosina. Olin silloin tavannut Muotkatunturille suuntautuneiden matkojen aikana muutamia Uulan kaltaisia lähialueiden saamelaisia. Näistä miehistä tuli ennen pitkää minulle läheisiä ystäviä.

Kalastelimme eri puolilla järveä ja illalla tutkiskelimme järven lähialueen karttoja. Uulalta kuulin miten tämän alueen kalastajasaamelaiset olivat eläneet hajallaan keväästä syksyyn kalastuksen takia, jota he harjoittivat kaukana toisistaan olevissa järvissä, ja talvisaikaan yhdessä peurojen ja muiden isompien eläinten metsästyksen takia.

Silmäys Uulan opastuksella inarinsaamelaisen asutuksen sijaintiin osoitti miten mielikuva Muotkatunturin nimen johdosta leviää tuon alueen ylle. Mikä voimakas kontrasti sisältyykään Muotkatunturiin, jossa talvi ulvoo ja jyllää armottomana tuiskuineen ja tuulineen ja jossa ero suven lämmön ja talven murhaavan pakkasen välillä on ankara. Tämä kertomus alkaa paikassa ja aikana, joilla ainakin minulle on ollut erittäin suuri merkitys. Uulan kaltaiset saamelaiset ovat minua opettaneet, kannustaneet ja rohkaisseet toimimaan omin päin vaikeissakin olosuhteissa ja oikaisemalla minua jos tein virheitä. Kun tein virheen he, he rauhallisesti aina selittivät.

Voimakkain muisto, todellinen elämys oli ne lukuisat keskustelut, jotka kävin Uulan kanssa. Opin tuntemaan Uulan lupsakkaana ihmisenä, jolta vitsit ja tarinat eivät koskaan loppuneet. Hän oli mies, johon saattoi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Häntä arvostivat niin suomalaiset kuin saamelaisetkin yli poliittisten rajojen. Uulan luonnetta ilmentää se, että hän oli valmis auttamaan lähimmäistä silloin kun siihen oli tarvetta. Minulla on ollut suuri ilo ja onni tuntea Uula. Tästä kohtalon suosiollisuudesta olen todella kiitollinen, sillä puuttuisipa yhtä ja toista mieluisaa muisteltavaa, ellen olisi saanut elää Uulan ja hänen isänsä Jounin moninaisen vaikutuksen alaisena.

Muotkatunturin alue muodostaa maailman, joka houkuttelee esiin sen, minkä olen monin hämmentävin tavoin vastaanottanut itseeni, maailman joka osoittaa asioiden mitättömyyden ja merkityksen ikään kuin itsestään; saattaa ne järjestykseen, palauttaen ne oikeisiin suhteisiin. Tällä äärimmäisellä metsärajaseudulla eläessäni olen saavuttanut sen, mitä aikoinaan lähdin täältä etsimään; täältä löysin tien itseeni täällä tapaamieni Uulan ja hänen kaltaisten saamelaisten ja omien kokemusteni kautta.

Kohtaamiset ja yhdessäolon hetket olivat vaikuttavia, muistorikkaita ja elämänsisällössäni ne merkitsevät minulle tärkeää osaa. Välillemme muodostui kunkin tarinan ympärille oma ilmapiirinsä, jossa ne alkoivat elää tuoden Paadarin suvun lähemmäksi itseäni. Monet tarinat olivat opettavaisia, ne liittyivät ihmisen selviämiseen luonnossa ja toisen ihmisen huomioimiseen.

Uulassa yhdistyivät todellinen asiantuntemus, rohkeus, kaikki hyvät ihmiset vahvuudet, merkillisen hienosyinen ja tavattoman kriittinen ihmistuntemus. Uulan isä Jouni neuvoi minua; "täällä ennestään sinulle oudossa tunturimaailmassa pääset testaamaan itseäsi, huomaamaan vikasi, vahvat ja heikot puolesi. Ne sallivat sinulle vähän vapautta mutta paljon velvollisuuksia. Ilman omakohtaista kokemusta selviämisesi tulee olemaan vaikeaa". Näin olin saanut jonkinlaisen käsityksen täällä eläneiden saamelaisten elämästä ja omista vaikuttimistani. Niiden kuunteleminen tuntui siltä kuin olisin ollut itse mukana.

Sain Uulalta unohtumattoman opetuksen elämän määrätietoisuudesta, sukupolvien vaikutuksesta, suvun merkityksestä. Uulan kanssa viettämäni hetket olivat ainutlaatuisia, ne täytyy kokea. Uula välitti minulle hänen vanhempien ja esivanhempien elämän kokemukset. Toivon, että tämä lyhyt muistelu leviäisi mahdollisimman laajalle. Entisinä aikoina ihmiset saivat täällä elää oman järkensä ja perimätietonsa mukaan. Minulla on ollut ilo tutustua Uulaan 1960-luvulla, jolloin Inarissa saamelaiset elivät vielä omien perinteidensä mukaan.

Peldojärvellä syksyllä 1965 vietetyt hetket Uulan kanssa kuuluvat elämäni vaikuttavimpiin hetkiin. Ne ovat juuri niitä, joita ilman minulta puuttuisi paljon. Uulan monet tarinat kuvastivat jollakin tavoin hänen ikäpolvensa poromiesten elämää Muotkatuntureiden maisemissa. Kuinka jännittävää oli kuunnella Uulan saamenkielisiä selviytymistarinoita. Kuunnellessani ajattelin, että siinä oli mies josta huokui voimaa ja herkkyyttä ymmärtää perimmäisiäkin kysymyksiä. Hän kertoi lapsuudestaan saakka seuranneensa poroelinkeinon kehitystä ymmärtäen hyvin sen kehitysnäkymien tiellä olevat ongelmat.