Aluksi

Olen vuodesta 2010 lähtien koonnut tarinoita elämänpolkuni varrelta. Matka Ronkajärven erämaatalosta kotiseudulleni Inariin, Angeliin on ollut vaiherikas. Miten minusta poromiehen uraa vuosina 1858-1963 aloitelleesta nuoresta saamelaispojasta tuli saamelaisaktivisti, kalantutkija ja saamenkielisen Sapmelas-lehden päättoimittaja. Alkuna tähän voidaan pitää pitää Inarissa 1959 pidettyä saamelaiskongerenssia. Siemen kiinnostukseeni saamelaishistoriaan syntyi Angelissa viettämieni vuosien 1946-1959 aikana. Kun olin Angelissa myös kiinnostukseni lähialueeseen lisääntyi.

No poromiestä minusta ei tullut, vaikka siihen olisi ollut mahdoliisuuksia isävainajani Lassin Uulan jälkiä seuraamalla. Oli muiakin jälkiä kuten rakkaus äitini sukua kohtaan. Tärkein tekijä oli siis oma mielenkiintoni. Poromiesten ja kalastajien lapsia kuului tuttavapiiriini kansakoulusta alkaen. Sain paljon uutta tietoa ja näkemyksiä inarinsaamelaisista. Koulun jälkeen kuljeskelin erilaisssa tilaisuuksissa, joissa käsiteltiin porotalouden ajanohtaisia kysymyksiä. Näin sain ensimmäisen kerran tuntumaa esivanhempien elämästä ja sitä uhkaavasta kehityksestä. Laajan Kyrön palaiskunnnan jakaminen oli yksi sellaisesta.

Kyselin paikalla olleilta poromiehiltä lisää aiheeseen liittyvistä ongelmista. Sain kuulla, ettei kannata kysellä mitään sellaista, mitä ulkopuolinen ei ymmärrä, nykykielellä sitä voisi luonnehtia saamelaisvastaisuudeksi. Eräältä ivalolaiselta poromieheltä sain kuulla, ettei jutavia saamelaisia ole koskaan Inarissa ollutkaan.

Työmiehenä

Työuran kannaltani eräs merkittävä hetki oli vuonna 1963, jolloin kahdeksan kuukautta kestänyt varumiespalvelu Lapin rajavartiossa päättyi. Lokakuussa aloitettiiin maantien rakentaminen nelostieltä Riutulaan. Pääsin sinne mittamieheksi. Työmaan vastaavan mestarin Veikko Paavolan oli tavannut ensimmäisen kerran itärajan takana Atselemissa vuonna 1961. Suomalainen firma Vesi-Pekka Oy rakensi maantietä Rajajoosepistä Ylä-Tulomaan, jonne rakennettiin myöhemmin vesivoimalaitos. Paavola katseli minua hämmästyneenä; "samalla tielläkö olet edelleen?" Kerroin hänelle siihen astisen työhistorian. "Töihin siitä vaan heti", oli hänen kommenttinsa. Siitä alkoi puolentoista kuukauden pituinen tienrakentamisjakso.

Joukukuun alussa Paavola astui parakkiimme; "Terve Risto ja Jouni, kootkaa välittömästi tavaranne, lähdemme tästä nyt heti Menesjärvelle, jonna Katekeetan Antti ja Tenorannan Antti ovat pystyttäneet kuuden hengen parakin. Tämän paperinipun, jossa on tielinjan piirustukset saatte mukaan”. O-paalun löydätte tielinja profiilin mukaan Lemmenjoen tien varresta hiukan ennen Menesjoen siltaa." Opin näissä töissä todellisia insinööritaitoja, kuten vaikkapa millaiset kallistukset tiessä pitää olla. Tätä tavasin opuksesta Klothoiden-Taschenbuch.

Näin ammattivalintani yksi osa ratkesi. Sen jälkeen olin vuosina 1964-1966 kesät ja talvet mittamiehenä Kittiläntiellä. Sen jälkeen aloitin Lahdessa syksyllä 1966 opiskelun betonilabolantiksi. Kussin järjeen tammikuun alussa olin lähdössä Inariin kun huomasin Helingin Sanomissa ilmoituksen, jossa insinööritoimisto Vesi-Pekka etsi betonilaboranttia Saimaan kanavalle Rättijärvelle. Soitin, josko nyt tärppäisi. Puhelimeen vastannut työpäällikko pyysi heti tulla keskustelemaan. Porhalsin lapinpuku päällä heti Fabianin kadulla sijaitsemaan toimistolle. Tultuani paikalle ja esiteltyäni itseni, työpäällikkö sanoi: "Työnne alkaa tästä hetkestä, laittakaa passihakemus heti vireille". Työkokemuksestani eikä koulutuksesta työpäällikkö kysynyt mitään. Tilaisuus päättyi kun työpäällikö kevennykseksi kyseli: "onko kotiseudullanne Inarissa sellaisa vesiä joista kesällä voisi uistattamalla saada rautua?"

Kalantutkimuksessa

Saimaan kanavan komennus päättyi 1967 lopussa. Sen jälkeen pääsin Finlandia-talon pohjan mittaukseen mittamieheksi ja siitä edelleen Siilinjärven lannoitetehtaan asemointiin. Uusi vaihe elämässäni alkoi kun kalatalousneuvoja Kirill Sergejeff kannusti minua hakemaan Harjun kalastajakouluun kesällä 1968. Koulun päätyttyä menin ilmoittautumaan maataloushallituksen kalantutkimustoimistoon. Työsopimuksen mukaan tutkimustyö aloitettii 1.2.1970. Työpaikkani sijaitsi valtion arkiston vieressä. Työpaikka antoi hyvät valmiudet perehtyä tarkemmin Lapin kalatalouteen ja saamelaisten elinkeinoihin. Kalantutkimuksesta olen kirjoitellut erilaisia muisteluksia jo muutamia, joten sivuutan ne kokomukset tässä kirjoituksessa.

Poro- ja kalatalouden heikko tila ja huono arvostus kertoi miten vähän meidän saamelaisten asioita arvostettiin. Voisi puhua jopa rappiosta, josta kertoivat Inarinjärven vedenpinnan säännöstely ja Lokan ja Porttipahdan altaiden rakentaminen keskelle Lapin Paliskunnan parhaita kesä ja talvilaitumia. Nämä rappion merkit saivat minun kiinnostumaan asioista entistä enemmän.

Urani valinnasta

Nyt kun vuosikymmenten päästä katselen urapolkuani, kaikki kokemukseni ovat vaikuttaneet uravalintaan; syntymä, suku, tuttavat, naapurit, koulunkäynti Inarissa ja muualla, matkat Suomessa ja muualla maailmassa. Jotkut tuttavat ovat kannustaneet kirjoittamaan ja kertomaan kokemuksistani. Ajatus analyyttisesta elmänkerrasta ei tuntunut vieraalta. Toimin työssäni saamelaisten aseman muutosten rajapinnassa, jolloin yksittäisen vastuuasemaan nousseen poromiehen ja virkamiehenkin kannanotoilla on ollut merkittystä. Haluan tämän kertoa vain faktana. Itseni kannallta oli ollut varmaakin parempi, että olisin toiminut aivan muissa tehtävissä kuin tulla kytketyksi saamelaispolitiikkaan, josta tiesin, että olen "perkeleen" tai "riethaan lappalainen". Saamelaisuus oli tuolloin hyvin keskittynyttä. Vuosina 1957-1959 olin jo saanut esimakua mahdollisesta poromiehen ammatista. Taistelu oli ollut rajuja pimeässä vaanivia susia ja ahmoja vastaan. Samoin yöpyminen kovalla pakksella avotaivaan alla revotulien loisteessa oli henkeäsalpaava kokemus.

Pohdiskelin nuotion ääressä sitä, että olisiko voinut valita paljon vakaamman uran? Kokemukset poromiehen ammatin vaativuudesta olivat herättäneet epäilyn siitä että on poromiehen ammatti juuri sitä mitä haluan, ja sopiiko se minulle. Mutta onneksi en tuolloin tiennyt tulevaa. Ehkä olen kuitenkin voinut vaikuttaa enemmän asioihin kuin esimerkiksi tavallisena poromiehenä. Olen myös yrittänyt selvittää miksi jouduin kietoutumaan saamelaispolitiikan viidakkoon.

Ennen vuotta 1970 en ollut liikunut ns. radikaalipiireissä, enkä myöskään ollut tekmisissä saamelaisasioiden kanssa. Tarkoitukseni ei ole selvittää taustaani ennen sitä aikaa, jolloin aloitin työni kalantutkimuksessa. Tutkimusmestarin työ antoi minulle erinomaiset mahdollisuudet perehtyä saamelaisten tilanteeseen. Nämä 1970-luvun alkuvuodet olivat intensiivistä aikaa. Vuosina 1970-1980 kiertelin paljon Pohjoisimmassa Lapissa. Olin silloin nuori. Tunsin edelleen olevani koulupoika. Olin päässyt opinmakuun tärkeiden elämää ylläpitävien prosessien ymmärtämisessa ja soveltamisessa. Näinä vuosina kasvoin kiinni muihin ihmisiin, joihin minua yhdistivat samat samat intressit, samat tehtävät. Aina ei voinut paeta itseään, mutta saatoi irtautua tuttavuuksien piiiristä. Tietenkin jouduin suomalaisten kanssa usein tekemisiin. Tutustuin moniin paikallisiin poromiehiin ja kalastajiin. Varusmiespalvelun jälkeen oli rakentamassa syksyllä 1963 Inaari-Riutula, sen jälkeen Menesjärvi-Pokka 1964-1966. Sen jälkeen betonilaboranttikurssin syksylä 1966. Betoni laboranttikssi opsikelin syksyllä 1966. 1967 työskentelin betonilaboranttina Saimaan kanavalla. Sen jälkeen kevättavlvella Siilinjärvellä mittamiehenä. Välillä mittailin Finlandia taloon rakennettavia perustuksia. Jouduin toteamaan, etteivät nämä ammatit ole niitä, joita heittopussina jouduin eri puolille Suomea. Välillä toimin ammattkalastajana. Kesällä toimin kalatalousharjoittelijana ja tammikuun alusta vuonna 1969 aloitin opikelun kalastusmestariksi valmistuen hiukan ennen joulua. Sen jälkeen aloitin tutkimusmestarin työt valtion kalantutkimuksessa.

Muita mantereita näin myöhemmin, alkaen vuonna 1971 Kanadaan tekemästäni yli kahden kuukauden piituisesta matkasta. Aiheena oli intiaanien tilanteeseen tutustuminen. Sen jälkeen matkoja on riittänyt ympäri maailman ja joistakin näistä resissuista olen kirjoitellut kotisivuillani.