Vietin lapsuuteni ensimmäiset 20 kuukautta isäni Lassin Uulan ja äitini Maggan kanssa Ronkajärvellä. Syyskuun puolivälissä 1944 syttyi lapin sota ja perheemme evakuoitiin Lapin sodan syttyessä muiden saamelaisten ja inarilaisten asukkaiden mukana Keski-Pohjanmaalle Ylivieskaan.

Paluu sieltä palaneeseen ja tuhoutuneeseen Lappiin tapahtui kesällä 1945. Sen jälkeen vietin aikaa Riutulan orpolasten kodissa jouluun 1945 asti. Sen jälkeen asuimme äitini kanssa hänen serkkujensa Niila ja Kristiina Länsmannin luona Närrijärvellä vuoden 1946 huhtikuun loppuun. Sieltä päädyin Angeliin adoptiopojaksi syyskuun 1950 puoliväliin asti, jolloin menin kansakoulun ensimmäiselle luokalle Inarin kirkolle. Muistan hyvin minkälainen oli elämisen ero oli 50-luvun Inarissa verrattuna, siihen mitä se on tällä hetkellä, 70 vuotta myöhemmin.

Entäpä elämä Lemmenjoella 1950-luvun alussa kaukana Inarin ja Ivalon pää asutuksesta? Lännessä tietöntä erämaata, metsiä, tuntureita ja soita, jotka ulottuivat kauas länteen aina Norjan puolelle. Siellä tapasin monia Inarinsaamelaisia ja ystävystyin heidän kanssaan, he olivat iloisia ja ystävällisiä. Monet koulukavereiden vanhemmat olivat olleet sodan aikana rintamalla, he olivat järkyttyneitä näkemästään ja kokemastaan. Sodan jälkeen heidän oma paliskuntansa - Muddusjärvi - jaettiin, Inarijärven veden pinnan sääntely oli pilannut heidän mahdollisuutensa kalastamiseen. He olivat asettaneet toivonsa valtioon jota kuitenkin samalla vihasivat.

Nyt kaikki katsovat Inaria, toivo elää. Toiset pelkäävät, toiset toivovat, että Inarin saamelaisten kohtalo ratkeaa. Kaikki saamelaiset sitä odottavat. Monet kysyvät, kuinka moni teistä on saamelaisia, kun tarvitsette elämistänne varten 10 % alueen koko Suomen pinta-alasta. Kysyjä jatkaa: "Etkö ymmärrä, kuinka vähän teitä on niin suurella alueella, kun taas suomalaisia on kaksi kertaa enemmän." Minän en siitä huolimatta jaa saamelaisia parempaan rotuun kuuluviin ja niihin, jotka eivät kuulu, sen jätän rotufanaatikoille.

Syntymäpäiväniä uskallan tunnustaa olevani jo saamelainen, koska synnyin ja kasvoin Inarissa, koin siellä onnea ja surua, puhuin siellä ensimmäiset saamen sanat. Nyt kiistellään siitä, kuka on oikea alkuperäinen saamelainen. Se on häpeä. Väittelyä jatkavat pienet ihmiset, joiden sukujuuret ovat muualla. Vain harvat riidan osalliset uskaltavat myöntää, että riidan osapuolia yhdistäviä asioita paljon enemmän kuin erottavia.

Tällainen inarinsaamelaisia syrjivä saamelaispolitiikka häiritsi minua todella paljon. Nuorempana sokea "kiilusilmäinen" usko siihen näytti minusta tavoittelemisen arvoiselta. Nyt se on vastenmielistä, olen vieraantunut siitä täysin. Elämänkokemusten kasvaessa olen oppinut ymmärtämään, että voit muuttaa näkemyksiäsi, mutta et omaa luontoa. En ollut mallioppilas enkä ole parantunut vuosien varrella. Kuultuani jotain, en ole uskonut kaikkea, loppujen lopuksi saamelaisyhteisössä kerrottiin monia erilaisia tarinoita ja satuja. Se näyttää olevan ttapana vielä tänäkin päivänä. Minusta ei tullut poronhoitajaa, vaan toimittaja, poliitikko ja tutkija. Minusta tuli henkilö, joka ei kiinnostunut vain yhteiskunnan rakenteesta, vaan myös ihmisten sisäisestä maailmasta, yksittäisten saamelaisten kohtalosta.

Saamelaiset ovat elämäni aikana astuneet näkyvästi moderniin maailmaan ja osoittaneet olevansa aivan kuten muutkin tavallisia ihmisiä. Sinun ei tarvitse etsiä esimerkkejä alkuperäiskansojen brutaalista puolista Afrikan viidakoista. Löydät ne omasta itsestäsi. Nyt sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin katsoa lehdistä ja televisiosta, kuinka paljon meistä saamelaisista kirjoitetaan. Tänään kaikki katsovat saamelaisia, toiset toivoen, toiset pelolla.

Lapsuuteni ja kouluajan uneliaasta Inarin kylästä on tullut todellinen,perinteisen saamelaisen kulttuurin todellinen keskus. Saamelaiset ovat saaneet virallisen tunnustuksen oman kulttuurinsahistoriallisesta pääpaikasta Sajoksesta, joka on saamelaiskulttuurin keskus.

Ihme on tapahtunut: saamelaiset ovat vapautuneet suomalaisen kolonialismin ikeestä. Saamelaiset ovat kukistaneet vuosisatoja kestäneen Suomen alueella hallitusvaltaa pitäneiden Ruotsalaisten, Venäläisten ja itsenäistyneen Suomen herruuden.

Kaikki on muuttunut parempaan tai huonompaan suuntaan. Esimerkki huonosta kehityksestä on porojen aiheuttama liikalaiduntaminen saamelaisten alueella. Muuten kaikki on muuttunut paremmaksi. Pienenä poikana en olisi voinut kuvitella tällaista. Se on ihme.