Muistikuvia Onni Aikiosta eli Posti-Matin Onnista

Ensimmäiset muistikuvani hiljattain kuolleesta Aikion Onnista eli Postimatin Onnista on niiltä ajoilta, jolloin hän talvella kuljetti lumikiitäjällä postia Inarin kirkolta Inarinjärven pohjoisrantojen asutusta seuraillen Partakon kylän kautta Sevettijärvelle ja sieltä edelleen Näätämöön. Sen aikainen lumikiitäjä oli meille koulupojille jo nähtävyys sinänsä. Inarinjärven postinkannon pitkän historian aikana Posti-Matin Onnin isä Matti oli persoona joka meitä koulupoikia kovasti kiinnosti. Monet kerrat tapasin hänet Inarin postissa, jossa hän värikkäällä ja elävällä tavalla kertoi ja kuvaili matkan varren tuoreimmat kuulumiset. Postimatin työtä jakoivat sittemmin hänen poikansa Onni ja Mikko.

Kun vuonna 1970-luvulla tein kyselytutkimusta Inarinjärven säännöstelyn kalakannoille aiheutuneista vahingoista sain paljon apua Onnilta, jolla oli hyvät, läheiset ja luottamukselliset suhteet Inarinjärven rannoilla asuviin kalastajasaamelaisiin. Huomasin miten Onni tunsi ja tiesi ja tunsi näiden Inarin ranta-asukkaiden tilanteen ja tarpeet hyvin. Hänen roolinsa oli muutakin kuin postilähetysten tuominen tai vieminen. Kuulin Onnilta miten hänen isänsä Posti-Matti on kuljettanut postia vuosikymmenten ajan läpi tuulten ja tuiskun kesällä veneellä ja talvella hevosella ja poroilla.

Erään kerran menin Onnin ohjastaman postiauton mukana Sevettijärvelle. Kuulin Onnilta, että Inarin ja Nitsijärven rannat ovat alueen vanhimpia asuinpaikkoja. Historian harrastajana kiinnostuin siinä määrin inarinsaamelaisista, että päätin selvittää myöhemmin heidän historiaansa itselleni. Kävi ilmi, että asiakirjoissa Inari esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1517, kun Moskovan suuriruhtinas Vasili antoi inarinsaamelaisille turvakirjan kaikkia muita verottajia paitsi omiaan vastaan. Inari kuului riita-alueeseen, joka maksoi veroa Venäjälle, Norjalle ja Ruotsille.

Entisen Inarin lapinkylän alueelle oli syntynyt valtatyhjiö, koska alueet olivat olleet jakamattomia. Ennen vuotta 1517 inarinsaamelaisia oli verotettu tietämättömän pitkät ajat, Norjasta käsin suurtalonpojat, Ruotsista ja Suomesta käsin kainulaiset ja pirkkalaiset ja Venäjältä karjalaiset. Kaikkien lähteiden mukaan inarinsaamelaisten elinkeinot perustuivat vuotuis-kiertoon perustuviin elinkeinoihin peuran peuran ja turkiseläinten pyyntiin sekä kalastuksen. Poroja heillä oli vielä 1800-luvun alussa tuskin nimeksi. Peurakannan vähetessä inarinsaamelaisten elinkeinon perusta alkoi murentua. Onnilta kuulin miten Aikion sukukaan ei voinut näiltä muutoksilta välttyä.

Jossakin vaiheessa päätin, että minun on saatava tarkempi selvyys siitä mikä on inarinsaamelaisten tilanne. Jotta saisin paremman käsityksen inarinsaamelaisten asutuksen nykyisestä sijoittumisesta halusin tutustua tarkemmin Inarinjärven rantojen asutukseen ja sen sijaintiin. Silläkin kertaa matkustin Posti-Onnin mukana. Samalla matkalla olin menossa tekemään Viikkosanomiin juttua kolttasaamelaisten tilanteesta. Niinpä Onnilta kuulin missä sijaitsee kolttien poroerotusaita Semenkurttta. Poistun autosta ja jäin seuraamaan käynnissä olevaa poroerotusta.

Tapasin erotuksen aikana Artto Sverlovin, jolta kuulin tarkemmin kolttien ongelmista kuten työttömyydestä, joka tuntui tuolloin käsittämättömän suurelta lähes 50 %. Paluumatka Sevettijärveltä Kaamaseen tapahtui jälleen Posti-Onnin ohjastamassa postiautossa. Kerroin Onnille havaintoja kolttien ongelmista. Onni kuunteli kiinnostuneena todeten, että inarinsaamelaisia koskevat aivan samat ongelmat, mutta sillä erotuksella, että veden pinnan säännöstely on tehnyt melkein mahdottomaksi ammattikalastuksen harjoittamisen. Samalla hän kertoi minkälaisia seuraamuksia inarinsaamelaisten poronhoidolle oli aiheuttanut Mutusjärven paliskunnan jakaminen kahdeksi paliskunnaksi. Onnin mielestä inarinsaamelaisten kannalta tällainen kehitys ei näyttänyt kovin lupaavalta.

No mitä tieolojen parantumisen myötä sitten on tapahtunut? Väki postireitin varrella on vähentynyt. Inarinjärven rannan Partakon kylän koulu on jo vuosikymmeniä sitten lopettanut toimintansa. Siitä huolimatta inarinsaamelaisten yhteistunne on voimistumassa, kiinnostus omaan kieleen ja kulttuurin vilkastunut.