Poronerottelua 1958-1959

Kansalaiskoulun päätyttyä vähän ennen joulua 1957 pohdiskelin millä töin ryhtyisin elättämään itseni. Tiesin, että äidilläni oli Paadarin paliskunnassa muutamia kymmeniä vaatimia. Aavistin, että hän toivoi salaa, että ryhtyisin niitä hoitamaan. Koska en ollut paljoakaan osallistunut porotöihin, päätin ensin alkuun käydä kevättalvella 1958 pidettävissä poroerotuksissa tutustumassa mahdollisesti tulevaan ammattiin. Naapuriltamme Sietiön Oskarilta kuulinkin, että seuraava suurempi poroerotus pidettäisiin Paistunturin paliskunnassa. Niinpä lyöttäydyin Oskarin mukaan ja yhdessä hänen kanssaan matkustimme Eskelisen linja-auton kyydissä Kaamasmukkaan. Noustuamme linja-auton kyydistä käveleskelimme Anni Uulalle, joka oli vielä hereillä. Yövyttyämme Uulan lattialla jatkoimme seuraavana päivänä erotusaidalle. Aidalle mennessämme huomaan, että viime päivinä täällä tunturimaissa oli vallinnut hurjat lumituiskut.

Lumikinokset olivat suuria, polut huonosi tallattuja. Kuulin aidalla poromiehiltä millaista on poromiehen elämä keskitalven aikaan täällä lähes puuttomassa tunturimaailmassa. Lumimyrskyt saattavat täällä päiväkaupalla piiskata suoraan heidän kasvojaan. Kävelimme muutamien erotuskämppien ohi ja käännyimme aidan suuntaan. Heikko valon välke pilkisti muutaman erotuskämpän ikkunasta. Lopulta saavuimme matalan hiukan suuremman lautakämpän luo ja jonka ikkunoista loisti petromaxin valo. Oskari kertoi, että se on paliskunnan kämppä, jossa voisi myös yöpyä ellei sitten ollut muuta yösijaa. Yhtäkkiä sisältä kuului miesäänten mekastusta. Kurkistin raollaan olevasta ovesta sisälle. Siellä istui muutama mies pelikortit pöydällä edessään. Mekastus loppui kun astuin sisään. Kävi ilmi. että eräs inarilainen poronostaja ja muut Inarin miehet olivat saapuneet tänne jo edellisenä päivänä. He olivat aikaa tappaakseen viettäneet pelaamalla korttia yökauden.

Puolenpäivän maissa kuului kun monituhantista porotokkaa tuotiin erotusaidan siuloihin. Poroisännän jylisevä huuto täytti lähitienoon kun hän kehotti kaikkia olemaan liikkumatta, jottei tokka pelästyisi aitaan tuotaessa. Samaan aikaan kun tokka oli saatu aitaan katselin läheistä koivikkoa, josta ilmestyi vaivalloisesti hiihdellen kumarainen mies, jonka tunnistin Iisakki Näkkäläjärveksi. Illaksi palasin Anni Uulalle, jonne ihmisiä saapui yhä lisää: saarnamiehiä, kauppiaita. Ihmisiä parveili ulkona ja sisällä, saarnamiehet näyttivät hartailta ja juhlallisilta. Eräskin saarnamies kertoi miten jumalaista oli tulla tänne sisään kylmästä ja pimeästä ja unohtaa huolet täällä Jumalan sanan lempeään sanomaan. Voi miten lohdullista ja totista Jumalan arvon heijastusta oli nähdä täällä tätä autuasta ja pelastusta janoavaa erotusväkeä! Puolen yön jälkeen talo hiljeni.

Seuraava aamu oli tähtikirkas ja kuun viimeinen vaihe loi tunturimaisemaan kauniin himmeän valonhäivän. Lumi narisi suksien alla ja kiristyvä pakkanen nipisteli silmiä ja sieraimia. Erotusväki nukkui eikä tulen kajoa näkynyt mistään. Sinä aamuna pakkanen oli pureva, lumi yöllisen tuulen nietostamaa. Katselin aamuhämärissä ulkopuolista maisemaa; alavaa maata oli täällä niukanlaisesti, melkein heti se muuttui tunturin rinteeksi ja kyläasutus oli sijoittunut pääasiassa Kaamasjoen molemmille puolin. Oli kovin viehättävää katsella tätä maisemaa, josta nämä ihmiset poron välityksellä hankkivat toimeentulonsa. Kaamasjoen eteläpuolella kohosi komeana Kaktsavaara. Aidalle saavuttuani menin Mattus Niilan ja Maggan kahvikauppaan. "Mistäs tulet ja kenen poikia olet?" kyseli Magga ystävällisesti. "Tulin toissailtana Eskelisen mukana Inarista tänne. Voisinkohan teidän luonanne täällä yöpyä?" Lopun erotusajasta majailin Maggan ja Niilan kahvikauppakojun eräässä nurkassa. Ensimmäisenä erotuspäivänä toimin poron lukijana ja muina erotuspäivinä auttelin maijulaisia porojen kiinniottamisessa ja vetämisessä karsinaan. Iltaisin olin aivan poikki. Tunsin itseni ylpeäksi siitä, että olin päässyt mukaan tosi miesten töihin.

Erotukseen matkaavat monenlaiset kulkijat. Itseasiassa erotustie onkin ympäröivän yhteisö pienoiskoossa. Pimeä ilta muuttuu taas talviseksi yöksi. Aidalta maantien varteen johtava tie muuttuu hiljaiseksi, tiekin lepää. Kun katselen sitä ulkona ennen nukkumaan menoa sekin tuntuu huokaavan. Erotuspäivän jälkeen hiljaisuus ja rauhaa tuntuu ulottuvan tummuudesta tuikkiviin tähtiin asti. Kuulen kun joku poromies palailee paliskunnan kämpästä pienessä seilissä ja joikaillen jatkaa matkaa kohden Kaamasmukan kylää.

Seuraava erotus jossa olin pidettiin kotipaliskunnassani Sattivaaran aidalla maaliskuun alussa. Lähdin sinne Lemmenjokisuusta hiihtäen. Poiketessani Nilpissä, Ponkun Piera ja Hannu Antti olivat poikenneet lämmittelemään. Hiihtelin sitten heidän jäljessään Näkkäläjärven Iiskolle, johon oli kertynyt väkeä lähes joka puolelta. Jatkoin seuraavana päivänä Sattivaaran aidalle Poro-ojan Matin perässä roikkuen. Aidalle tultuani etsin maijulaisten asennon, jonne sitten asetuin. Tarkkailin laavulla olijoita, joista kaikki olivat koko elämänsä toimineet poromiehinä näissä armottomissa olosuhteissa. Tajusin kuunnellessani iltaisin näiden miesten nöyrää jutustelua ja tarinointia miten ankarat vaatimukset luonto täällä asettaa poromiehelle. Sillä poromiehen osaamisessa, sanoissa, töissä ja yhteistoiminnassa toisten poromiesten kanssa riippuu sekä hänen että muiden poromiesten elannon hankkiminen.

Erityisen hauska jutunkertoja oli Ranttilan Uula vainaja. Tulen loisteessa huomasin Uulan kasvot, jotka näyttivät voimakkailta ja niin eläviltä. Silmät, katse, huulet näyttivät olevan alituisesti liikkeellä. Tarkkailin, kuuntelin, näen ja kuulin hänen kertomuksia minulle aivan oudoista ja uusista asioista. Huomaan miten Uulan saamenkielenkäyttö ja ajatuksenjuoksu on minut täysin temmannut mukaansa. En edes pohtinut sitä onko kuulemani totta vai tarua. Kuulen häneltä sota-ajalta aivan uskomattomia tarinoita. Toisena iltana keskityin kuuntelemaan Vuollin Mikon jutustelua, joka koskettaa minua aivan toisella tavalla kuin Uulan.

Kuulen häneltä edellisten sukupolvien elämästä täällä tiettömässä kiveliöissä. Havaitsen, että vuosisatojen aikainen erillään olo on jollakin tavalla painanut näihin ihmisiin leimansa.Yhtenä päivänä asennollemme saapuu Rauna Ruotsala koiransa kanssa. Hän jäi angelilaisten asennolle parin viikon ajaksi. Ennen nukkumaanmenoa kun hän oli riisunut nutukkaansa pois jaloistaan, antoi hän koiran puhdistaa nuolemalla varpaansa. Sen jälkeen koira asettui tyytyväisenä Raunan jalkopäähän. Samalla asennolla asui myös Nunnasesta erotusta seuraamaan tullut Heikki Magga.

Eräänä päivänä kun päätokkaa aitaan tuotaessa haukkuvan koiran pelästyttämänä karkasi takaisin tulojälkeään Kuorbikotsin suuntaan, pyysi poroisäntä Heikkiä eli Heijaa tulemaan mukaan avuksi tokan noutamiseksi erotettavaksi. Muutaman hiljaisen päivän jälkeen alkoi aidan ympäristö jälleen elää;: aidan siulojen edessä oleva Seksamojärvi alkoi jälleen elää, järven jäälle oli ilmestynyt tuhansia poroja ja ilman täytti lukuisten poronkellojen kilinä ja kalina ja porojen ääntely.

Erotusväki irtaantui ja liikahti, se tuli täyteen eloon, joka näkyi kaikkialla aidan ympäristössä. Tuota pikaa aita oli täynnä porojen ääntelyä kun porot ahtautuivat aitauksen sisälle. Aitaan porot noutaneet Heija ja muut poromiehet eivät olleet nauttineet palaakaan ruokaa. Heikki olikin suureksi avuksi tokan saamisessa jälleen takaisin aitaan

Eräänä iltana katselen vaivihkaa erotuslaavulla ihmiset nukkumista. Heidän päänsä muodostavat kehän, johon heidän vartalonsa ojentautuvat säteittäin keskustassa olevaa tulisijaa kohti, jossa vielä kytevät hiilet. Merkillistä kun kukaan ei ole asettunut makaamaan pääsija kohti tulisijaa, ihmettelin mielessäni. Ympyrälaavun merkillinen geometrisyys kiinnosti minua; tuossa ympärilläni makasivat ihmiset, jotka ehkä kokivat nämä aistimukset , mutteivät ehkä huomaa niitä samalla tavoin kuin minä. Pohjimmiltaan nämä ihmiset olivat kuitenkin samanlaisia kuin minä, jotka haaveilevat, vihaavat, kärsivät ja iloitsevat, rakastavat ja tuntevat riemua. Huomaan, etten ole tähän joukkoon sattumalta tipahtanut, vaan tunsin, että minussa virtaa samaa verta kuin heissä.

Äitini sylissä olen leperrellyt samoja saamenkielisiä sanoja, jotka hekin ensiksi lausuivat. Samalla kielellä äitimme kertoivat meille satuja ja tarinoita. Vaikka tajuankin kuuluvani tähän kansaan, kuitenkin minua kiusasi tämä angelilaisten laavu, jossa olin koko erotusajan majaillut. Aamuvarhain kuului Vuollin Mikon ääni:"kylläpä täällä nukutaan pitkään", johon Maijun Aslakka "täällähän onkin jo valoisaa". Illalla laavu muuttui kodikkaaksi. Synkät ajatukseni ovat tiessään, nautin nuotion lämmöstä syöden samalla savuporoa. Huomasin, etten ollut saanut kaikesta selvää ja etten ollut käsittänyt kaikkia yhdessäoloon liittyviä asioita. Aluksi kaikki oli täällä näyttänyt kannaltani kolkolta, oudolta ja villiltä. Olin kuin ulkopuolinen joka oli joutunut erilaiseen maailmaan. Mutta sitten kaikki muuttui vähitellen läheisemmäksi.

Monesti jäin seuraamaan porokauppojen tekemistä poronostajan karsinan tuntumaan. Monesti myyjän ja ostajan väliset neuvottelut saattoivat kestää kauankin. Eräänä päivänä poronostaja oli tehnyt suuret porokaupat ja päivällä ostettu tokka oli illalla kuljetettu Vaskojokivarteen laiduntamista varten. Sinä päivänä suuren osan karjastaan myynyt Hanssi oli saanut suuren tukun seteleitä käteensä. Rahat olivat olleet selviä seteleitä. Illalla ostaja tarjoili hyvän kaupan kunniaksi Hansille ryyppyjä. Huomasin miten ryyppyjä naukkaillessaan Hansilla teki mieli lähteä Inariin noutamaan lisää juotavaa. Mutta sepä ei tähän vuorokauden aikaan ollutkaan mikään yksinkertainen juttu. Inariin oli aidalta lähes 40 kilometriä matkaa, eikä sinne tähän vuorokauden aikaan olisi juuri ajoporolla kannattanut lähteä.

Silti Halssi piti silmänsä auki. Lapin takin povessa oleva suuri setelinippu tuntui polttavan. Hänellä heräsikin ykskaks aiheellinen huoli: mikäli nyt tässä juottamalla mies aiotaan pestä, erehdytty! Montakaan markkaa pelissä menettämättä Halssi hoiperteli kohti laavuaan. Hän terästi tahtoaan, saattoihan täällä matkan varrella vielä vaania vaara. Piera ja hänen sakkinsa voivat olla täällä jossakin vaanimassa. Mitään ei kuitenkaan näkynyt ja niin Hanski pääsi turvallisesti laavulleen. Oli viehättävää lojua porontaljalla laavussa ja hyräillä hiljalleen erästä tuttua nuoruudenaikaista mielijoikua ja kuvitella miten hän olisi nitistänyt päälle kävijät, mikäli niitä matkan varrella oli ollut. Viinan lämpö virtasi rauhoittavasti suonissa ja täällä laavussa oli nyt soveliasta hyvä olo päästää valloilleen. Puolen yön maissa pakkanen oli kiristynyt, oli varmaankin tämän erotusajan kylmin yö.

Poromiehen ei missään elämänsä tilassa voi olla parempi kuin erotuksesta palatessa kotia kohti lapintakin povessa iso tukku seteleitä ja päässään hieno nousuhumala. Aamulla herätessään Hansin mieli muuttuu helläksi ja kiitolliseksi. Rahat ovat kaikki edelleen povessa. Ja valjastettuaan poronsa on ohjashihnan nykäisyn vuoro, se on käsky pulkan edessä olevalle porolle lähteä kotia kohti. Pulkassa kotia kohti ajaessaan Hanssi ajattelee kaikkea sitä mikä kuuluu poromiehen elämään. Kuinka turvallista onkaan elää vauraana poromiehenä kun poroja on metsässä ja porokaupoista saadut rahat Inarissa turvallisesti osuuspankissa. Hanssi pohtii siinä ajaessaan myös erään tuttava vuorineuvoksen kysymystä porojen määrästä! Mitä siitä pitäisi arvella ja mitä vastata. Hanssi ajattelee ettei poromiehen sitä tarvitse isotella, ilmoittaa niitä olevan vain sen verran, että ne menevät puun kahta puolta. Poromies nostaa sitten pankista aina sen verran kuin kulloinkin tarvitsee. Hän elelee kotikulmillaan, käy muutaman kerran vuodessa perinteisillä saamelaiskirkkojuhlilla Inarissa tai muutoin kyläilemässä.