Osallistuin sattuman kautta Inarissa kesällä 1959 pidettyyn pohjoismaiseen saamelaiskonferenssiin. Konferenssin tilaisuuksista on mieleeni jäänyt monia tunteita ja tuntemuksia; ihmiset, tilaisuudet, yksityiset ja monet erilliset asiat. Monet yksityiset henkilötkin erottuvat muistikuvissa. Tuon viikon aikana jouduin ensimmäisen kerran konkreettisesti omakohtaisesti perehtymään saamenkansan silloisiin päivän polttaviin kysymyksiin. Toisaalta minulle tämä kahden viikon aika näin jälkikäteen merkitsi kuitenkin kokonaisen uuden aikakauden alkua, jonka kuluessa tutustuin pohjoismaiden saamelaispolitiikan alkuunpanijoihin, sen silloisiin toteuttajiin, moniin nyt jo keskuudestamme poismenneisiin ja vielä eläviin saamelaisiin. Inarin saamelaiskonferenssi käynnisti minun kohdaltani vaelluksen, jonka päämääränä oli saamelaisia kansana olemisen esteiden madaltaminen ja lopulta niiden poistaminen.

Konferenssissa ensimmäisen kerran tapaamani saamelainen Johan Högman jos kuka oli todellinen saamelaisten arvojen puolustaja. Sen jälkeen osallistuin Jussin innostamana ensimmäiseen pohjoismaiseen saamelaisnuorten leiriin, jota Jussi veti. Olin kahden viikon ajan päivittäin tekemisissä "Pikku Jussin" kanssa mitä erilaisemmissa yhteyksissä. Jussilta kuulin ensimmäisen kerran sellaisen sanan kuin " saamelaiset arvot". Kyselin häneltä mitä kyseinen määritelmä konkreettisesti voisi tarkoittaa.

Jussi teroitti minulle sitä, että saamelaisen identiteetin tärkeitä tekijöitä ovat etnisyys ja kieli sekä kulttuuri ja sen syvärakenteet. Kokonaisuudessa tässä oli kysymyksessä saamelaisten arvoista, opetti Jussi minua. Etenkin minun ikäiseni saamelaisnuoren on tärkeää tietää saamenkansan kulttuurin taustat eli juuret. Saamelaisessa kulttuurissa ja elämäntavassa vielä tänäkin päivänä keskeiset arvot, uskomukset ja käyttäytymistavat tulevat esille juuri siellä missä saamenkieli elää.

Kuulin Jussilta miten saamelaisen identiteetin kehittymisen taustalla on historiallisen ja ylisukupolvisen kehityksen jatkumo. Kestävä saamelainen identiteetti voidaan muodostaa vain saamenkansan ylisukupolvisen jatkumon pohjalle, jota Jussi muisti minulle sen parinviikon aikana mitä olimme yhdessä lähes päivittäin korostaa. Valitettavasti tämän periaatteen ymmärtäminen näyttää tänä päivänä olevan monelle saamelaiset lähes ylivoimaisen vaikeaa.

Panin merkille miten monella Jussin ikäpolven saamelaisilla oli jo entuudestaan olemassa hyvä identiteetti, joka nautti laajaa kannatusta saamelaisväestön keskuudessa. Itse toivoisin vilpittömästi, että kansallistunteella ja -identiteetillä olisi edelleen oma paikkansa saamelaisten sydämissä ja yhteiskunnassamme aivan, kuten sillä on ollut historiassa aiemminkin. Saamelaisuus on ikäpolveni saamelaisiin juurtunut niin syvälle, ettei sitä saa meistä helposti pois pyyhittyä.

Jussi oli minulle se henkilö joka sai minut ymmärtämään, että saamelaisuuden perustan muodostava saamelaisuus kattaa syvään juurtuneet tavat, joiden ansiosta ihmiset ovat tietoisia itsestään yksilöinä ja ilmaisevat kuuluvuuttaan ryhmään, jolla on muista ryhmistä eroava arvo- ja merkitysjärjestelmä. Saamelaisilla omaleimainen informaatiojärjestelmä, jolla arvostetaan ja luokitetaan erilaisia asioita koskevat merkitykset ja kulttuurista käyttäytymistä ohjaavat säännöt.

Alleviivaan tässäkin yhteydessä siihen mitä Jussi minulle opetti, että saamelaiset on saatava kokemaan muuttuvassa maailmassa itsensä enemmän saamelaisiksi. Saamelaiset eivät voi säilyä, jos he eivät kykene tunnistamaan, arvostamaan ja vaalimaan omia erityispiirteitään ja olemassaoloaan. Jussi oli tässä asiassa minulle ja monelle muulle saamelaiselle todellinen tiennäyttäjä.

Vaikka saamelaisuus on juurtunut meihin syvälle, ei pidä olla kuitenkaan liian sinisilmäinen ja uskoa, että saamelaisuus kykenee automaattisesti säilymään elinvoimaisena tämän päivän nopeasti muuttuvassa maailmassa. Saamelaisuus on ihmisten ylläpitämä asia, joka voi kadota, jos sille ei löydy vaalijoita ja suojelijoita. Siitä on juuri kysymys kun puhumme saamelaisen identiteetin säilymisestä muuttuvassa maailmassa.

Hiljattain kuolleen "Pikku Jussin" monia kertomuksia ja kommentteja muistellessani olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että sukupolvikokemuksilla on suuri merkitys, ne erottavat tai yhdistävät myös meitä saamelaisia paljon voimakkaammin kuin saatammekaan arvata. Jussin kertomusten kautta opin ymmärtämään sen, että jokainen ihminen, mies, nainen tai lapsi kantaa mukanaan omaa kokemustaan siitä ajasta, jonka kuluessa itse on elänyt ja kasvanut lapsesta aikuiseksi. Jokainen meistä näkee ja kokee oman henkilökohtaisen ja ainutkertaisuutensa oman aikansa ja historian kautta. Erilaisia eivät ole vain arvot mutta myös ihmiset itse. Eri ajasta ja paikasta olevat ihmiset kuten minä /s.1943) ja "Pikku Jussi" (s. 1925) tulkitsimme myös samat tosiasiat keskenään erilaisten näkökulmien kautta. Tämän asian ymmärtämistä on auttanut minun ja Jussin pariviikkoa kestänyt vuorovaikutus Inarin saamelaiskonferenssissa kesällä 1959.