Viime vuosien aikana Lapissa on paljon puhuttu kestävästä ja kestämättömästä kehityksestä. Esimerkkeinä kestävästä kehityksestä mainitaan tavallisesti koskiensuojelulait tai päätös Vuotoksen rakentamatta jättämisestä. Sen sijaan kestämättömän kehityksestä Lapista löytyy vaikka kuinka runsaasti esimerkkejä, joista mainittakoon Kemijoen voimataloudellinen rakentaminen ja Inarinjärven vedenpinnan säännöstely. Entisessä kotikunnassani Inarissa sijaitsevat muinaiset asuinpaikat antavat joitakin viitteitä siitä miten ihmiset ovat käyttäneet luonnonvaroja kestävällä tavalla. Asuinpaikat sijaitsivat elannon hankkimisen kannalta keskeisissä paikoissa; peurojen vaellusreittien varrella ja taimenen ja siian nousureittien kohdalla jokisuilla. Villistä luonnosta suoraan elantonsa hankkiva inarilainen perhe tarvitsi laajan alueen, vuotuiskokonaisuuden, jonka sisällä nautintakohdetta ja asuinpaikkaa oli vuodesta toiseen muutettava aina samalla tavoin, jotta saatiin hankituksi ravintoa ja muita elämiselle välttämättömiä tarvikkeita.

Luonnontilainen Inarinjärvi sivuvesitöineen ylläpiti rikasta kalastajakulttuuria aina toiseen maailmansotaan asti. Petsamon nikkeli oli joutunut jo sodan alkuvaiheista lähtien Saksan sotateollisuuden huomion kohteeksi ja kun se lopulta sai sen, tarvitsi se nikkelin hyödyntämiseksi sähkövoimaa. Ja mistäpä se muusta se otettiin kuin Inarinjärvestä laskevasta Paatsjoesta, johon rakennettiin voimala, jonka jälkeen Inarinjärven vedenpintaa ryhdyttiin säännöstelemään. Saksalaisten joutuessa perääntymän Lapista, he kaiken muun tuhotoimintansa lisäksi räjäyttivät myös sota-aikana rakennetun voimalan ja padon. Sodan jälkeen Petsamon uusi isäntä - Neuvostoliitto - tarvitsi omiin tarpeisiinsa Petsamon nikkelin, jota sulattamaan tarvittiin jälleen sähkövoimaa. Sotakorvauksena suomalaiset rakensivat kolme voimalaa Paatsjokeen ja niin Inarinjärven vedenpintaa ryhdyttiin jälleen säännöstelemään. Inarinjärven säännöstelyn kalataloudellisia vaikutuksia ryhdyttiin selvittelemään 1965. Kenttätöitä johti Jorma Toivonen ja hänen apunaan toimi edesmennyt Lapin TE-keskuksen kalatalousjohtaja Olli Tuunainen, jonka tapasin ensimmäisen kerran saman vuoden elokuussa Inarissa.

Perehdyin tarkemmin Inarinjärven kalatalouskysymyksiin tutustuessani Olli Tuunaisen vuonna 1968 valmistuneeseen graduun Inarinjärven taimenkannoista. Tuunainen oli kerännyt tietoja tuolloin eläneiltä paikallisilta kalastajilta Inarinjärveen laskeviin jokiin nousevista taimenista, joiden perusteella hän asiantuntevasti tunnisti ja tulkitsi eri kantojen nousualueet, ajankohdat jne. Moniin pyyntitapoihin kuului yksityiskohtaisia, kutakin pyyntipaikkaa koskevia sopimuksia, jotka määrittelivät kalastusajankohdat ja tarkat rajoitukset siitä miten sai kalastaa. Näin kalakannat uudistuivat ja kalastettavaa riitti. Tuunaisen gradusta ja muista julkaisuista voi myös nähdä pääasiallisimpia kehityspiirteitä ennen toista maailmansotaa edeltäneestä ajasta aina 1970-luvun loppuun asti; Inarinjärven säännöstely oli muuttanut taimenen elinolosuhteita ja - kalastusta varsin rajulla tavalla koko taimenen elinpiirin alueella.

Kirjoittaja tapasi Olli Tuunaisen ensimmäisen kerran elokuussa 1965 Inarissa, jolloin Olli osallistui Inarijärven säännöstelyn kalakannoille aiheuttamien vahinkojen selvityksiin

Tutkimukset osoittivat, että vedenpinnan säännöstelyn seurauksena järven kalakannat olivat taantuneet ja kalastajaväestö oli joutunut kamppailemaan ennestään tuntemattomien vaikeitten ongelmien kanssa. Säännöstelyn vaikutusten dokumentointi ja arviot vahingoista ja menetyksistä johtivat 1970-luvulla korvauksiin ja kalakantojen hoitotoimenpiteisiin. Inarinjärven säännöstely oli vienyt toimeentulon monilta kalastajilta ja järven kalayhteisöt olivat taantuneet. Laaditut arviot säännöstelyn vaikutuksista ovat edelleenkin pohjana kalakantojen hoidolle. Eniten ihmetyksen sanoja kuuleekin nykyään 70-80-vuotialta eläviltä ihmisiltä, jotka heti sodan jälkeen joutuivat itse henkilökohtaisesti kokemaan säännöstelyn haittavaikutukset. Heille muutos on ollut niin valtava, että sen kokemuksen kanssa on ollut vaikeuksia tottua nykyiseen elämätapaan.

Olli Tuunaisen keräämän taimenaineiston perusteella voidaan todeta, että Inarinjärven vesistöalueella on ollut monia taimenkantoja, jotka ovat eronneet nousuaikojen osalta toisistaan, mikä johtuu taimenkantojen perinnöllisestä erilaistumisesta pitkän ajan kuluessa. Perinnölliset erot näkyvät myös eri taimenkantojen vaellusreiteissä, syönnösalueissa, nousuajoissa, kasvunopeuksissa jne. Inarinjärveen laskevien jokien taimenten merkitys vesistöalueella asuvalle kantaväestölle on ollut korvaamaton ja niiden sysäilyttäminen kalastuskelpoisina on edelleenkin ajankohtainen ja tärkeä kysymys.

Vuonna 1984 uudistetun kalastuslain nojalla on Inarin niin kuin monen muunkin Lapin kalastusalueen osalta päästy siihen, että kalakantojen hyödyntämiselle on asetettu rajat, jotka pyrkivät noudattelemaan kestävän tuotoksen periaatteita. Inarinjärven alueella kalastusalueen tekemät päätökset perustuvat paikallisiin oloihin ja tarpeisiin ja asianosaiset ovat itse ja edustajiensa välityksellä niitä olleet valmistelemassa. Käyttö- ja hoitosuunnitelmiin sisältyvä taimenkantojen hoito tukee paikallisen kulttuurin säilymistä ja matkailukalastuksen kehittämistä Ivalo- ja Juutuanjoissa, joissa on vielä luonnonvaraiset taimenkannat. Näihin jokiin nousevien taimenkantoihin kohdistuva kalastus ei ole vielä päässyt liialliseksi, koska erilaiset kalastuksen rajoitus ja hoitotoimenpiteet ovat mittasuhteiltaan ja ajoituksiltaan onnistuneet suhteellisen hyvin. Tämä osoittaa, että edesmenneen kalatalousjohtaja Olli Tuunaisen pitkäaikainen ekologinen asiantuntemus on tullut huomioon otetuksi parhaimmalla mahdollisella tavalla. Lopuksi totean, että ilman tieteellistä tutkimusta ei Inarinjärven säännöstelyn kalakannoille aiheuttamista haitoista tiedettäisi vieläkään riittävästi eikä myöskään säännöstelyn vaikutuksia voitaisi muutoin kunnolla ymmärtää. Olli Tuunainen on osoittanut, että ekologia tieteiden menetelmillä voidaan varmimmin tutkia ympäristöjemme prosesseja ja tulkita tapahtuvia muutoksia. Joten Tuunaisen viitoittamien ekologisten suuntaviivojen mukaan muiden on helppo jatkaa.

Takaisin