Lokakuun 9 päivänä kuollut Olli Aikio polveutuu yhdestä vanhimmasta Lapin suvuista, Aikioista. Ollin lapsuus kului Sodankylän Petkulassa, joka siihen aikaan sijaitsi varsin syrjäisellä paikalla. Olli kertoi, että hänen äitinsä vanhemmat puhuivat 1900-luvun alussa saamenkieltä. Niinpä Lapin vanhaan sukuun kuuluva Olli sai kodistaan vahvan metsäsaamelaisen näkemyksen elämälleen. Hän kehitti itseään vuosikymmenten ajan erilaisissa tehtävissä, mutta pääsi nuorena mukaan järjestäytyneen yhteiskunnan antamiin mahdollisuuksiin opiskella, kehittää myös yritystoimintaa ja rakentaa verkostojaan. Siitä tulikin Ollin tavaramerkki. Hänen mieli ja identiteetti pysyi koko ajan synnyinseudullaan Metsä-Lapissa, Petkulassa.

Kiinnostuin Ollin elämästä ja ajatuksista sen jälkeen kun olin käynyt hänen kanssaan lukuisia keskusteluja siitä millä perusteilla toiset hyväksytään alkuperäiskansaan -saamelaisiksi- kuuluviksi ja toisilta se taas evätään. Olli näyttäytyi minulle taustansa ja kokemustensa vuoksi lappalaisena ja lappilaisena vaikuttajana, joka ei pelännyt ottaa näihin Lapin väestön alkuperäisyyttä koskeviin kysymyksiin tarvittaessa voimakkaastikin kantaa. Olli tunsi sen verran hyvin Suur-Sodankylän ja oman sukunsa historian, että uskalsi kyseenalaistaa vallitsevia käsityksiä näistä asioista.

Minulle Olli näyttäytyi rehellisenä metsälappalaisuuden puolustajana, joka tuli selvästi näkyviin hänen voimakkaissa kannanotoissaan siitä miten epäoikeuden mukainen metsäsaamelaisille on Suomessa noudatettava alkuperäiskansa määritelmä. Olli tiesi mihin hän kuului; hän oli juuri sitä mihin hänen kodin henkinen perintö velvoitti. Tietysti Lappi on muuttunut, mutta kansan alkuperäisyys ja kansan luonne ei muutu. Sen sijaan itse elämä muuttuu, totesi Olli.

Olli syntyi vuonna 1938. Maailma tuolloin Lapissa oli täysin erilainen kuin nykyään. Vanha metsäsaamelainen henki oli tuolloin vielä voimissaan. Se antoi oivan kasvualustan Ollin kaltaiselle älykkäälle nuorukaiselle. Perinteiset metsäsaamelaisuuteen liittyvät arvot olivat vielä tuolloin valitsevia. Ollin mukaan Petkulan vuodet olivat hänen elämänsä mielenkiintoisinta aikaa; vanha Lappi eli. Hänellä oli monia mieleen jääviä tapaamisia vanhojen lappalaisten tervaskantojen kanssa.

Mutta sodan jälkeisenä murroksen aikana kaikki muuttui. Perinteisillä arvoilla ja elämänmuodoilla ei ollut enää sijaa; oli pakko katsoa eteenpäin. Sodan jälkeen Olli joutui muiden lappilaisten tavoin sopeutumaan uuteen elämään jälleen rakennetussa Lapissa, käymään koulua ja opiskelemaan ja hankkimaan ammatti. Helsingin kauppakorkeakoulussa tapahtunut opiskelu ratkaisi, että hänen erikoisalueekseen muodostui yritystoiminta. Se kannusti häntä tulevaisuudessa häämöttäviin haasteisiin. Opiskelu Helsingin kauppakorkeakoulussa oli valmistautumista tulevaan. Ennen pitkää Olli sai tunnustusta osaamisestaan. Kaikesta kiinnostuksesta huolimatta yritystoimintaan metsälappalaisten asia säilyi Ollin suosikkiaiheena. Hän kertoi tähän aihepiiriin liittyvistä asioista hymyillen lapsilleen.

Ollin mielestä Kemin-Lapin metsäsaamelaisten esivanhemmat joutuivat valtion sulauttamispolitiikan seurauksena vaihtamaan kielensä suomeksi aivan saman kaavan mukaan kuin mitä tänä päivänä yhä tapahtuu Ylä-Lapissa. Tämä samaa väestöä jyrkästi jakava saamelaismääritelmä on Ollin mielestä konkreettinen esimerkki siitä, että metsäsaamelaisten syrjintä ei ole vieläkään loppunut.

Hänen ajatuksiinsa on helppo yhtyä, että kaikille lappalaisille ja koko Pohjois-Suomen kannalta tärkeää asiaa voidaan viedä parhaiten maaliin vain yhdessä toimien, dialogissa jossa kukin väestöryhmä puhuu aidosti ja avoimesti omalla äänellään. Eri toimijoiden yhteistyö on aivan välttämätöntä, mikäli halutaan rakentaa kaikkien alkuperäiskansaan kuuluvien kannalta parempaa ja oikeudenmukaisempaa Lappia.

Kuva on vuodelta 1958 Kittilän lyseon penkinpainajaisista. Olli on kuvassa vasemmalla.

Takaisin