Joulu Jurmukoskella 1954

Vietimme äitini kanssa joulua 1954 Solojärven Jurmukoskella Aili ja Martti Wallen luona. Äitini piikoi tuolloin heitä. Joulua oli tullut heidän luo viettämään myös Inarin kalastajasaamelaisvanhus Abraham Morottaja, joka tunnettiin seudulla myös "Ronka-Abrahamina". Abraham oli pienikokoinen vanhus, iältään ehkä lähempänä kahdeksaakymmentä. Panin merkille miten hänen pienessä ja laihassa varressa oli aikaisemmilta kalastaja- ja metsästäjäsukupolvilta perittyä jäntevyyttä ja juurevuutta.

Äitini osasi jonkin verran Inarin saamea ja Abraham jutteli hänen kanssaan kaikenlaista. Minusta Abraham tuntui pitävän kovasti. Hän osasi ikivanhoja kertomuksia ja käytti sellaisia kielellisiä ilmauksia, jotka periytyivät monilta edeltäviltä lappalaissukupolvilta.

Vuoden 1954 talvi oli ankara. Läheinen ympäristö oli purevan kylmyyden kourissa. Pitipä takassa kuinka kovaa tulta tahansa, ikkunat pysyivät huurteen peitossa. Jouluaattona puolen päivän maissa näin Solojärven eteläpään takaisen maiseman levittäytyvän eteemme upeana lempeässä valaistuksessa. Jylhänä panoraamana kumpuilivat siellä vaarojen ja tuntureiden rinteet ja huiput toistensa lomassa yhä kauemmaksi ja hukkuivat eteläisen taivaan punaisiin ja kullanhohtoisiin juomuihin.

Suoraan pohjoisessa Jurmukosken takana kohosi Otsamotunturi suurena ja uhkaavana. Jouluaatto oli ehtinyt kulua pitkälle, ennen kuin talon emäntä Aili ja äitini Magga saivat kokoon jouluaterian, jossa oli poronpaistia ja kalaa eri muodoissa, kotona leivottua leipää, itse kirnuttua voita sekä mehevää lakkakakkua. Syötävää oli niin paljon, etten sellaisesta Angelissa viettämieni neljän ja puolen vuoden (1946-1950) jälkeen voinut edes uneksia. Kaikki istuutuivat pöytään.

Aterian aikana vallitsi harras tunnelma. Tunsin itseni nöyräksi katsoessani Abrahamin olemusta. Äitini kantoi liedeltä pöytään ensin suuren kuuman lihapadan, sitten kulhollisen lämpimiä perunoita ja sitten vadin, jossa oli höyryävää porkkanamuhennosta. Joulupöydässä Abraham oli selvästi parhaassa vireessään. Hänellä oli yllään Inarin kalastajalappalaismallinen lapintakki. Aterian kuluessa annoimme hänen puhua, eikä kukaan sanonut mitään mikä olisi voinut sammuttaa tunnelmaan liittyvän hehkun.

Abraham kertoi meille tuvassa olijoille Jumalan ihmeteoista, hyvistä ja pahoista hengistä ja haltijoista. Hän halusi tällä tavalla vahvistaa uskoamme Jumalaan ja maailmaa hallitseviin hyviin ja pahoihin voimiin. Hän kertoi myös vieraista kansoista ja roduista, kummallisista uskomuksista ja tavoista. Hän kuvaili kaiken niin elävästi että tuntui kuin olisin nähnyt kaiken hänen kertomansa omin silmin.

Menneisyyden tuntu voimistui kuunnellessani häntä. Olin luonnostani utelias. Tarkkailin Abrahamia ja hänen käyttäytymistään. Kuuntelin tarkkaan hänen puheitaan, jotka joskus ymmärsin, joskus en.

Koskaan aikaisemmin en ollut tavannut Abrahamin kaltaista Inarin alkuperäisväestöön kuuluvaa ihmistä. Olin jo aikaisemminkin herännyt näkemään Inarin kalastaja- ja metsästäjäsaamelaisia kohdanneen kärsimyksen. Kun yritin tästä puhua, Abraham vakuutti minulle, että jos Inarin lappalaiset pitäytyisivät hurskaissa elämäntavoissaan, niin kaikki parin sadan edeltävän vuoden aikana Inarin lappalaisia kohdanneet vääryydet kyllä korjaantuisivat. Ja sitä paitsi mistä voi olla varma, että kaikki Inarin lappalaiset noudattivat Jumalan lakia?

Tässä maailmassa on ihmisiä, jotka yksinkertaisesti ovat syntyneet hyviksi. Ronka-Abraham oli sellainen. Jumala oli hänelle antanut runsaasti lahjojaan. Hän oli lyhyt ja vahva ja hänellä oli harmaa parta, suuret mustat silmät ja tumma ääni. Jouluaattona hän toimi Martin ja Ailin pirttiin kokoontuneille joulurukouksen esilukijana. Hänellä riitti armeliaisuutta meille kaikille. Tämä vaatimaton Inarin kalastajalappalainen, joka suurella vaivalla luki meille Raamatusta joulurukousta, eli koko elämänsä korkeimmalla eettisellä tasolla. Hän teki myös käytännössä sen mistä toiset saarnasivat.

Kohta Abraham alkoi kertoa Joulun suuresta sanomasta, johon liittyi ihmisten syntisyyttä ja pienuutta, mutta erityisesti Jumalan suuruutta. Abrahamin sanat saivat aikaan sen, että ilo ja lohtu ympäröivät meidän jokaisen huoneessa olijan. Jokainen Abrahamin lausuma sana, jokainen hänen laulamansa virren sävel rakensi rohkeutta ja elvytti meidän kaikkien toivoa huomisesta. Abraham sai tuntemaan, että vaikka me emme ole mitään niin Jumala on suuri ja armollinen myös meille, Solojärvellä joulua juhliville Lapin ihmisille. Me olemme syntyneet tomusta, elinaikanamme emme ole paljon sitä kummempaa, ja kuoltuamme emme senkään arvoisia, mutta Hän on ikuinen eivätkä Hänen päivänsä koskaan pääty. Hänessä ja vain Hänessä on meidän toivomme täällä Jurmukoskellakin.

Illan päättyessä huomasin olevani kiitollinen Abrahamille hänen viisaista sanoistaan, jotka olivat panneet arvoni oikeaan järjestykseen. Joulupäivänä saimme selville enemmän toisistamme. Hän kertoi paljon omista koettelemuksistaan Inarin selkosilla. Välillemme kasvoi syvä ystävyys, jota muistelen suurella kaipauksella tänäkin jouluna.