Ilman Itkosten veljesten panosta ja toimenpiteitä inarinsaamelaiset olisivat jääneet ainaiseksi unhoon. Heidän kulttuurihistoriansa olisi varmaankin vähitellen hävinnyt Inarin vaikeapääsyisissä erämaissa, jotka olivat syrjässä liikenteeltä Suomeen päin. Inarissa asuessaan Itkosen veljekset Toivo, Erkki ja Tuomo joutuivat eri vuoden aikoina monipuolisesti tekemisiin inarinsaamelaisten metsästäjien, kalastajien ja poromiesten kanssa ja heissä heräsi aito harrastus heidän asiaansa. He keräsivät arkistoista ja järjestivät inarinsaamelaisten suusta muistiin merkittyä tietoa systemaattisesti. Niistä syntyi T.I. Itkoselta kaksiosainen teos "Suomen lappalaiset vuoteen 1945" ja vastaavasti Erkki Itkosen väitöskirja ja laaja sanakirja Inarin saamenkielestä. Itkosten veljekset loivat pohjan nykyaikaiselle inarinsaamenkielen rakenteelle. Väitän, että Itkosen veljeksillä on ollut ratkaiseva vaikutus saamen kansan henkiseen kulttuuriin, se on antanut saamenkansalle kokonaisen aarteen historiaa, kansanmytologiaa, arkeologiaa ja alkuperäisyyttä koskevia tietoja. Heidän työnsä perusteella on ollut muiden hyvä jatkaa.

Voin kuvitella miten tavalla tai toisella Itkosen veljesten tuntoa koskettivat ne samat maisemat ja muut kohteet joita Jacob Fellman ja Leastadius olivat ennen heitä katselleet. Sykähdyttävää oli varmaan katsella Inarinjärven vielä vapaana välkehtivää, koskemattomien ikimetsien ympäröiviä järvenselkiä. Tällaisissa maisemissa suuret tutkijanalut herkistyivät kansallisromanttisiin näkyihin inarinsaamelaisten tulevaisuudesta ja vangitsivat näkynsä teokseen "Suomen lappalaiset vuoteen 1945 asti" ja vertaansa vailla olevaan Inarin saamenkieltä koskevaan sanakirjaan.

Itkosen veljekset etsivät aineksensa pääosin Inarin alueelta seuduilta jotka alkavat Kemijoen vesistön pohjoispuolelta olevilta seuduilta. Suomen saamelaisten kansalliseepos "Suomen lappalaiset vuoteen 1945", joka monessa suhteessa on niin suurenmoinen, että se on Inarin ulkopuolella jäänyt siinä määrin tuntemattomaksi, että lyhyt kertomus sen sisällöstä lienee paikallaan.

"Suomen lappalaiset" teoksen ensimmäinen osa kertoo Inarin ja muiden saamelaisten alkuperästä mikä on samalla osoitus siitä innoituksesta, jonka vaikutuksesta tekijä paneutuu myös kulttuurin moniin muotoihin. Lienee vaikea löytää kauniimpaa ja syvällisempää esitystä inarinsaamelaisten inspiroivasta voimasta kuin tämä massiivinen teos.

Alkuosan jälkeen seuraavissa luvuissa kuvataan miten alue on muodostunut. Kirjassa kuvataan myös pakanuuden ja kristinuskon taistelua keskenään. Suomen lappalaiset teoksissa herättää voimakas paikallisväri erikoista mielenkiintoa, mikä ihastuttaa lukijaa. Mutta kaikkein luonteenomaisinta Suomen lappalaiset teoksille on, että niissä kunnioitetaan viisautta, tietoa olevaisen alkuperästä enemmän kuin sotaista rohkeutta ja raakaa voimaa. Viisaan oikeus on suurempi kuin ruumiillisesti voimakkaan. "Suomen lappalaiset vuoteen 1945" kirja antaa täydellisen kuvan entisaikojen saamelaisten elämän katsomuksesta ja luonnonuskonnosta, heidän asuinpaikoistaan ja niiden luonnonympäristöstä.

Nämä inarinsaamelaisten asuinseudut olivat maailmassa ainoat, missä inarinsaamelaisten kieli ja kulttuuri elivät ja missä tavat ja menot olivat monessa suhteessa samanlaiset kuin eteläisimmissä metsälappalaiskylissä. Mutta kaikki tuo vanhanaikainen oli sieltä katomassa silloin kun T.I. Itkonen kiersi aineistoa kokoamassa. Kielentaitajia ei elänyt enää kuin muutama, ja esi-isien tapoja ja menoja noudatettiin vain harvoissa paikoissa. Rakennustapa ym. väistyi nykyaikaisten vaikutusten tieltä. Oli viimeinen hetki ottaa talteen kaikkein pieninkin ja vähäpätöisin.

Suomen lappalaiset teoksessa kuvataan inarinsaamelaisen kulttuurin omintakeisuutta koski se sitten pukua, heidän asumustensa sisustaa, mikä todistaa pitkälle kehitettyä puhtautta ja suurta omintakeista kauneuden tajua. Melkein kaikki inarinsaamelaiset miehet olivat kauppamatkoillaan Norjaan joutuneet muunlaisen kulttuurin kanssa kosketuksiin, mutta harvat inarinsaamelaiset naiset olivat käyneet meren rannan kauppakeskuksissa ja kokeneet suuren maailman tuulahduksen. Inarinsaamelaisten puhetapa oli aina siistiä, siinä ei ollut kaksimielisyyttä ja harvoin kuuli kirouksia.

Niin kului aika Itkosten veljeksillä tarinoimalla ja tietoa keräämällä inarinsaamelaisten kanssa. Inarin alueella kiertäessään Itkosen veljekset joutuivat toteamaan miten luonto täällä muuttuu suurenmoiseksi. Vuoroin hiekka-, vuoroin kivikkorantoja, niillä kasvoi korkeaa ja matalaa metsää, enimmäkseen mäntymetsää. Veneestä näkyi usein järvenrannoilla tuulenkaatamia puita ja kuivia keloja. Ihmiskäden jälkiä huomasi sangen vähän.

Muinainen inarinsaamelainen leima tuntui säilyneen täällä paremmin kuin mikään muu. Seutu on asuttu kauan sitten. Silloin kun Itkoset kulkivat alueella oli paljon tupia, joilla oli ikää 150 vuotta. Vanhoja esineitä, työvälineitä ja muuta sellaista tavattiin melkein joka talossa.

Voin kuvitella mistä T.I.Itkonen on innoituksensa saanut. Inarissa asuessaan hän on todennäköisesti käynyt läheisen Otsamotunturin laella. Huipulla häntä kohtasi suurenmoinen, erämainen näky. Hänen eteensä avautuivat kesäpäivän ihanuutta säteilevät maisemat. Pohjoisessa ja etelässä hän tunnisti samat tunturit jotka hän oli nähnyt veneellä soutaessaan Paadar- ja Muttusjärvellä. Idässä levisi Inarinjärven suuri, viisi peninkulmaa laajaa ulappa; sen suloisensininen väri heikkeni, haipuen hienoon utuun, joka sulautui vaalenevina vivahteina pään päällä, korkeana ja puhtaana kaartuvaan taivaanlakeen. Lumottuna Itkonen katseli tuota yksinkertaista, mutta niin majesteellista näkyä, etsien silmälleen näkökohtaa, jotakin kylää, mökkiä, jotakin merkkiä ihmisistä. Solojärven, Paadarin ja Muttusjärven pikku talot olivat ainoat, mutta nekin kaukana. Muuten kaikkialla oli pelkkää erämaata, tuntureita, korpea, kalliota, tummaa mäntymetsää, äärettömiä vesistöjä. Voin kuvitelle miten päivä läheni loppuaan, kaivaten käänsi Itkonen askeleensa takaisin kohti alapuolella näkyvää tummaa synkkää metsää maallisen elämän suruihin ja iloihin annettuaan ajatuksensa ja mielikuviensa väikkyä korkealla vapaissa ilmoissa, liitää tuntureiden, metsien ja suurien ulapoiden yli. Siitä näkymästä T.I. Itkonen ammensi luomisvoimansa teokseen "Suomen Lappalaiset vuoteen 1945 asti."

Todellinen maailma, elämää kuhiseva neitseellinen inarilainen metsä ja siellä asuvat inarinsaamelaiset oli paljon moninaisempi; ristiriitaisempi, mutkikkaampi, liikkuvampi kuin järjestykset filosofit olisivat halunneet. T.I. Itkonen oli tämän vaistonnut kauan. Hän oli kiinnostunut kaikesta mikä oli liikkunut, kehittynyt, järjestäytynyt instuutionaalisen elämän ulkopuolella. Hän oli muutakin kuin saamelaisten ystävä, koska hän oli tutustunut myös suomalaissyntyisiin turkismetsästäjiin, joista monet olivat inarinsaamelaisten ystäviä. He olivat siinä nomadeja kuin inarinsaamelaisetkin, jotka tunsivat metsän ja eläinten salaisuudet. He olivat vapaita ja rakastivat suojatonta elämää. He pitivät omaehtoisuutta ja mukavuuksia tärkeänä, vaikka elinolot olivat ankaria.

Itkosen työ Suomen lappalaiset vuoteen 1945 muodostaa siis perustan kaikelle saamelaisiin liittyvälle tutkimukselle. Kun saamelaistutkimus aloitti, tähdättiin ennen kaikkea tieteellisyyteen. Oli tärkeää korottaa saamelaistutkimus eksaktiksi tieteeksi muiden joukkoon. Eri pohjoismaissa tutkijat yrittivät laatia teorioita ja kehittää malleja erilaisten aineistojen pohjalta. Ne harvat, jotka eivät tunteneet saamelaistutkimuksen perustajien projekteja tässä abstraktion ylistyksessä jäivät kokonaan paitsioon, kun suurten tutkimushankkeiden rahoittajatkin suhtautuivat uuteen suuntaukseen myönteisesti.

Tutkijat saivat kunniaa ja vaikutusvaltaa kun he tekivät keinotekoisesti tieteellisempää saamelaistutkimusta. Heidän tutkimuksiaan rahoitettiin avokätisesti ja opiskelijat kerääntyivät heidän ympärilleen. He olivat alansa tiennäyttäjiä. Saamemelaistutkimuksen asema tieteenä koheni huomattavasti. Todellisuudessa rakennettiin hiekkaan ja siitä on jouduttu myöhemmin maksamaan. Kaikkien muiden tieteiden historialliset ja antropologiset ulottuvuudet kiellettiin. Voimistuva lappalaisliike vain ärsytti vakiintuneita saamelaistutkijoita. He ottivat ne tutkimuskohteekseen ja riistivät niiltä sanoman.

Yhteenveto

Suomen lappalaiset II-osaisen teoksen tarkoituksena on ollut saada Suomen kansan syvät rivit kiinnostumaan lappalaisten historiasta ja tutustumaan lappalaiskulttuurin eri puoliin. Onkin kiinnostavaa katsoa miten lappalaisten eri kulttuurimuodot ja kielet esitellään. Tässä ja monissa muissa suhteissa Suomen lappalaiset osat I ja II sisältävät täyttä asiaa. Teos hajottaa koko saamelaispropaganda-maailman palasiksi ja nostaa kaiken keskelle lappalaisen ja hänen arvokkuutensa. Näin T.I. Itkonen palvelee totuutta. Se on Itkoselta todellinen sankariteko. Toisaalta Itkosen kasiosainen teos on niin totuudellinen, että se on dynamiittia tai peräti trotyylia koko saamelaiskomennon nurkan alle. Sen sijaan saamelaiseliitti vetoaa yhä Veli Pekka-Lehtolan yksipuolisiin selvityksiin, jotka ovat kuitenkin menettäneet uskottavuutensa. Kuten sanottu tämän päivän saamenmaata ja saamelaisia emme voi ymmärtää ilman Itkosten veljesten merkittävää panosta.