Johdanto

Sapmelas-lehden taivalta muistellessani en malta olla sivuamatta Itkosen veljesten merkitystä saamelaiskulttuurin ja ja kielen turvaamisen kannalta. Se on jostakin syystä vaiettu asia. Väitän, että jos heidän tekemäänsä arvokasta poneerityötä ei olisi ollut, vaikeaa olisi ollut lähteä tyhjästä luomaan perusteita saamelaiselle kulttuuri-itsehallinnolle.

Itkosen veljesten (Toivo, Tuomo ja Erkki) isä oli Inarin kirkkoherra Lauri Itkonen. Sivistyneen kodin ilmapiiri antoi veljeksille perspektiiviä nähdä laajemman mahdollisuuden kurkistaa lappalaisuuteen, nähdä ne ongelmat ja mahdollisuudet, jotka liittyivät saamelaisuuden ylläpitämiseen.

Juuri Itkosen veljesten kaltainen oppineisto on ratkaisevassa asemassa määriteltäessä saamelaisaatteen sisältöjä sekä niiden käsitteiden merkityksiä, joilla aatteen sisältö määriteltiin. Itkosen veljekset näkivät paikan päällä päivittäin Inarissa miten saamelaisiin suhtauduttiin varsin vähättelevästi, jopa piittaamatomasti, väheksyen ja halveksien, väittämällä ettei hajallaan erämaissa asuvalla väestöllä ollut mahdollisuuksia kohota suomalaisen sivistyskansan tasolle.

Ajan henki Suomen itsenäistymisen aikaan oli sellainen, että saamelaiset olivat tuomittu alistumaan suomalaisen herrakansan alaisuuteen. Tätä saamelaisille varsin kielteistä asennetta vastaan ryhtyivät Itkosen veljekset taistelemaan tiedollisin perustein, keräämällä tietoa saamelaisten menneisyydestä ja nykyisyydestä. He kukin omalla toiminnallaan ryhtyivät määrätietoisesti murtamaan vallitsevaa kuvaa saamelaisista.

Itkosen veljeksistä erityisesti Toivolla käsitys saamenkansasta alkoi kiteytyä sitä mukaa kun hän kansatieteellisiä tutkimuksia tehdessään joutui kosketuksiin saamelaisalueella asuvien saamelaisten arkielämän epäkohtien, aineellisen kurjuuden, nälän, sairauksien ja apatian kanssa. Ulkopuolinen saa seikkaperäisen kuvan saamelaisten historiasta, elämästä, tavoista ja kulttuurista hänen kaksiosaisesta teoksesta Suomen lappalaiset vuoteen 1945. Ilmestymisensä jälkeen julkaisu herätti runsaasti myönteistä huomiota ja sitä pidetään edelleenkin saamelaiskulttuurin perusteoksena.

Toivo Itkonen tutustui aineistoa kerätessään eri saamelaisryhmiin samoin kuin suomalaiseen paikalliseen asujamistoon. Kansatieteilijänä hänä kiinnitti huomiota eri saamelaisryhmien kieleen ja elintapoihin. Saamelaisten elämismaailmassa oli tapahtunut 1800-luvulta lähtien suuria muutoksia, eivätkä vanhat tiedot ja arvot enää päteneet samassa määrin kuin aikaisemmin.

Toivo Itkonen julkaisi myös kirjoituksia, jotka levittivät tietoa saamelaisesta kansankulttuurista ja muinaishistoriasta. Itkosen kirjan parasta antia on kansanluonteen esittelyt, taloudellisten olojen kuvaukset, asutuksen ja rakennuskannan yksityiskohtaiset luonnehdinnat, kansantapoja, pukuja, riittejä, uskontoa koskevat kirjoitukset ja sanostoa koskevat kuvaukset. Kulttuurin kirjalliset kuvaukset heijastelvat tekijänsä tietoisia ja tiedotomattomia tavoitteita ja tunteita. Kaikki kokemukset kasvattivat veljesten suhteellisuuden tajua ja muokkasivat heidän näkemyksiään realistisiksi, etäisyyttä ottaviksi.

Suomen lappalaiset vuoteen 1945

T.I. Itkosen valistuksellinen teos Suomen lappalaiset vuoteen 1945 on ikään kuin retki Ruotsin vallan aikaiseen menneisyyteen, mutta samalla myös todellisuuden niihin ilmiöihin, joissa alkoi erottautua myös tulevaisuuden idut aina nykyhetkeä myöten. Sivistysajatuksen kannalta on olennaista panna merkille millaisen historiallisen merkityksen Itkonen antaa saamelaiskulttuurin eri tekijöille. Hänen näkemyksensä ei kuitenkaan ole epähistoriallinen ja nostalginen, vaan on paljon realistisempi ja historiallisesti suhteellisen tajuisempi kuin eräiden romantikkojen.

Teosta laatiessaan Itkonen joutui tunnustamaan löytyneet todisteet saamelaisten varhain kehittyneestä kulttuurista. Teoksesta näkyy miten Itkonen on huolellisesti perehtynyt keskusteluun lappalaisten muinaishistoriasta ja miten hän tunsi suurta kiinnostusta sitä kohtaan. Kirjan kuvaus osoittaa kansatieteelistä ja historiallista paikkanasapitävyyttä. Kirjalle on luonteenomaista siinä laajuuden ja yhtenäisyyden yhdistäminen toisiinsa rikastuttamalla ja syventämällä näkemystä saamenkansan rikkaasta kulttuurista. Itkosen teoksesta syntyvä käsitys todellisuudesta, kansasta ja sen yksilöistä muisituttaa uushumanistisia ajatuksia. Muodostuu kokonaiskuva lappalaisten tilasta, olosuhteista ja arjen elämismaailmasta.

Suhteellisen autonomisena tieteellisenä teoksena Suomen Lappalaiset vuoteen 1945 välittää sanallisen mutta vakuuttavan kuvan saamen kansasta. Historiallinen totuudellisuus ja paikkansapitävyys vahvistavat kansakäsitystä kulttuurisena tosiasiana, jonka merkitys ja voima on juuri kuvan uskkotavuudessa ja vaikuttavuudessa.

Teos Suomen Lappalaiset vuoteen 1945 kansallisen arvon kannalta on keskeistä, että teoksen on katsottu antaneen saamen kansalle geneologian ja samalla sitä osoittavan muistomerkin. Kuvaa on yritetty myöhemmin täydentää mm. Karl Nickulin kirjalla "Saamelaiset kansana ja kansalaisina" sekä Veli-Pekka Lehtolan kirjalla "Saamelaiset -suomalaiset-kohtaamisia 1896-1953" ja "Saamelaiskiista". Näiden kirjojen antama kuva on kuitenkin varsin erilainen verrattuna Itkosen uraa uurtavaan perusteokseen Suomen lappalaiset vuoteen 1945.

Itkosten merkitys

Suomen lappalaiset teoksen merkitystä saamenkansan kuvan ja kansallisaatteen synnylle ei voida täysin ymmärtää, jos teosta ei liitetä saamenkieltä koskeviin ongelmiin, joiden ratkaisuun taas T.I. Itkosen veli Erkki käytti huomattavan osan elämästään. Itkosen veljesten elämäntyön kaksi keskeisistä saavutuksista oli se, että yksi veljeksistä Toivo loi kansatieteelliset perusteet saamenkansan olemassaololle ja Erkki taas hahmotteli saamen kirjallisen yleiskielen perusteet ja samalla turvasi saamelaisille mahdollisuuden käyttää omaa kieltään.

Itkosen veljesten toimintaa on myös arvioitava 1900-luvun alussa vallinneen suomalaisuuden hengen kannalta, jolloin katsottiin, että juuri historiallisen kehityksensa ansiosta suomalaisillle kuului johtava rooli "heimonsa" eli suomea ja sukukieltä puhuvien kansojen keskuudessa. Käytännössä se tarkoitti, että sukukansoilla katsottiin sen sijaan puuttuvan sekä sivistys, että kyky kansan muodostukseen. Niillä ei ollut sen enempää historiaa sanan kansallisessa eli kansan muodostavassa mielessä. Niiden rooliin kuului perinteessä eläminen ja lopulta perinteenkin menettäminen suomalaisuuden jaloissa. Näin olisi varmastikin käynyt, ellei näkösällä olevaa kuvaa olisi tulleet rikkomaan Itkosen veljekset omalla korkeatasoisella asiantuntemuksellaan.

Edellä sanotun perusteella voidaan todeta, että Itkosen veljesten suuriarvoinen työ on luonut vahvan kivijalan saamelaiskulttuurin elvyttämiselle Suomessa ja mikseipä pohjoismaissakin. Itkosten veljesten toiminnasta välittyy tähän paivään sopiva sanoma; saamenkansalle on suotava enemmän poliitisia oikeuksia ja sen sivistys ja koulutustasoa on nostettava. Tähän kuuluu myös saamenkielen kehittäminen, jota ei ole pyritty vain toteuttamaan sanastoa kehittämällä vaan myös luomalla saamenkielelle symbolista arvoa saamenkielisen kansanperinteen representaatioiden avulla. Juuri tässä on ollut Itkosen veljeksillä merkittävä rooli.