Maaliskuun 5 päivänä kuoli Inka Näkkäläjärvi 97-vuotiaana.

Tutustuin Inga Näkkäläjärveen vuonna 1951 joulun alla Inarissa. Hän tuli tuolloin poroillaan noutamaan lismalaisia koululaisia ja minua joulun viettoon Heikkilään. Matka pororaidolla ankarassa pakkassäässä Inarista Vaskojoen varrella sijaitsevaan Heikkilään kesti useita tunteja. Äitivainajani piikoi tuolloin Iisakki ja Inga Näkkäläjärven suurta perhettä. Ensimmäinen asia, jonka hän välittömästi Heikkilään tultuamme minulle ilmoitti oli se, että minun tuli olla täällä kuin kotonani. Todellakin ne muutamat vuodet, jotka äitini kanssa vietimme Ingan ja Iisakki Näkkäläjärven perheen parissa, olivat avartavia, kasvattavia ja lisäsivät ymmärrystä porosaamelaisnaisen merkittävään ja monipuoliseen rooliin saamelaisessa poronhoitoyhteisössä.

Ingan perhe oli muuttanut Lismasta saman vuoden syyskesällä. Ingan elämänkaari sisältää kuitenkin lähes kaikki saamelaisen poronhoitokulttuurin kokemat vaiheet rajasulkujen (1852 ja 1889) jälkeen. Hän syntyi isoäitinsä kodassa Norjassa vuonna 1912, jolloin hänen äitinsä oli markkinamatkalla Kautokeinossa ja pistäytyi myös vanhempiensa luona. Ingan vanhemmat asuivat tuohon aikaan Suomen puolella Enontekiöllä.

Ingan vanhemmat olivat jutaavia saamelaisia, jotka elivät porojen rytmin mukaan. Tuohon aikaan poroja paimennettiin, lypsettiin, niiden nahkoista valmistettiin vaatteita, poronlihat ja nahat myytiin tai vaihdettiin ruokatavaroihin, vaatteisiin ja tarvekaluihin. Perhe asui Enontekiön alueella vuoteen 1931 asti, jolloin Inga meni naimisiin ja hän muutti aviomiehensä Iisakki Näkkäläjärven kanssa Inariin. Vuonna 1932 keväällä he muuttivat Hammastunturin länsipuolella sijaitsevan Kulpakkojärven rannalle. Tällä alueella laidunsi myös porojaan isävainajani Lassin Uula (West).

Ingan ja Iisakin vanhin lapsi Juhani syntyi 1934 juuri tuon Kulpakkojärven asuinvaiheen aikana. Vuonna 1936 Ingan perhe muutti Lismaan perheen ensimmäiseen yhteiseen taloon. Porojen lisäksi ryhdyttiin pitämään myös lehmiä. Sota-aikana perhe oli evakossa Ruotsissa.

Ingan miesvainaja Iisakki piti tärkeänä, että lapset käyvät koulua ja hän halusi kouluttaa heistä osan myös ammattiin, koska arveli, ettei poronhoito kykenisi kaikkia elättämään. Ensimmäinen kouluunlähtö tehtiin jalan Lismasta Kittilän Tepastoon. Lismaan ei ollut tuohon aikaan tietä ja koulumatka Inariin oli yli 100 kilometriä pitkä. Niinpä Iisakki ja Inga ostivat perheelleen oman talon Vaskojoen varrelta, josta oli Inariin huomattavasti lyhyempi matka kuin Lismasta ja helpommat kulkuyhteydet kouluun Inariin. Matka voitiin tehdä nyt kesällä vesitse ja talvella porolla.

Talon ympärillä olevat jäkälämaat olivat tuohon aikaan alueella erinomaiset. Vaskojoella, Heikkilässä Inga on viettänyt omien sanojensa mukaan onnellisimman ajan elämästään. Se muistutti hänen lapsuuden maisemiaan Pöyrisjärvellä Enontekiöllä. Kotitalon ikkunoista näkyi vettä ja talon ohi virtaavasta Vaskojoessa saattoi aina kalastaa silloin kun teki mieli valmistaa kalaruokaa. Vaikka Ingan isä oli poromies niin hän oli myös kalastaja. Inga oli oppinut kalastuksen salat juuri häneltä. Uusi asuinpaikka Heikkilä toimi myös yöpymispaikkana ohikulkeville poromiehille ja muille matkaaville. Siihen aikaan jolloin äitini kanssa vietimme Heikkilän talossa, oli elämä talossa vilkasta, siellä oli pororenkejä ja -piikoja, ohikulkijoita ja tietysti omien lapsien lisäksi myös sukulaisten ja tuttavien lapsia läheltä ja kauempaa.

Lapset lähtivät ajan oloon maailmalle, kävivät kouluja ja perustivat omat perheensä. elämä Heikkilässä tuli hankalaksi kahdelle ikääntyvälle ihmiselle, tiekin tuli joen toiselle puolelle. Poromaat olivat myös hankalahkon matkan takana. Niinpä 1973 Inga ja Iisakki muuttivat Inarin kirkolle ja vuoden kuluttua Ingasta tuli leski. Vaikka osa lapsista kävi kouluja, lähes kaikki työskentelevät porotalouden parissa.

Inga puhui lapsesta lähtien sekä suomea, että saamea. Suomenkielen hän oppi suomalaisilta pororengeiltä ja piioilta. Isä opetti hänet lukemaan ja kirjoittamaan ja myöhemmin hän kävi kiertokoulua.

Inga Näkkäläjärven elämänkaari jutaavasta paimentolaisesta porotalon emäntään on ollut mielenkiintoinen ja on sisältänyt mitä erilaisimpia vaiheita. Kaikille kestävästä kehityksestä kiinnostuneille ihmisille Ingan rikas ja monipuolinen elämä tarjoaa esimerkin syvällisestä ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta. Vaikka olosuhteet Ingan elämänaikana muuttuivat suuresti, elämä jatkui aivan viime vuosiin asti edelleenkin poronrytmissä. Inga ei ollut Ahkku vain omille jälkeläisilleen vaan meille kaikille muillekin, jotka olimme läheisessä tekemisessä hänen kanssaan.