Erkki Jomppanen

Pari sanaa aluksi

Syntymäpäivänä haluan kiittää julkisesti kaikkia niitä nykyisin eläviä ja edesmenneitä saamelaisia, jotka ovat vaivoja säästämättä tehneet määrätietoista työtä meidän eri pohjoismaissa asuvan s saamenkansan aseman parantamiseksi ja tunnustamiseksi. Se on ollut välillä vaikeissa oloissa puurtamista, mutta kaikista vastoinkäymisistä huolimatta meidän saamelaisten asema on tänään parempi kuin koskaan aikaisemmin.

Monet tämän päivän aktivisteista, jotka arvostelevat saamelaisten nykytilannetta huonoksi tai kehnoksi, eivät tunnu muistavan niiden henkilöiden merkitystä, jotka ovat vaikuttaneet myönteisellä tavalla saamelaisten aseman ja olosuhteiden parantamiseen.

Otan tässä konkreettisen esimerkkinä edesmenneen saamelaisen vaikuttajan, kunnallisneuvoksen Erkki Jomppasen, joka oli eräs ensimmäisen saamelaiskomitean jäsenistä ja joka oli myös perustamassa saamelaisten liittoa "Sami Littoa" 1950-luvun alun Inariin. Hän osallistui myös alusta alkaen pohjoismaisen saamelaisneuvoston toimintaan, toimien joka kolmas vuosi pidettävissä saamelaiskonferensseissa Suomen valtuuskunnan jäsenenä. Erkki Jomppanen oli myöskin pitkäaikainen saamelainen kunnallispoliitikko, joka toimi useaan otteeseen Inarin kunnallisvaltuuston puheenjohtajana. Hänen ja Juhani Nuorgamin ansiosta perustettiin Inariin saamelaismuseo 1959-luvun lopulla.

Keskustelut Erkin kanssa

Tapasin Erkin ensimmäisen kerran vuonna 1959 Inarissa, jossa tuolloin pidettiin kolmas pohjoismainen saamelaiskonferenssi. Konferenssin viimeisenä päivänä kyselin Erkiltä neuvoja miten minun kaltainen nuori saamelainen voisi vaikuttaa meidän nuoren polven saamelaisten asioihin. Muistan vieläkin Erkin neuvot siitä, jotta jonkinlainen kokonaiskuva hahmottuisi, hän suositteli tiedon hankkimiseen panostamista eli opiskelua. Siinä samassa hän suositteli hakemista Inarissa jo kuusi vuotta toimineeseen Inarin saamelaisten kristilliseen kansanopistoon.

Vajaat kymmenen vuotta myöhemmin syksyllä 1968 pidettiin kunnallisvaalit. Menin asiasta kiinnostuneena lähimmälle vaalipaikalle, Menesjärven koululle. Seurasin koulun pihalla uteliaana miten eri puolilta Länsi-Inaria äänestämään tulleet saamenvaatteisiin pukeutuneet ihmiset parveilivat ja etsiskelivät äänestyspaikkaa päästäkseen antamaan äänensä ehdokkaalleen. Pohdiskelin siinä katsellessani koulun pihalla sitä, että tiesivätköhän nämä parhaimpiinsa juhlavaatteisiin pukeutuneet minkä asian puolesta he antavat äänensä.

Vaalien jälkeisenä päivänä menin onnittelemaan Erkkiä, joka oli tullut jälleen ties monennenko kerran valituksi Inarin kunnanvaltuustoon. Otin esille kysymyksen huomioistani äänestäjien pukeutumisesta parhaimpiin ja näyttävimpiin saamenvaateisiin. Kun kerroin tästä huomiostani Erkille, hän ei oikein osannut tästä sanoa mitään muuta kuin että he varmaankin saamelaisina osoittavat tällä haluavansa vaikuttaa heidän tulevaisuuteensa vaikuttaviin poliittisiin ratkaisuihin.

Itse jatkoin keskustelua toteamalla, että silloin kun saamelainen pukeutuu parhaimpiinsa, täytyy siihen yleensä olla erinomainen syy, joko juhlapäivä tai joku muu yhtä painava syy. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kun tällainen ihminen ruksaa vaalilipun hän samalla odottaa siltä ehdokkaalta, että hänen äänestämänsä henkilö täyttää ne odotukset jolle hän äänensä antaa. Tämän kuultuaan tuli Erkkiin eloa.

"Et Jouni ehkä tiedä, että niin kauan kuin olen ollut mukana politiikassa ja kaikissa niissä järjestöissä, olen pyrkinyt täyttämään täkäläisten äänestäjien toiveet". Saavutuksenaan hän luetteli postin ja koulun saamisen Menesjärvelle, ja tieyhteyden saamisen Menesjärvelle, Lemmenjoelle, Repojoelle, Ivalon Mattiin ja siitä edelleen Kittilän Pokkaan, Laanilasta Kutturan erämaakylään. Tien lisäksi Erkin poliittisen työn saavutuksia olivat päivittäisen postiautolinjan saaminen Ivalosta Lemmenjoelle, puhelinyhteyksien rakentaminen syrjäisempiä erämaataloja myöten, saamelaisten kristillisen kansanopiston saamisen Inariin, emäntäkoulun perustaminen Ivaloon ja monta pienempää asiaa. Luettelo sai minut hiljaiseksi.

Sen jälleen otin esille oman huonon henkilökohtaisen taloudellisen tilanteeni ja tiedustelin häneltä neuvoja miten sitä voisi parantaa, onko mitään sellaista joka auttaisi siihen, että minun ei tarvitsisi jättää kotiseutuani ja lähteä muualta katselemaan toimeentuloa. Halusin jäädä tänne poromiehesi. Sitä paitsi minun äidilläni oli tuohon aikaan yli kaksikymmentä lukuporoa. Tämän kuultuaan Erkki kehotti minua odottamaan, koska presidentti Kekkoselle oli edellisenä keväänä luovutettu vetoomus poromiesten asuin- ja taloudellisten olojen parantamisesta.

Perusteena oli vedottu sen epätasa-arvon poistamiseen joka tuohon aikaan vallitsi poromiesten ja alueella muun alkutuotannossa elävän väestön välillä. Vetoomuksen luovuttamisen yhteydessä presidentti oli luvannut asiaan perehtyä, mutta samalla hän ilmoitti olevansa tietoinen kyseisestä epäkohdasta ja lupasi tehdä kaikkensa poromiesten maansaannin helpottamiseksi ja asuinolojen korjaamiseksi.

Kuultuani tämän tiedustelin Erkiltä, että joudunko kauankin näin hyvän esityksen toteutumista odottamaan, johon hän vastasi kuulleensa, että asian jatkovalmistelu on hiljattain siirretty maa- ja metsätalousministeriölle. Kun epäilin koko hanketta kannaltani, Erkki neuvoi minua jälleen käyttämään aikaa vaikkapa opiskeluun. Noudatin tässäkin Erkin neuvoja ja lähdin opintielle, joka johti minut valtion kalantutkimukseen ja siitä edelleen maa-ja metsätalousministeriöön mm. saamelaisasioita käsittelemään.

Tämän jälkeen käänsin keskustelun saamenkielen ja kulttuurin aseman parantamista koskeviin kysymyksiin. Aggressiivisena ja malttamattomana saamelaisnuorena ilmoitin Erkille vaativani poliitikoilta tekoja eikä vain korulauseita. Saamelaisten ajankohtaisista kieli- ja kulttuurikysymyksistä Erkki sanoi olevansa hyvin pitkälti kanssani samaa mieltä, mutta kertoi ongelman olevan meidän poliittisessa järjestelmässämme; on vaikea hankkia muilta poliitikoilta suostumus, jos on vähänkin pelättävissä että hänen ajamansa asia jättää muut huomioon ottamatta tai heikentää muiden kuin saamelaisten asiaa. Tässä tilanteessa vaaditaan neuvottelutaitoa ja osaamista, lopetti Erkki.

Porotilalain merkitys

Porotilalaki, johon Erkki viittasi, tuli voimaan 1970-luvun puolivälissä. Lain perusteella saamelaisten kotiseutualueelle perustettiin satoja porotiloja ja yksin Länsi-Inariin kymmeniä. Sen jälkeen tuli vielä voimaan luontaistilalaki ja uudistettu kolttalaki. Niiden perusteella loputkin maattomiksi jääneillä poromiehillä oli mahdollisuus valtion tuella ja myötävaikutuksella parantaa asuin- ja elinolosuhteitaan.

Porotilalliset saivat nyt tilojen perustamisen jälkeen lisätuloja metsistä ja ajotöistä. Kantorahoja kilisi moneen porotilallisen tupaan, sillä poromiesten metsän omistus levisi varsin näkyvästi kaikki Pohjois-Lapin kuntiin.

Poromiesten maansaantikysymys oli sodan jälkeen eräs suuri keskustelunaihe koko 1950-luvun. Sodan jälkeen säädetyt siirtoväkeä koskevat asutuslait jättivät poromiehet kokonaan katveeseen. Niinpä porotilaki ei syntynyt tyhjiöön - jo ennen uutta porotilakia poromiesten oli elettävä miten sattui, jotkut elivät vanhempien ahtaissa nurkissa, tietoa huomisesta ei ollut. Porotilain säätäminen nosti poromiehet kerralla yhdenvertaisiksi muiden kanssa. Vaikka porotilalain perusteella muodostetut tilat eivät olleet kooltaan kovin suuria, ne kuitenkin asunto. ym. luontaisetujen kanssa paransivat merkittävästi poromiesten asemaa harvaan asutussa Ylä-Lapissa. Se mahdollisti myös tuottaa elintarvikkeita, joko yksin tai perheenjäsenten avustuksella.

Porotilalailla oli kuitenkin myös kielteisiä puolia. Vanhat kylärakenteet, perinteiset keskinäiset riippuvuudet kuitenkin tuhoutuivat sitä mukaa kun poro-ja metsätalous koneellistuivat. Samaan aikaan muun alkutuotannon piirissä työpaikat olivat vähentyneet lyhyessä ajassa lähes puoleen.

Monet työttömiksi jääneet pientilalliset hakeutuivat työnvälitykseen tai lähtivät Ruotsista ja Norjasta töitä etsimään. Hätä ja pelko olivat pitkään vallitsevia alkutuotannon piirissä, eivätkä kaikki jaksaneet tai kestäneet. Moni itsestään selvänä pidetty asia muuttui; pellot paketoitiin jne. Tuo poromiesten maansaantia taloudellista asemaa merkittävvästi parantava vaikuttava lainsäädäntö osui oikeaan aikaan. Ilman sitä monelle saamelaiselle pienporokarjan omistajalle olisi tullut lähtö muualle Suomeen tai Ruotsiin töitä etsimään samalla lailla mitä samaan aikaan tapahtui muun alkutuotannon piirissä.

Elinkeinorakenteen seurauksena väestörakenne muuttui ja yhä useampi saamelaisnuori joutui elämään työttömyysturvan ja luontaistalouden ja sukuverkoston tuoman avun turvin. Alueella elettiin ikään kuin kahdenlaisen järjestelmän oloissa. Kaikki vanhan Lapin elementit hajosivat toinen toisensa jälkeen: pienimuotoinen porotalous hävisi kannattavuudessa.

Lopuksi

Nyt kun näin jälkeenpäin katselen kehitystä, en voi muuta kuin todeta kaikille saamelaisten oloja arvosteleville suopunkiterroristeille ja muille äkkiväärille miten monen arvostelijan vanhemmat ovat päässeet parempaan elämään kiinni nimenomaan valtion porotila-, luontaistila- ja kolttalakien tuella, mikä taas on mahdollistanut lapsille paremmat mahdollisuudet koulutukseen ja moneen muuhun. Koko nykyiselle nuorelle sukupolvelle - lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille - haluaisin välittää Erkki Jomppasen minulle antaman neuvot opiskelun tärkeydestä ja neuvottelujen tuloksellisuudesta. Kun omiin opintoihinsa sisällyttää myös riittävän annoksen saamelaisten tosiperäistä historiaa - joko osana varsinaisia opintoja tai omana vapaamuotoisena tiedonhankintana - korjaantuu myös vääristynyt kuva Suomen valtiosta saamelaisia jatkuvasti ja kaikessa sortavana siirtomaavaltana. Erkki Jomppasen esimerkki osoittaa, miten hedelmällistä neuvottelujen tie voi olla, silloin kun ollaan oikealla ja järjellisellä asialla.

Suomen valtio on myös Suomessa asuvien saamelaisten valtio, ja saamelaisilla ja muilla Suomen kansalaisilla on täysi syy juhlia yhdessä niin Suomen itsenäisyyspäivää joulukuun 6. päivänä ja saamelaiset pienen kansan kansallispäivää helmikuun 6. päivänä.