Riekontäyttäjä Valle eli Anttilan Niila

Otsikossa puheena olevan henkilön tapasin ensi kerran vuonna 1961 Tulomanmaantietyömaalla. Olin juuri asettunut Tarton rajan takana sijaitsevalle Kolttapuron tukikohtaan ja tehtäväni oli toimia sorakuormien kirjaajana Hulkon ja Kolttapuron välisellä tieosuudella.

Eräänä päivänä olimme ruokatuntia viettamässä Kolttapuron tukikohdan uudessa vastarakennetussa ruokakalassa. Ruokalan pari vierasta, kaivinkoneen kuljettaja ja kuorma-autonkuljettamme istuivat korkean lankkupöydän äärellä katsellen lautastensa yli keski-ikäistä tarjoilijatarta. Miehet puhelivat keskenään maantientekijöiden elotonta yksinkertaista kieltä.

Katselin ruokalan ikkunasta miten maantien laitaa asteleva mies kulki tien poikki ja lähestyi ruokalaa. Hän käveli hitain askelin ruokalan eteen silmäillen ilmoitustaululla olevaa ruokalistaa. Hetken näytti siltä kuin hän jatkaisi matkaa, mutta sitten hän päättikin jädä portaille istumaan. Hän oli noin 40-50 välillä. Silmät olivat selvästi tumman ruskeat ja silmämunissä häivähti ruskea vivahdus. Poskipäät olivat korkeat ja leveät, poskiin uurtuvat syvät vaot kaartoivat suun kahden puolen. Ylähuuli oli pitkä. Kädet olivat leveät, kynnet paksut. Peukalon ja etusormen välissä sekä peukalon lihasten seutuvilla erottui työn kovettama karhea iho.

Miehen vaatteet olivat kuluneet. Harmaa lippalakki oli niin vanha, että lippa valui siitä silmille. Jalassaaan hänellä oli saappaat, malliltaan sellaiset joita sanotaan kumiteräsaappaiksi. Mies istahti ruokalan portaille. Otti lakin pästään ja antoi syysaurigon hyväillä päätään. Lopulta mies astui sisälle ruokalaan.

Minnekäs päin autonne on matkalla, tiedusteli mies? Olemme menossa noutamaan Lounakoskelta tänne asuntoparakkien viipaleita, vastasi toinen automiehistä. Vain niin, hymähti sisääntulija. Sinne käsin olisin itseasiassa minäkin menossa. Lähdin apumieheksi mukaan.

Kuljettaja katseli merkitsevästi tietä reunastavaa metsikköä, jossa siellä täällä näkyi tuulenkaatoja ja jäkälikköjä. Oletkos sota-aikana ollut täällä käsin partioimassa, kysyi kuljettaja mieheltä? Joo, kyllä nämä maisemat ovat minulle jollakin lailla tuttuja, tuossakin mäellä vähän ennnen Akkajokea otimme ryssän kanssa rajusti yhteen. Niin mistäs käsin olet sitten kotoisin kysyi ivalolainen kuljettaja? Kyllä sitä ollaan pohjoisen poikia tuolta Pohjois-Inarilta.

Mieltäni jäi vaivaamaan tämä merkillinen vähäpuheinen mies, hän ei esitellyt itseään, enkä minäkään arvaanut kysellä enempää. 1980-luvun alussa tapasin hänet vahingossa Ivalon lentoasemalla, jonne hän oli tulossa vastaanottamaan joitakin liikemiehiä, jotka olivat kiinnostuneita hänen täyttämistään riekoistaan. Kun kysyin oliko hän ollut vuonna 1961 tekemässä maantietä Ylä-Tuloman voimalaitokselle, hän kertoi olleensa siellä penkamiehenä, eli sorakuormien vastaanottajana. Tällöin minulle selvisi, että hän oli kuuluisa Vallen Niila, jota kutsuttiin talon nimen mukaan Anttilan Niilaksi.