Kitti Andaraksesta

Inarilaisessa oli 16.3.016 mielenkiintoinen kirjoitus Andaras Kitistä (1844-1926). Andaras Kitti oli Antti Hannunpoika Kitin pojan Hanssin yksi kymmenestä lapsesta.

Inarilaisen kirjoituksessa viitattiin myös Andaraksen sukutarinaan. Näitä sukutarinoita kulkee jokaisessa suvussa vaikka kuinka paljon, ja niissä on melkein aina jotakin perää. Minulle jäi inarilaisessa olleen kirjoituksen johdosta palava halu kertoa vapaammin Andaraksesta omin sanoin, hänen henkeäsalpaavan mielenkiintoisesta elämästä, joka liittyi poroon, porojen kanssa liikkumiseen kesälaitumille yli Suomen ja Norjan välisen rajan ja paluusta Suomen puolella sijaitseville talvilaitumille.

Andaras Kitin elämässä poronhoitoon liittyvät jutamismatkat ja niiden valmistelut nivoutuivat poromiehen vaativaan ammattiin että arkielämään läheistensä kanssa. Andaraksen äidillä ja isällä oli keskeinen sija pojan valintojen varmistamisessa. Andaraksen kuuluminen Kitti nimiseen poronhoitajasukuun loi hänen poromiesuransa ympärille kehyskertomuksen, jota ei tässä kirjoituksessa olisi ollut mahdollista ymmärtää ilman prof. Väinö Tannerin panosta. Tannerhan toimi kahteen otteeseen Ruotsin ja Norjan porolaidunkomission puheenjohtajana.

Olen yrittänyt kerätä joitakin tietoja Andaras Kitistä (1844-1926). Huomattavat ruumiinvoimat yhdistyneenä vaatimattomaan, ujoon ja uhittelemattomaan käytökseen olivat tyypillisiä huomioita Andaras Kitistä, joka kasvoi aikuiseksi sellaisessa maailmassa, jota meistä harva ymmärtää tai käsittää. Hänen isänsä Hanssi sai elantonsa poroista. Andaras oli Hans Kitin yksi kymmenestä lapsesta. Andaraksen vanhemmat eivät lukeutuneet sivistyneistöön tai hienoihin sukuihin, mutta yrittelivät ylöspäin ja kykenivät lisäämään porotokkaansa.

Isä Hanssi vaati ankaraa kuria, mutta oli ruumiillista kuritusta välttävä isä, joka kasvatti Andarasta ja muita lapsia porosaamelaisuuden hengessä. Toiminnallisiin leikkeihin suuntautunutta Andaras poikaa kiinnosti kaikki ulkoilmaelämä. Näissä leikeissä hiljainen poika muuttui eläväiseksi johtajaluonteeksi. Pieni Andaras poika löysi poroleikeistä ja muista koitoksista alueen, jossa saattoi tuntea varmaksi ja osaavaksi. Anradas Kitin maailmankuvan rakennusainekset löytyvät, kuten muidenkin saamelaisten poromiesten aikalaistensa kohdalla poronhoitajien sukuyhteisöstä. Vihollisia tästä olivat näkökulmasta katsottuna ankara luonto, johon kuuluivat pedot, säät jne. Hänen voittamattomana tavoitteena oli tietämyksen kartuttaminen muistakin asioista kuin poroon liittyvistä asioista. Andaras oli elämänsä loppuun saakka sama vaatimaton ystävällinen aina valmis tarinoimaan ja auttamaan tarpeessa olevia inarinsaamelaisia ja muita. Hänen elämänsä opettaa meille kaikille sen, että jos ihminen ottaa toteuttaakseen kunnianhimoisen päämäärän eikä jätä sitä koskaan näkyvistään, hän lopulta myös saavuttaa sen.

Saamelaisuus oli sisäänrakennettu Andaraksen elämässä. Andaraksen vanhempien perheessä ei kyseenalaistettu näitä saamelaisuuden rakennuspuita. Andaraksen kaltaiselle pikkupojalle poronhoitotoiminnan viehätykselle oli varsin yksinkertainen selitys, siellä Andaras pääsi purkautumaan toimintatarvettaan seikkailunomaisissa olosuhteissa. Andaraksen lapsuuden maisemaan kuuluivat erottomasti poromiehet ja porot. Ne näkyivät ja kuuluivat ja loivat leimansa myös Andaraksen lasten leikkeihin.

Andaras Kitin ja hänen lastensa elinaikana ihmiset olivat metsästäjiä, kalastajia ja poromiehiä, jotka rehkivät pitkiä ja yksitoikkoisia työpäiviä metsissä, tuntureilla ja järvillä. He eivät kalastaneet ylennyksiä työpaikoilla eivätkä pyrkineet ylöspäin sosiaalisella asteikoilla, joten ahkeruudesta ei tullut lisäbonusta. Heidän ympäristönsä ei tarjonnut paljoakaan vetelehtimisen lisäksi. Mutta kun Andaras liikkui väkineen ja poroineen kesä- ja talvilaidunten väliä sosiaaliset paineet ja yleiset uskomukset eivät enää rajoittaneet häntä ja hänen jälkikasvuaan. Oli aikaa vaikka tähtitaivaan katseluun.

Andaras astui maailmaan mukanaan oma ainutlaatuinen herkkyys. Hänen ainutlaatuisuuttaan korosti vielä hänen kiistämätön valppautensa. Hän oli sadankuudenkymmenen sentin mittainen, mustatukkainen ja hänellä oli vaaleanharmaat silmät. Tämä näkyvä osa tästä minästä oli kertakaikkisen poikkeuksellinen. Hänen keskeisiä ominaisuuksia olivat rehellisyys ja pidättyvyys. Poromiesuransa alusta lähtien aina sen loppuun saakka hän oli täydellisen selkeä ja johdonmukainen. Hän halusi toimia rehellisesti erämaan säännöistä tinkimättä tai uusia keksimättä. Lyhyesti sanottuna hän halusi poromiehen ammattinsa säilyttävän saamelaiskulttuurin ulkoiset tunnusmerkit.

Andaras oli täsmällinen kaikessa mihin hän ryhtyi. Jos hän oli pidättyväinen, syynä oli ainakin osaksi se, että hän siirsi vanhempiensa perintöä tähän päivään. Kyse selvästikin kunnianosoituksesta heille, sillä juuri tämä henkinen perintö teki hänestä sen mikä hän oli. Andaras Kitti pysyi uskollisen tyylilleen, sen henkilökohtaiselle sävylle.

Uhmakkuus ei kuulunut hänen tyylilleen. Andaras samastui ympärillä olevaan poronhoitajayhteisöön, hän oli osa kokonaisuutta. Hän ei koskaan pitänyt ylisanoista. "Minä en ymmärrä näitä suuria sanoja", oli hänellä tapana sanoa. Tämä ei ollut nöyryyttä; tämä oli seurausta harkitun maltillisesta asenteesta, jonka turvin hän eli. Hän oli toisenlainen kuin muut poromiehet, erona oli se että hänen periaatteensa eivät joutuneet historiallisen tarkastamisen kohteeksi. Muuten hän oli samanlainen kuin kaikki muutkin poromiehet. Sitä paitsi tuo aika ei sallinut suurta poikkeavuutta.

Andaras oli jo lapsuudestaan lähtien tutustunut Länsi-Inariin. Muutaman maatalon puutalon tai turvekodan hallitsema Inarin alue ei ollut Inariin talveksi muuttaneelle Andarakselle mikään vieras alue. Toisaalta taas kesälaitumille merenrannikolle muuttaminen soi myös oivan mahdollisuuden tutustua merenrannikon kylien elämään. Andaras Kitin opinahjo oli siis varsin erikoinen, jopa poikkeuksellinen.