Ajatuksia menneestä ja tulevaisuudesta

Täytän tammikuun 17 päivänä 79-vuotta. Oman elämäni aikana kaikki on muuttunut. Saatoinko pienenä poikana tiettömien taipaleiden takana sijaitsevassa Angelin kylässä kuvitella, että saamelaispoliitikkona lennän joskus valtameren yli muutamassa tunnissa johonkin kansainväliseen kokoukseen käsittelemään alkuperäiskansojen oikeuksiin liittyviä kysymyksiä.

Saamelaisena minua väsyttää joskus olla saamelainen tai suomalainen samalla tavalla kun ihminen väsyy joskus omaan itseensä: pienissä yhteisössä kaikki tuntuu pitkistä välimatkoista huolimatta liian tutulta ja ahtaalta, eikä vain suinkaan aina miellyttävällä tavalla. Monesti koen olevani sidottu saamelaisena olemisen ahtaisiin rajoihin samalla tavoin kuin tuntuu olevansa sidottu omiin rajoihin.

Angelin kylästä syksyllä 1950 lähteneenä ymmärrän toki, että rajojen avartaminen ei ole suinkaan mitenkään helppoa nykyisen kiireisen elämänmenon pyörteissä, jota alati leviävä globalisaatio entisestään lisää. Väkisinkin tulee mieleen vuonna 1971 Helsingissä ensimmäistä kertaa vierailleen äitini Magga Kitin paljon puhuva kommentti kauppatorilla hänen katsellessaan ohitse kiirehtiviä ihmisiä: "mihin noilla ihmisillä on noin kiire kun he eivät ehdi edes toisiaan tervehtiä ja vaihtaa kuulumisia?" Äitivainajani kysymykseen ei ole helppo muutamalla sanalla vastata. Nyt on kuitenkin viimein jo korkea aika pohtia rajojemme ja mahdollisuuksiemme tuntemista, jotta alkaisimme paremmin ymmärtää toisia kansoja ja toisia rotuja tässä alati kutistuvassa pienessä planeetassa.

Kun katselen omana elinaikanani taakse jäänyttä kehitystä tämän päivän rauhattomuuden ja epävarmuuden keskellä, on välimatkojen lyheneminen parantuneiden liikenne ja tietoliikenneyhteyksien nopean kehityksen ansiosta johtanut siihen, että tällä hetkellä on yhä suuremmat mahdollisuudet eri puolilla maailmaa asuvien kansojen väliseen kosketukseen. Koskaan aikaisemmin maailman ihmisillä ei ole ollut niin helppoa tavata toisiaan joko virtuaalisessa tilassa tai henkilökohtaisesti kuin tällä hetkellä. Internetissä ja kansainvälisissä yhteyksissä eri ilmansuunnissa asuvat ihmiset kohtaavat toisensa. Nuorissa elävä pyrkimys oikeudenmukaisuuteen saa lisää näkökulmaa; kasvatuksen ja opetuksen luomat ajatukset, mielipiteet ja ennakkoluulot alkavat näkyä uudessa valossa. Oman olemuksen rajat, jotka eivät ole vielä jähmettyneet ja kasvaneet muureiksi, pyrkivät lisääntyneen ymmärryksen voimasta siirtymään. Itse olen huomannut, että ne siemenet ja idut, jotka kotoisissa oloissa eivät ole päässeet itämään ja kasvamaan, saavat tässä uudessa ilmapiirissä aivan uusia mahdollisuuksia.

Matkustamisen avulla olen voinut avartaa omaa rajoittuneisuuttani, vapautua pinttyneistä, vaillinaisiin tietoihin perustuvista mielipiteistä ja ennakkoluuloista, tarkistaa liian helposti langettamiani arvostelujani ja tuomioitani. Olen ilahtunut, että nuorissa saamelaisissa on halu kielten oppimiseen lisääntynyt, mikä on avain toisten kulttuurien tuntemiseen. Olen käynyt monissa maissa ihailemassa niiden luontoa, taidetta ja menneiden sukupolvien jättämiä kulttuurimuistomerkkejä, joita on paljon. Siitä huolimatta olen kuitenkin saanut ihmisiltä eniten. Ihminen kussakin maassa sen kulttuurin muovaamana on osoittanut minulle, että me ihmiset kaikista erilaisuuksista huolimatta voimme ymmärtää toisiamme.

Monet kaihoavat käydessään noissa maissa elävien ihmisten vanhojen tapojen ja alkuperäisten asukkaiden tapojen ilmaisujen säilyvän. Kaupunkilaiset varsinkin haluavat uneksia näistä kansoista maalauksellisina kulkueina, alituisena suurena näyttämönä, missä saadaan ihailla kauniita vaatteita, kauniita käsitöitä ja vanhoja maagisia tansseja kuun tai soihdun valossa; kaiken on oltava aitoa, jota voi vaikkapa valokuvata ja joita aina on sitten ystävilleen mukava näyttää. Monet pahoittelevat sitä kun alkuperäinen asukas omaksuu toisenlaisen elämänmuodon: "onpa sääli kun luovuttu noista vanhoista ihanista tavoista, tuosta ihmeellisestä sukujärjestelmästä". Ajatusten takaa paljastuu asenne; kuitenkaan me emme halua teitä, vaan perinteitänne ja kulttuurianne, sivistystänne.

Kun olen nähnyt viimeisen 60-vuoden aikana elämänmuotojen ääripäät, tunnen yhä suurempaa vetoa sellaiseen yksinkertaiseen elämään, jossa ihmiset elävät hyvinkin vaatimattomissa oloissa, eivätkä juokse turhuuden perässä. Tällaisilla ihmisillä on aikaa elää. Jos he menettävät ulkoisesti, saavat he enemmän sisäisesti. Syntymäpitäjääni Inaria ovat muovanneet inarinsaamelaiset vuosisatojen ajan. Alue on ollut rajaton, jonne ovat tulleet valloittajat eri suunnista, ystävät ja viholliset etelästä, idästä ja lännestä. He ovat tuoneet mukanaan kulttuuriaan, tapojaan, taitojaan ja elämän näkemystään. Myös heidän jumalat ovat tulleet heidän mukanaan ja kotiutuneet vieraalle alueelle. Samoin alkuperäisasukkaat ja tulijat ovat tutustuneet toisiinsa, samoin vanhat ja uudet jumalat ovat lähestyneet ja sulautuneet omaksi jumalaksi. Näin on muovautunut pohjoisen alueen ihmisen identiteetti, lappalaisen, saamelaisen ja moneen muuhun kansaan kuuluvan ihmisen. Itse olen siitä onnellinen, että olen saanut tämän kaiken kokea ja kasvaa ihmisyyttä ja ihmisoikeuksien kunnioittamista kohti