Nomadismista

Elämäntapaa, jossa laiduntarjonnasta johtuen ollaan pakotettuja säännöllisesti vaihtamaan olinpaikkaa ja siirtää asumuksia paimennettavan eläinlauman mukana, sanotaan nomadismiksi. Ihmisiä, jotka harjoittavat toimeentulonsa turvaamiseksi pääasiallisesti tai ainoastaan tällaista eläinten kasvatusta, ja joiden kulttuuri vastaa tätä elämäntapaa, sanotaan nomadeiksi.

Laajassa merkityksessä myös vuodenajan mukaan siirtyilevät keräilystä, metsästyksestä ja kalastuksesta elävät yhteisöt luetaan nomadeihin, ja kaikkein laajin määritelmä käsittää myös sellaiset ryhmät jotka eivät elä suoraan luonnosta, vaan viettävät kiertolaiselämää asutuilla seuduilla tarjoten erilaisia käsityöpalveluksia tai kauppatavaroita kiinteästi asuvalle väestölle. Sana nomadi tulee kuitenkin kreikankielisestä sanasta joka tarkoitti laidunkierrossa vaeltavaa ihmistä tai heimoa.

Eläinlajin perusteella voidaan menneiden aikojen nomadit jakaa seuraavasti: Mongolian hevosnomadit, Tiibetin jakinkasvattajat, Keski-Aasian kamelinomadit, dromedaarinkasvattajat Rajasthanin ja Mauritanian välillä sekä Sahelin ja Itä-Afrikan naudankasvattajat. Usein kasvatettiin edellisten ohella lampaita ja vuohia. Melkein kaikkialla oli lisäksi (pieniä), useimmiten tiettyyn paikkaan (esim. laakso, keidas) sidottuja ryhmiä, joiden toimeentulon perustana olivat vain lampaat ja vuohet ja paikoitellen myös naudat. Tällaisen monimuotoisen nomadismin olennaisia edellytyksiä olivat vapaus liikkua ja muuttaa haluamaansa paikkaan, kausittaiset lisälaitumet ja useimmiten heimoperusteinen organisaatio toimeentulon turvana.

Menneiden vuosikymmenien monimuotoisesta nomadismista on enää rippeitä jäljellä: virallisten tilastojen valossa nomadinen väestö on lukumäärältään merkityksetöntä tai kokonaan kadonnut. Tämä riippuu kuitenkin paljolti nomadi-käsitteen rajauksesta ja tulkinnasta; tilastoidaanko henkilö nomadiksi vai ei esimerkiksi jos hän asuu määrätyn osan vuodesta kiinteästi samassa paikassa, viettäen vain lopun osan ajasta eläinlauman luona asuen? Tällä varauksella maailmassa arvioidaan nykyään olevan noin 30 miljoonaa nomadia.

Liikkuvaan elämään perustuvalle elämänmuodolle ei muutamia harvoja maita (esim. Somalia, Mongolia) lukuun ottamatta ole tänään juuri mitään kansantaloudellista merkitystä. Nomadismi on tai on ollut mielekäs tapa hyödyntää karuja maita, kuten aroja ja tundraa, niin kauan kuin ekologiset näkökohdat on huomioitu. Olennaista on ollut siirtää ja kierrättää laumoja niin, että ne eivät ole tuhonneet laidunmaita yli sen rajan, mistä kasvusto pystyy luonnollisesti uusiutumaan; lammaslaumojen sanotaan aikoinaan saattaneen perikatoon suuriakin kulttuureja nyhtämällä laidunmaiden ruoho juuria myöten niin että aavikoituminen on saanut vallan. Tänään monet aikaisemmat nomadeille tärkeät alueet on muutettu sadoltaan epävarmaksi viljelysmaaksi tai ovat muutoin hyödyntämättä, tai otettu muuhun käyttöön.

Nomadismi lienee ollut useamman nousun ja laskun sekä muutoksen alaisena kuin mikään muu elämänmuoto. Syynä ovat ennen kaikkea nomadien ja talollisten väliset eturistiriidat. Nämä ristiriidat liittyvät nomadiheimojen talollisille aiheuttamaan uhkaan ja maatalousyhteiskuntaan sulautumiseen sekä valtioiden muodostumiseen. Myös arkeologiset löydöt todistavat nomadisen elämäntavan muutosrikkaasta menneisyydestä. Sitä vastoin nykyisin nomadismia luonnehtii peruuttamattomalta vaikuttava suuntaus, jota ilmentävät nomadien pakkoasutukset, talollisiksi ja maanviljelijöiksi siirtyminen, laidunalueiden, poliittisen merkityksen, sosiaalisen arvostuksen ja ennen kaikkea vapaan muutto- ja liikkumisoikeuden menetykset.

Poroon liittyvä nomadismi on käsittänyt hyvin erilaisia liikkuvia elämänmuotoja. Niinpä voidaan erottaa täysnomadit, jotka elävät yksinomaan eläinten mukana vaeltaen ja joiden vaelluskäyttäytyminen määräytyy tämän mukaan, ja puolinomadit, joilla on myös muuta toimintaa (esim. maanviljely, kauppa) ja jotka suuntaavat vaelluksensa tämän mukaan.

Yksi variaatio on sellainen, jossa paimenet eivät omista laumojaan, käyttävät yleensä kiinteitä asumuksia ja liikkuvat samojen talvi- ja kesälaidunten välillä. Vielä monimuotoisempia ovat poronomadismin paikalliset ilmenemismuodot, jotka poikkeavat toisistaan mm. kasvatettavan eläinlajin, vaellusjärjestyksen, asumusten, organisaation, poliittisen aseman ja materiaalisen kulttuurin suhteen.

Läntisissä kehitysyhteistyösuunnitelmissakaan ei nomadien liikkuvalla elämäntavalla ja talousjärjestelmällä ole ollut merkitystä eikä sille ole annettu mahdollisuuksia. On kiinnitetty huomiota, esim. kaivojen, tuotantotilojen, eläinlääkärinpalvelujen, uusien karjarotujen ja rehujen kehittämiseen. Tällaiset toimenpiteet menestyvät pitkällä tähtäimellä ani harvoin, eivätkä ne (melkein) missään tarjoa nomadiselle väestölle uusia toimeentulomahdollisuuksia, vaan anastavat siltä usein viimeisen toimeentulopohjan ja voivat johtaa jopa katastrofiin, kuten Sahelissa on käynyt.

Tässä yhteydessä voisi todeta saamelaisten asuinalueella Skandinaviassa olevan käynnissä samanlaisen prosessin. Väestö on asettunut tai asutettu paikoilleen, ja laidunmaat pahasti ylisyötettyjä. Paluuta kaun sitten vallinneeseen tilanteeseen ei enää ole.

Kiertolaisuuden loppuminen Länsi-Inarin erämaissa

Venäjän vallan aika oli pohjoisimman Lapin asukkaille muutosten aikaa. Vuoden 1858 asetus kruununmetsätorppien lunastamisesta ja tilojen perustamisesta avasi myös Norjasta Suomeen vuoden 1852 jälkeen muuttaneille porosaamelaisille uusia mahdollisuuksia.

Erään kerran Kurtojoen latvoilla sijaitsevalle kesämerkintäaidalle tuli outo suomalainen mies, joka tiedusteli laavussa olijoilta: kenen kanssa saan neuvotella? Paikalla olijat alkoivat nauraa. Aikaisemmin ei ollut ketään suomalaista käynyt vieraisilla poroaidoilla. Kysymys huvitti heitä. "Jokaisen kanssa, hyvä mies"!. Mutta sitten astui esiin miesjoukon eräs heistä. Hän oli lyhyen länttä, sääret kierot ja yllään kulunut valkoinen lapintakki. Hän esitteli itsensä; Kitti Uula, sanoo hän ja ottaa kuluneen kesälapinlakin päästään. Mitä herra tahtoo?

"Niin arvoisat poromiehet, edustan keisaria ja minulla on suuri ilo kertoa teille, että keisari on luvannut myös täällä pohjoisessa asuvan kansanosan elämään vaikuttavia olosuhteita parantaa. Niin arvoisat poromiehet, kysyn minä, onko tämä teidän etunne mukaista, että haluatte jatkaa näissä karuissa tuntureissa loputonta kiertolaisen elämää. Sellainen merkitsee ainoastaan sitä, että ette koskaan tule elämässänne näkemään nousukohtia, pikemmin kurjuuden jatkumista.

Keisari on päättänyt, että nyt jokaisella poromiehellä täälläkin käsin on mahdollisuus saada valtiolta maata itselleen, johon voi rakentaa hirsistä asuttavan talon, jonka ympärille voi raivata maata jossa puolestaan voi kasvattaa karjalla tarpeellisen määrän heinää talveksi."

Paikalla olijat olivat kuin puulla päähän lyötyjä. Kun vieras oli kuullut Kitti Uulan asialliset kommenttikysymykset ja katsoi tätä: "te tunnutte olevan teräväjärkinen. Pyydän saada vielä kerran toistaa, ettei kiertolaisen elämä ole arvonne mukaista." Kun paikalla olijoille selvisi mistä on kysymys, seurasi vilkas puheensorina, josta ei tahtonut tulla loppua. Itse kukin pohti mihin kohtaa perustaisi tilan. Illalla laavuilla riitti asiasta juttua. Nyt ilmestyi laavuun suuri kuivalihapaisti, jota maistelemalla juhlistettiin tiedot mahdollisuudesta päästä kunnollisen elämän alkuun.

Porosaamelaisten kohdalla kodasta kiinteään taloasumiseen siirtyminen Länsi-Inarissa tapahtuikin enimmäkseen 1800/1900-luvun vaihteessa.