YK:n erityisraportoija Victoria Tauli-Corpuz on tuoreen uutisen mukaan korostanut pohjoismaisten valtioiden edustajille, että saamelaisten ihmisoikeuksien toteutuminen vaatii että heidän osallisuuttaan päätöksenteossa erityisesti ympäristöasioissa lisätään. Samaan aikaan uutisointiin, että joukko nuoria saamelaisaktivisteja tapaavat toisensa Ruotsissa suunnitellakseen suljetussa kokouksessa miten he voisivat luoda yhteyden YK:n korkea-arvoisiin edustajiin joiden on määrä osallistua Pariisissa pidettävään ilmastoneuvotteluun. Aloitteentekijäistä päätelleen odotettavissa lienee Mustaa raitoa, suopunkiterroria ja kantaaottavia joikuja, ehkäpä peräti Pariisissa, kapinoiden kehdossa, jossa barrikadeihin käytetyt katukivet eivät ole koskaan istuneet tiukassa.

Alkujaan saamelaisten poliittisissa elimissä ei juurikaan paljon piitattu ympäristökysymyksistä. Saamelaisten ongelmien yleinen tulkintakehys muuttui 1970-luvun alussa erilaisten alkuperäiskansoihin ja ympäristötietoisuuden vahvistumisen kannalta merkittävien tapahtumien kuten Altajoen rakentamisen kautta. Näkökulmien muuttumisen jälkeen saamelaiseen ympäristöön liittyneet yksittäiset tapaukset on nähtävä osana laajempaa, koko maapalloa koskevaa ongelmakenttää. Saamelaisalueella ongelmien hahmottuminen luo kuitenkin helposti harhan, jonka takana on mitä erilaisempia yksittäisiä ongelmia.

Vaikka saamelaisten asioihin liittyvillä yksittäisillä ympäristöongelmilla on aina oma taustansa, on kuitenkin jokaisella paikallisella saamelaisella yhteisöllä myöskin omat historialliset erityispiirteensä. Saamelaiskysymyksen ymmärtämisessä on tärkeää tietää miten vähän saamelaiset ovat päässeet vaikuttamaan paikallisten poliittisten instituutioiden ja muiden paikallisten toimijoiden vuorovaikutussuhteisiin.

Saamelaiset eivät juurikaan ole alueensa päätöksentekijöiden ja muiden paikallisten toimijoiden vuorovaikutuksen kautta päässeet vaikuttamaan omien lähtökohtiensa mukaiseen kehitykseen. Saamelaiset eivät ole päässeet päätöksentekijöiden vuorovaikutussuhteiden verkostoon tuomaan omia näkemyksiään ennen kuin aivan vasta viime aikoina. Mielestäni saamelaisilla on kuitenkin runsaasti yleistä kehitystä täydentäviä tietoja ja resursseja ja heidän tulisikin päästä neuvottelemaan sellaisesta yhteistyöstä, jonka avulla kyettäisiin entistä paremmin toteuttamaan esim. kestävään kehitykseen sisätyviä toimenpiteitä.

Saamelaiskäräjien työssä olisi toisaalta kiinnitettävä huomiota siihen miten yhteisiä saamelaispoliittisia päämääriä tavoitellaan ja miten sellainen käräjien hallitus muodostetaan ja ylläpidetään, että näihin tavoitteisiin voitaisiin päästä. Käräjien hallituksen saamelaispoliittinen ideologia ja poliittiset päämäärät vaikuttavat siihen, miten saamelaisten ongelmat käsitetään ja miten erilaisia tavoitteita priorisoidaan. Kulttuuri-itsehallinnolle asetettavien tavoitteiden toteuttamismahdollisuuksiin vaikuttaa aina kulloisenkin hallituksen olemus, jonka muodostaa kolme tekijää:

1) hallituksen koostumus
2) hallituksen jäsenten suhteet
3) resurssit, joita hallituksen jäsenet tuovat oman panoksensa kautta hallintoon.

Tieteessä ja politiikassa on molemmissa haettava kannattajia omille näkemyksille, jotta sen mukaiset toimenpiteet saisivat lisää sijaa. Tämä puolestaan antaisi toimintamahdollisuuksia edustetulle näkemykselle. Kuten olemme nähneet porolukuasiassa, tieteellisen faktat eivät ole merkinnee juurikaan mitään. Tietoja on pyritty torjumaan eikä tutkijoista ole saatu poroisäntien liittolaisia.

Saamelaisten historiantutkimuksessa on luotu erilaisia näkemyksiä kansamme menneisyydestä, jotka kaikilta osin eivät vastaa tosiasioita. Niinpä meidän tulisi etsiä menneisyydestä saamelaisten erikoislaatua, joka osoittaisi maan ja kansan kuuluvan tasavertaisena muiden kansojen joukkoon. Mikä selvemmin osoittaisi tämän kuin tosiasioihin nojaava käsitys saamenmaasta siinä vallinneine lapinkyläjärjestelmineen.

Käräjien hallituksen rinnalle voi syntyä vastaryhmittymiä, ellei tavoitteita ole tuotu riittävän selkeästi esille. Viime aikoina esille nousseiden kiistojen kärjistyminen merkitsee saamelaiskysymyksen politisoitumista. Samalla tämän tyyppinen politisoituminen voidaan nähdä uudenlaisten ryhmien syntymisenä kiistanalaisten kysymysten ympärille, jossa vanhat toimintatavat eivät enää välttämättä päde.

Voimakkaampi ympäristökysymysten politisoitumisen aalto oli havaittavissa saamelaisalueen erämaametsien ympärillä 1980-luvun loppupuolella mm. erämaaliikkeen syntymisenä. Kiistojen uudenlaista painoarvoa kuvaa tuolloin asiaan liittyvien lehtikirjoitusten määrä. Ympäristökysymysten merkityksen voimistumisesta voidaan nähdä viimeaikaisen keskustelun porolaitumista ja poroluvuista.

Viimeaikainen kehitys näyttää osoittavan myös saamelaispuolella kansalaisosallistumisen merkityksen voimistuneen. Perinteisen saamelaispoliittisen järjestelmän ulkopuolelta noussut kansalaismielipide pyrkii vaikuttamaan päätöksentekoon uudenlaisin keinoin. Kun 1970-luvulla pyrittiin vaikuttamaan päättäjiin neuvotteluteitse, käyttivät 1980-luvun kansalaisliikkeet uudenlaisia keinoja tavoitteidensa ajamiseksi.

Mielestäni saamelaisalueen ympäristöarvojen puolustamisessa on korostettava tiettyjen paikkojen ainutlaatuisuutta ja merkitystä paikallisille asukkaille. Tällaisia ovat mm. Tenojoki lohikantoineen ja luontaiselinkeinojen harjoittamiselle välttämätön luonto sinänsä. Vaikka ylipaikalliset toimijat kuten metsähallitus ovat merkittäviä ympäristöuhkia saamelaisalueella, ei kuitenkaan mielestäni paikallisia ympäristökysymyksiä voi kuvata yksinkertaisesti vastakkainasetteluna ainutkertaisia ympäristöarvoja uhkaavan ulkoapäin tulevan pahan ja paikallisen yhteisöllisen hyvän välillä.

Tämän päivän ympäristökysymyksen muotoutumisessa on hyvin paljon mukana ylipaikallisia elementtejä kuten kansainvälinen happosadekeskustelu, ilmastonmuutos, muinaismuistojen suojelukysymykset, kansainvälinen työ lohikantojen suojelussa jne. Monesti tuleekin mieleen kysymys toimivatko saamelaisalueen paikalliset päättäjät tällaisten paikkojen ainutkertaisuuden suhteen liian kapean yhteisön edun ohjaamina?

Monesti kuulee, että tieteeseen ja valistukseen perustuva länsimainen kulttuuri on kulkenut tiensä päähän. Epävakaat poliittiset järjestelmät, arvaamaton maailmantalous, ekologinen kriisi ja uudet sairaudet kuten aids, ovat tehneet maailmasta entistä ongelmallisemman. Suurin osa maapallon väestöstä on poliittisesti, kulttuurillisesti ja taloudellisesti turhautunutta tai suoranaisen nälänhädän kourissa.

Me saamelaiset, jotka olemme eläneet kehityksen reuna-alueilla, olemme tänä päivänä eräiden suurten kysymysten edessä, mitä meidän olisi tehtävä. Mielestäni meidän olisikin ajateltava maailmankuvamme perusteita uudelta kannalta eikä torjuttava kaikki ulkopäin tuleva pahana. Kestävän kehityksen saavuttamiseksi meidän olisi talouskysymyksissä siirryttävä vanhoihin kestäviksi koettuihin malleihin. Meidän onkin sovellettava toimiviksi havaittavia teorioita paikallisrealismin mukaisesti, kuten esi-isämmekin tekivät.

Tämän hetken todellisessa saamelaismaailmassa uudelleen arvion toteuttaminen on välttämätöntä. Saamelaisetkin pohtiessaan ulospääsyä tämän päivän ongelmista, joutuvat törmäämään edessä olevaan monimutkaiseen valtayhteiskunnan luomaan koneistoon; yhteiskunta on sen eri osa-alueineen käynyt teknisesti niin monimutkaiseksi, että tarvitsemme kaiken mahdollisen energian tuottaaksemme korkeimman tason tiedonkantajia, jotka eivät vain teknisesti selviydy siitä mikä kulloinkin on käsillä, vaan pystyvät myös riittävästi, luovasti ja innovatiivisesti pohtimaan keinoja sovellettavaksi tämän päivän ongelmatilanteisiin.