Miksi sovinto ei kelpaa saamelaiskäräjille?

Saamelaispoliittisesta keskustelusta

Saamelaispolitiikasta kirjoittaminen on tuntunut minusta aina hieman vastenmieliseltä ja ainakin hankalalta. Saamelaispolitiikka on asia, jossa ikään kuin ei olisi tai saisi olla vaihtoehtoja, ajatusten liikkumatilaa tai keskeisiä virikkeitä.

Saamelaispolitiikasta puhutaan usein miten asiat ovat silloin, kun omistetaan ja hallitaan maita ja vesiä. Ja sitä paitsi harvasta asiasta puhutaan niin epärehellisesti ja tekopyhästi kuin maanomistuksesta. Tuntuu siltä, että vain pähkähullu voi asiasta olla sitä mieltä ja väittää että saamelaiset ja lappalaiset voisivat elää erillään ja olla toisistaan täysin riippumattomia.

Tätä vastavuoroista ihmisten välistä päivittäistä vaikutussuhteen olemassaoloa ei nykyinen saamelaiskäräjien poliittinen johto halua millään tunnustaa ja hyväksyä. Sen mukaan sillä on lupa tehdä minkälaisia esityksiä tahansa lappalaisten oikeuksien siirtämiseksi saamelaisille, kun taas lappalaisilla ei ole oikeutta ryhtyä mihinkään toimiin omien oikeuksiensa puolustamisessa. Keskustelu on kokonaisuutena yksipuolista ja perustelematonta ikään kuin kyse olisi siitä, kuka kovempaa huutaa.

Siitä, että lappalaiset ovat saamelaisten verisukulaisia, naapureita ja työkavereita, ei voida enää kuitata vaikenemalla. Se, että he ovat sukulaisia ja elävät samoissa kyläyhteisöissä saamelaisten kanssa yhdessä, on yksi jokapäiväiseen elämnän kuuluvia tosiasioita. Kuka nyt voisi yleensä sellaisen kiistää - eikö ole parempaa kehiteltävää.

Nykyinen ja edellinen saamelaiskäräjien puheenjohtaja ovat yrittäneet muuttaa tätä asiantilaa, mutta selvästi epäonnistuneet. Enää tuskin kukaan saamelainen haluaa kieltää verisukulaisten - lappalaisten - olemassaolon ja muuttaa saamelaismääritelmän nojalla tätä asiantilaa toiseksi ja viedä lappalaisilta oikeudet elämiseen. Sen vuoksi kaikki ymmärtävät, että ainoa mahdollisuus on hyväksyä nykytila ja elää naapureina kuten tähänkin asti.

Välttämätön naapuruus lappalaisten kanssa aiheuttaa monia seurauksia. Lappalaisten mielipiteitä on hyvä ottaa huomioon, koska naapurien kanssa on hyvä pysyä sovussa. Tilanne antaa ennen pitkää poliittista valtaa niille henkilöille, jotka parhaiten osaavat hoitaa suhteita lappalaisiin.

Miksi ristiriitoja ei tunnusteta

Länsimaisessa oikeusjärjestyksessä ristiriitojen sääntely edellyttää, että ne tunnustetaan ja että ristiriidan osapuolet tunnustetaan ja että osapuolet järjestäytyvät etu- tai aatepoliittisiksi intressiryhmiksi, ja että nämä ristiriidan osapuolet myös sopivat yhteisen päätöksenteon pelisäännöistä. Niin on demokratiassa, josta aina jotkut haluavat jättäytyä pois.

Saamelaiskäräjien poliittinen johto ei tähän mennessä ole suostunut sen oikeuksien järjestelyistä syntyneistä esityksistä puhjenneiden kiistojen käsittelyyn yhdessä kiistan toisen osapuolen lappalaisten kanssa. Tämä viittaa siihen, että saamelaiskäräjät on sitoutunut yhdenlaiseen saamelaiseen utopiaan, joka on kaukana demokratiasta. Eikä tällaisen utopian kannattajat näytä ymmärtävän sen paremmin demokratiaa kuin myös nykymuotoistakaan demokratiaa. Tälle tielle on johtanut myytti sellaisista asiantuntijoista, joihin saamelaiskäräjien poliittinen johto voi luottaa ja jotka saamelaiskäräjien johdon puolesta voivat tehdä parempia arvovalintoja kuin poliittiset johtajat itse tai heidän valitsemat edustajat. Sellainenkin on perimmiltään demokratian vastainen. Jos luottamus synnyttää ainoan oikean lopullisen totuuden, jotakin on pielessä.

Yleensäkään tällaisissa tapauksissa ei pidä liiaksi luottaa ihmisten asiantuntemukseen tai puolueettomuuteen, sillä valta turmelee jokaisen. Siihen riittää usein asiantuntijan vähäinenkin pyrkimys vallan käyttämiseen - maineen tavoittelusta puhumattakaan.

Tähän asti poliittinen johto on suhtautunut demokratiaan epäluuloisesti, koska tämä nykymuotoinen demokratia on tuottanut sen mielestä vain enemmistöväestön etujen mukaisia päätöksiä. Se on sen mielestä toteuttanut vain enemmistön tahdon, eikä ole ottanut huomioon saamelaisvähemmistöä. Eräs syy suomalaisen demokratian nykyisiin heikkouksiin on, etteivät nykyiset saamelaiset ole luottaneet siihen. Siksi myöskään saamelaisten lähinnä ylimitoitettuihin, heidän todeksi näyttämättömiin, maaoikeuksiin esitettyihin vaatimuksiin ei ole myöskään luotettu.

Pulma on ilmeinen: vähemmistö ei hyväksy tietyllä tavalla enemmistön demokratiaa, jota ilman ei voi syntyä kestäviä poliittisia ratkaisuja. Eikä tilannetta paranna se, että saamelaisvähemmistön mielestä olisi tehtävä muut väestöryhmät, etenkin lappalaiset, sivuuttavia ratkaisuja täysin samankaltaisissa olosuhteissa. Tai jopa vastoin tutkittua historiaa ja toisten parempia todennettuja oikeuksia. Oma lukunsa kaikessa on lainvalmistelusta vastaavien virkamiesten hukassa olevat ajatukset ja käsitys todellisuudesta.

Saamelaisten itsehallinnon luonteen ratkaisi sen ensimmäiseen johtoryhmään kuuluneet. Sen perustivat poliitikot, ajattelijat, käytännölliset uneksijat. Muistan, miten taistelu oli armotonta. Utopistit vetosivat lujatahtoisimpiin, toimintatarmoisempiin ja fanaattisimpiin. Ja kun ratkaiseva hetki tuli, kaikki muut horjuivat, vain aktivistit tiesivät, mitä oli tehtävä. Järin lennokkaat aaterakennelmat olivat aktivisteille vieraita. Kaikki, mitä he tekivät pyrki vain yhteen käytännölliseen tavoitteeseen: valtion saamelaisilta laittomasti ottamien maiden palauttamiseen takaisin saamelaisille. Suoraviivaisuus ohitti ja ylitti käytännöllisen totuuden ja järjen.

Tätä varten oli keksitty saamelaismääritelmä. Hallitseva tyyppi oli organisaattori, käytännön mies. Tärkeintä oli huolehtia siitä, miten poliittisen johdon vaatimukset saataisiin muuttumaan todeksi.

Ismien vallitessa: väestöryhmien toimintatavat poikkeavat

Kun saamelaisten itsehallintoa lähdettiin toteuttamaan maanomistustavoitteineen, ei yksikään sen toimeenpanijoista aavistanut, kuinka pitkä ja tuskallinen tie olisi edessä. 1990 luvun alusta lähtien saamelaisparlamentissa on käyty kiivasta taistelua utopistien ja realistien välillä. Vaikka utopistit yrittävät todistella, että vanhan elämänmuodon palauttamiseksi saamelaiset tarvitsevat kaikkiin maihin yksinoikeudet ovat he eräiltä piirteiltään paljon enemmän enemmistöläisempiä kuin enemmistö itse. Ns. saamelainen elämänmuoto edustaa tieteen ja tekniikan viimeistä sanaa. Kukaan saamelainen poromies ei halua enää yöpyä avotaivaan alla, vaikka he saisivat yksinoikeuden maihin ja vesiin.

Sen sijaan realismia edustavat saamelaisrekisteriin kelpaamattomat lappalaiset ovat tässä tilanteessa antaneet alkuperäisväestön kansallishengelle sisällön. He ovat utopisteille osoittaneet, että sivistyksen on kasvettava kansasta itsestään, sen luonteesta ja historiallisista edellytyksistä. Lappalaisten ja saamelaisten päivittäistä elämää ei määrää saamelaiskäräjien poliittinen johto, vaan ankara todellisuus. Lappalaiset ovat lopettaneet saamelaisten poliittisen johdon vallankumoukselliset yritykset siirtää lappalaisten oikeushistoria oikeuksineen saamelaisille.

Saamelaiset ovat pyrkineet antamaan syvemmän lappalaisten vastaisen sisällön kuin sillä todellisuudessa on. Kansallinen itsetunto on pitänyt tarpeellisena korostaa saamelaisen itsehallinnon saavuttamisen luonnetta unohtaen sen, että alkusysäyksen sille antoi saamelaisten ja lappalaisten yhteiset historialliset kokemukset Ruotsin ja Venäjän siirtomaavallan ajoilta, mikä valmisti henkisen ja aineellisen pohjan itsehallinnolle.

Toisaalta on lappalaisia loukkaavaa väittää, että saamelaiset olisivat itsehallintonsa saaneet hyvityksen kaikista vuosisatojen aikana kokemistaan vääryyksistä. Silloin tietoisesti unohdetaan saamelaisten ja lappalaisten vuosisatojen pitkä yhteinen historia.

Niinpä on ymmärrettävää, että saamelaisista puhuessaan lappalaisilta puuttuu se kiihkeämielinen persoonallinen sävy, joka taas on niin ominaista johtavien saamelaispolitiikkojen suhtautumisessa lappalaisiin. Heidän puoleltaan suhteet ovat valtaosaltaan muodostuneet tunnepitoisiksi. Lappalaiset kykenevät myllertämään saamelasipolitiikkojen sielunelämää pohjiaan myöten. Lappalaiset ovat saamelaisen poliittisen johdon herkkä kohta. Siinä myllertää alemmuuskompleksi, joka kompensoituu ylemmyyskompleksiksi: siinä on sukuvihan kaltaisia, jopa eroottisia piirteitä.

Kysymyksessä on luonteenomaisesti pienen suhde suureen. Pienet miehet ovat tunnetusti kiukkuisempia kuin isot miehet. Saamelaiset ovat pyrkineet ottamaan mittaa lappalaisista, että on syntynyt kansallistunnetta, joka tulee yhtä vähän toimeen ilman lappalaisia kuin pappi ilman pirua.

Saamelaiset ovat tällä hetkellä kehityksensä pateettisessa vaiheessa, tosiasioita kestämättömiä, suoran totisia kuin puberteetti-ikäiset pojat, milloin ylimielisiä jne. Poliittinen johto kiinnittää suurta huomiota siihen, mitä suuret lehdet kirjoittavat heidän ylimitoitetuista maaoikeusvaatimuksistaan.

Saamelaisten ja lappalaisten kansallinen pohja ja historia ovat kuitenkin aivan samoja. Mutta suhteet ovat erilaiset. Lappalaiset ovat yli kaksivuosikymmentä joutuneet puolustamaan lappalaisten ja saamelaisten yhteistä historiaa saamelaiskäräjien poliittisen johdon valheelta. Saamelaisten ja lappalaisten elämässä, oikeuksissa, kansanluonteessa ei kuitenkaan ole käytännössä mitään eroja. Ei niitä ole myöskään identifioitumisessa.

Ratkaisureseptistä

Nykyinen kriisi on myös moraalinen kriisi, ja siksi on kehitettävä sellaisia reseptejä, että asiassa palataan normaalielämään. Siksi reseptissä on oltava nähtävissä asenne, jonka mukaan alkuperäiskansa-kysymyksen ratkaisu pitää perustua oikeudenmukaisuuteen ja yhteiskunnallisen solidaarisuuden periaatteisiin, eikä olemassa olevien oikeuksien siirtämiseen vain saamelaisrekisteriin merkityille. Mitään ratkaisua ei synny ilman tutkittua tietoa eikä toisen oikeuksien kunnioitusta ja asettamista ratkaisujen pohjaksi.

Koko saamelaiskäräjien historian aikana sen poliittinen johto on pyrkinyt kieltämään lappalaisten olemassaolon, koska siinä on nähty saamelaiskäräjien toimintaa ja tavoitteita uhkaavia poliittisia pyrkimyksiä. Näin on ollut, vaikka kyse ei ole muille kuin fanaattisille saamelaisjohtajille nollasummapelistä; vain he haluavat kaiken perusteista välittämättä.

Esiin nousseista ristiriidoista huolimatta lappalaisilla ja saamelaisilla on säilynyt huomattavan laaja yksityinen maaomaisuus. Saamelaiskäräjien vaatimukset ILOn yleissopimuksen ratifioimisesta olisivat kuitenkin siirtäneet tämän maaomaisuuden käytöstä päättämisen kokonaan saamelaiskäräjille. Tästä taistellessaan saamelaiskäräjien poliittinen johto vääristelee tosiasioita, ja niissä näkyy sen oman edun tavoittelu.

Saamelaiskäräjien johdossa on ihmisiä, jotka kutsuvat itseään ihmisoikeuksien puolestapuhujiksi, mutta jotka todellisuudessa ovat likaisella työllään mitätöimässä saamelaisiakin vanhemman väestön lappalaisten oikeuksia. Tiedän, mitä tavalliset saamelaiset ja lappalaiset tänään puhuvat siitä, että saamelaiskäräjien poliittisen johdon tekemiset ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa.

Puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärven kielikuvat ja asenne ympäröivää maailmaa kohtaan olivat paljolti peräisin politiikasta ja kielestä, jota hänen edeltäjänsä Pekka Aikio käytti. Näkkäläjärven seuraajan Tiina Sanila-Aikio näyttää suhtautuvan nihkeästi vapauden ja demokratian ihanteille, hän ei halua rakentaa yhteisymmärrystä yleisesti hyväksyttyjen tavoitteiden pohjalta.