Olenko minä, Jouni Kitti, saamelaisvastainen?

Aluksi


Viime aikoina eräät fanaattiset saamelaiset ovat syyttäneet minua saamelaisvastaiseksi, sen tarkemmin väitettä perustelematta. Karkeimpiakin uhkauksia on esiintynyt. Tällainen toiminta on arvoilleni vierasta ja loukkaavaa.

Syynä on tietenkin osallisuuteni yhteiskunnalliseen keskusteluun saamelaisasiassa. Minua on siihen usein pyydetty ja olen ollut siihen halukas, olenhan saamelainen: olen vasta koulussa oppinut esimerkiksi pakon edestä suomen kielen. Lisäksi olen pitkäaikainen saamelaispoliitikko.

Syytökset herättävät väistämättä henkilökohtaisen kysymyksen siitä, onko minussa vikaa, vai onko kyse jostakin muusta kuten katkeroitumisesta, keskustelun eväiden ehtymisestä joillakin tahoilla, vai suoranaisesta pahansuopaisuudesta äärimuotoineen. Annan siihen joitakin vastauksia seuraavassa asiaa tässä enemmälti henkilöimättä peruslinjani mukaisesti.

Tosiasioiden kieltämisestä


Minua syyttävät fanaatikot ovat olleet täysin piittaamattomia Lapin väestön historiasta ja oikeuksista ja niitä koskevasta tieteellisestä keskustelusta sekä tutkimustuloksista. He sulkevat silmänsä itselleen vastenmielisiltä tosiasioilta, joita on saamelaisten ja lappalaisten yhteinen historia ja väestön yhteinen alkuperä. Tästäkö minua voidaan syytellä? Se ei ole ainakaan uskottavaa, joten kyse on jostain muusta.

Olen pannut merkille, miten saamelaisutopian hengen valtaan joutuneet ihmiset arvioivat alkuperäiskansa-asiaan liittyvää lappalaista todellisuutta omien, kovin ahtaiden näkemystensä perusteella - tämä on ollut puhtaan asenteellista ja elämälle vierasta. He eivät näytä tunnustavan sitä, että todellisuus on monimutkaisempi kuin mitä he sillä hetkellä kokevat ja näkevät. Olen itse pyrkinyt seuraamaan keskustelua ja tutkimustuloksia aktiivisesti eri kannoilta. Eipä minun ole juuri voitu osoittaa vääristelleen tosiasioita.

Syytösten esittäjillä on armottoman jyrkkä asenne kaikkeen todellisuuteen ja uusimpaan tieteelliseen tutkimustietoon. Se mietityttää, että ovatko he aidosti sinuja itsensä kanssa. Toisaalta herää kysymys, että, mihin nämä ihmiset oikein pyrkivät ja millä keinoilla. Olen ollut itse sillä kannalla että ennen mitään polittista arviota eri kansanryhmien oikeudet ja lainsäädännön muutosten vaikutukset tulee selvittää monipuolisesti. Saamelaisten oikeudet eivät ole vain poliittinen kysymys; voisi hyvin tutkimustulosten perusteella väittää aivan muuta.

Virheellisen tiedon esittämisestä


Kun olen yli 40 vuoden ajan seurannut ja osallistunut erilaisiin saamelaisten maaoikeuksia käsiteltyihin seminaareihin, olen pannut merkille, miten asiasta luennoinut käsittelee ensin teemaa eri puolilta ja lopuksi sanoo siitä totuuden. Tutkimattomat ovat näiden mielipideasiantuntijoiden kannat eikä niistä näytä tulevan loppua. Viimeisin väite on se, että ainoa oikea perusta alkuperäisyydelle on on kieli. Tämä näkemys sivuuttaa kaikki ne vähemmistöt, kuten lappalaiset, jotka on alistettu kielensä muuttamiseen. Moni asia olisi toisin ja vääristelemättä, jos nämä asiantuntijoiksi luetut olisivat tutkineet asiaa.

Monille asiaa tuntemattomille edellä kuvatun kaltaiset väitteet ovat uskottavia, koska ne sopivat niihin ennakkokäsityksiin, joita ihmisillä on saamelaisista. Kuvailtu esitelmän pitäjä ei tietenkään tarkoituksellisesti paljasta sanomansa heikkouksia, jos siihen edes kykenee. Tällaiselle esittäjälle miellyttäminen on tärkeää, se ohittaa ja sivuuttaa totuuden, tosiseikat ja niiden kritiikin. Olen pyrkinyt käsittelemään viime vuosina juuri tällaista lähestymistapaa. Tilaisuuksista ei ole ollut puutetta.

Myöhemmin kun oma tietämykseni Lapin historian keskeistä maanomistusta ja hallintaa koskevasta kysymyksestä on lisääntynyt, olen pyrkinyt vaatimaan, että niin asenteellisuus ja sovinnaisuus kuin tutkitun tiedon heikkoudet tulisivat kaikilta puolin tarkastelun kohteiksi. Pinnalliselle, asenteelliselle ja poliittiselle ajattelulle olen pyrkinyt osoittamaan, että esittäjien mielipide voidaan asettaa jyrkästikin kyseenalaiseksi. Sellainen ei ole saamelaisvastaisuutta, kuten minua syyttävät väittävät. Ajatus jonkin kansan vastaisuudesta on muutenkin oman identiteettini kannalta vieras.

Lapin alkuperäiskansakeskustelun kuluessa on luonnollisesti esitetty väitteitä ja mielipiteitä, joiden yksityiskohtainen todistaminen on vaativaa. Keskustelu onnistuu kuitenkin vain silloin, kun se on avointa ja rehellistä. Siihen on kuuluttava tietty väljyys, mahdollisuus poiketa vapaasti myös teemaan liittyviin sivujuonteisiin. Ne saattavat auttaa ymmärtämään kokonaisuuden ymmärtämineen paremmin.

Saamelaisten maaoikeuksia koskevassa keskustelussa ei ole ollut läheskään aina suinkaan päämääränä asioiden selvittäminen, vaan pikemminkin lyödä saamelaiskäräjien poliittisen johdon kanssa eri mieltä oleville luu kurkkuun, osoittaa hänet saamelaisvastaiseksi, vaientaa hänet. Se on saamelaisideologien kehittelemä tapa toimia ja suhtautua omaan asiaan, mutta ei sinänsä edusta saamelaisuutta.

Usko on syrjäyttänyt tiedon


Yritän vielä analysoida kiihkottomasti sitä, miten kestävällä maaperällä minua koskevien syytösten esittäjät liikkuvat. Olen vuodesta 1999 lähtien esittänyt jyrkkää arvostelua siitä, että saamelaiskäräjien poliittinen johto ei ole riittävän perusteellisesti riittävän pitkältä ajalta seurannut saamelaisalueen maaoikeuslainsäädännön kehittymistä ja sitä koskevaa tutkimusta. Käräjien johto on tarkoituksellisesti jättänyt tämän asian valitsemiensa asiantuntijoiden hoidettavaksi, puuttumatta asioihin silloinkaan, kun saamelaiskäräjien ulkopuoliset tahot ovat osoittaneet niiden tulkinnoissa olevan suuria puutteita.

Valitettavasti saamelaiskäräjien sisältä ei tähän mennessä ole lisäkseni noussut muita vastustamaan käräjien linjaa maaoikeuskysymyksessä. Kriittiset puheenvuoroni on kuitattu vaikenemalla. Olen jatkuvasti hämmästellyt, miten vähän historiallisista tosiasioista on välitetty.

Saamelaisjohto on rakentanut näkemyksensä varsin valikoiden eräiden heille mieluisien tutkijoiden aikaansaannosten varaan; näiden tutkimusten aukollisuus ja puutteet ovat aiemmin paljastuneet. Tieteellä on muisti, mutta saamelaisten poliittisilla johtajilla sitä ei näytä olevan. Uuden tiedon pohdiskelun sijaan se torjutaan usein tietoisesti, ja sen esittäjät leimataan saamelaisvastaisiksi. Moni ulkopuolinen voisi pohtia, millaisia ihmisiä nämä saamelaisjohtajat oikein ovat. Jätän sen tässä käsittelemättä.

Se mitä saamme lehdistä ja kirjoista lukea lappalaisten historiasta perustuu usein vain vähäisiltä osin tieteellisiin tutkimuksiin. Suurin osa saamastamme tiedosta on olettamuksia ja uskomuksia. Usein lähteenä on ollut saamelaiskäräjiä lähellä olevien tutkijoiden muokkaamat kannanotot. Näiden tutkijoiden kesken merkittävimmät kiistat käydään siitä, kenen näkemys hyväksytään saamelaiskäräjien kannanottojen perusteluihin ja kuka saa siitä kunnian. Se, onko asialla tieteellistä totuuspohjaa on toissijaista.

Tilanne on vuosikymmenien aikana johtanut siihen, että sokea usko on syrjäyttänyt tiedon, tutkimusten antamat tulokset ja selkeät viitteet, joita historialista dokumenteista on voitu tehdä. Voidaan sanoa, ettei uusimmasta tutkimuksesta saatuja tuloksia oteta huomioon, ellei niitä voida jollain tavoin soveltaa vallitseviin ja sallittuihin uskomuksiin, joiden on perustuttava saamelaiskäräjien ideologiaan. Näin saamelaisideologiasta on tullut kaiken tutkimuksen ja tieteen tekemisen pohjaseula. Saamelaiskäräjien poliittinen johto toimii ankarana ylipappina, joka hyväksyy puitteet alati muuttuville uskonkappaleille ja antaa hyväksynnän uskonsa saarnamiehille "tieteellisen tiedon levittäjille".

Saamelaiskäräjien toiminnasta


On hyvä ymmärtää että, tänä päivänä saamelaisasia tunnetaan aivan toisin kuin vaikkapa 10 tai 20 vuotta sitten. Sekin on hyvä oivaltaa, ettei saamelaiskäräjien virkamiesjohdon toimia tai puheita aina ymmärretä eikä oteta lukuun. Saamelaisjohto ei ole käsittänyt että mitään ratkaisuja ei voida tehdä ilman enemmistön hyväksyntää. Tämä näyttää karkaavan yhä kauemmas pääasiassa saamelaisjohdon omien toimien vaikutuksesta.

Saamelaispoliittisen johdon toiminnassa moni vähänkin yleisempi asia aloitetaan alusta uudestaan ja uudestaan. Tämä näyttää toistuvan julkisissa tiedotusvälineissä käytävässä keskustelussa. Tämä monopoli on onneksi kuitenkin internetin ansiosta murtunut.

Kyllä luottamushenkilöiden pitää ottaa selvää esiin tulleista tiedon aukoista - olivat he saamelaisia tai eivät. Muutoin saamelaiskäräjien johto syöttää hänelle hyväksi katsomansa tulkinnan. Muistan hyvin, kun julkisuudessa alettiin epäillä saamelaiskäräjien antamaa informaatiota maaoikeuskysymyksestä ja saamelaismääritelmästä. Sen sijaan että olisi puhuttu totta, annettiin oikean tiedon korviketta, huhuja, väärää tietoa ja tuputettiin propagandaa. Yleisö sai sen, mitä sen arveltiin haluavan. Julkinen sana oli valmistanut itsensä uskomaan, miten vähäisestä asiasta tästä väärin ymmärryksestä oli kysymys.

Yksittäisten saamelaiskäräjien jäsenten mahdollisuutta ymmärtää heille syötettyjä tietoja rajoittaa koko lailla heidän koulutuksensa. Tiukassa keskustelutilanteessa puheenjohtaja, antamatta mahdollisuutta vuoropuheluun, julistaa omaa totuuttaan ja oikeassa olemistaan. Julkisuuden näyttämöllä hän on kuin roolihahmo, kokoelma näkökohtia ja ennakkoasenteita. Hän pitää kiinni maailmastaan eikä kuuntele muita. Tällaisessa tilanteessa ei pääse muodostumaan todellista keskustelua. Eri mieltä olevat on pyritty vaientamaan ja alistamaan.

Muistan, miten minuakin Saamelaiskäräjien jäsenenä ollessani pyrittiin monesti mitätöimään, kun esitin näkemyksiäni käräjien esittelijöiden valmistelemista asiakirjoista. Oletettujen henkilökohtaisten ominaisuuksieni perusteella väitettiin esittämäni vasta-argumentit paikkaansa pitämättömiksi.

Lopuksi


Väite jonkun saamelaisvastaisuudesta on propagandistinen ja jokseenkin ymmärtämätön. Se luokittelee ihmisiä ja osoittaa sormella. Kyse on aivan muusta. Kyse on asiasta ja ihmisten keskinäisestä oikeudesta ja historian tunnustamisesta. Sitähän ovat minua viisaammat pitäneet myös valtioviisauden alkuna. Ydin on, minkä asian puolella olet. Siitä seu