Saamelaistiedolla on kysyntää

Tästä on hyvä osoitus suunnitteilla oleva saamelainen tiedotuskeskushanke, mikä periaatteessa on kannatettava asia, mutta paikasta ja hankkeen toteuttamisesta on ennen lopullisia rahoituspäätöksiä käytävä laaja julkinen keskustelu.

Saamelaisista levitetään tänä päivänä tietoa kaikkialla, esitelmöidään, kommentoidaan, keskustellaan ja taistellaan käsitteisiin liittyvistä ongelmista ja kilpaillaan siitä, että kenellä on oikeata tietoa ja kenellä on sen esittämiseen oikeus. Tämä tuli viimeksi esille Enontekiöllä pidetyssä saamelaiskäräjien kokouksessa.

Viime vuosien aikana on muodostunut tietyistä tutkijoista ja politikoista koostuva saamelainen yhteisö, jonka kokousten tapahtumapaikat sijaitsevat milloin missäkin päin maailmaa; hotelleissa, kongressikeskuksissa, pääkaupungeissa eli paikoissa joissa maapallon lähes kaikkia alkuperäiskansoja edustavat tahot kerääntyvät yhteen keskustelemaan alkuperäiskansojen ongelmista. Alkuperäiskansojen ongelmat ovat maailmanlaajuisia ja ongelmien käsittelykieli on englanti, mikä on brittiläisen siirtomaavallan perua. Toki näissäkin paikoissa on asiallista tietoa saamelaisista jaettavana vaikkapa englanninkielellä..

Täällä kotimaassa saamelaisten historian sitomisesta "ainoisiin oikeisiin" linjauksiin viime vuosilta löytyy runsaasti esimerkkejä saamelaisvaltuuskunnan ja saamelaiskäräjien kannanottoja tarkasteltaessa. Saamelaisten asioita tutkivat tuskin mahtavat sille mitään miten ja mihin heidän tutkimustuloksiaan milloinkin käytetään. Olen sitä mieltä, että saamelaisten asioista poliittisia kannanottoja valmisteltaessa ei enää selvitä verhoutumalla ns. oikean tiedon kaapuun. Meidän asioissa on viimeinkin aika tunnustaa tietyt arkipäivään liittyvät reunaehdot ja tosiasioiden kanssa olipa ne kuinka ikäviä tahansa on päästävä sinuiksi.

Saamelaisten menneisyyttä ja nykypäivää eivät enää onneksi tulkitse kuten muutamia vuosia sitten oli asian laita yksinomaan muutamat pääväestöön kuuluvat henkilöt eivätkä he myöskään sanele ja ohjaa meidän asioistamme käytävää julkista keskustelua. Saamelaisilla itselläänkin alkaisi olla jo jotakin sanottavaa.

Saamelaiskulttuurissa voidaan historiantutkimuksen ohella esittää ja välittää monella muulla tavalla saamelaista tietoa. Sellaiseen tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia Inarin saamelaismuseo, jossa voidaan nähdä ja tutustua saamelaiskulttuurin keskeisiin symboleihin, muistomerkkeihin ja vaihtuvien näyttelyjen kautta nähdä havainnollisesti saamelaista elämänmuotoa ennen ja nyt. Nämä elementit tekevät saamelaisten historiasta lähes käsinkosketeltavan. Saamelaisten historiaan ja kysymyksiin törmäämme myös päivän lehdissä ja päivänpoliittisissa keskusteluissa, esimerkkinä keskustelu kulttuuri-itsehallinnosta.

Saamelaisten tiedon kysyntä elää tällä hetkellä korkeasuhdannetta Sen vuoski me saamelaiset olemmekin tänään linjavalinnan edessä: miten meidän pitäisi tulla toimeen menneisyytemme kanssa ja toisaalta voisiko historiasta olla apua tänä päivänä kun yhteisömme ja valtayhteiskunnan välisiä ongelmia yritetään ratkaista. Meidän olisikin pyrittävä käsittelemään menneisyyteen liittyviä kysymyksiä avoimella ja rehellisellä keskustelulla. Koottaessa saamenkansan identiteetin paloja yhteen saattaisi kansamme historialla olla suorastaan terapeuttinen vaikutus. Toisaalta olipa keskustelu kuinka avointa ja rehellistä voidaan myös kysyä miten pitkälle saamelaisten historian parempi tunteminen auttaa menneisyytemme tuskien purkamisessa.

Jo pintapuolinenkin tutustuminen niiden valtioiden, joissa saamelaiset asuvat, historiaan osoittaa että saamelaisten menneisyyttä koskevaa tutkimusta harjoitetaan vaihtelevalla teholla ja tasolla. Kylmän sodan kausi lähes pysäytti kaiken innovatiivisen toiminnan. Nykyisissä rauhanolosuhteissa meillä on suuret mahdollisuudet vahvistaa tulevaisuuteen suuntautuvaa saamelaista demokratiaa, lujittaa saamelaista kielen käyttöön perustuvaa kulttuurirakennetta ja yhdentää valtakuntien rajojen jakamaa kansaa yhdeksi perheeksi.

Äärimmäinen esimerkki siitä mitä tapahtuu kun asioista ei ole riittävän ajoissa käyty avointa ja kriittistä ja erimielisyyksiä sietävää keskustelua tarjoaa käynnistynyt keskustelu saamelaisten kulttuuri-itsehallintolaista, joka on saanut kieleen käyttöön perustuvalle kulttuurille vahingollisia piirteitä.

Niinpä tämän päivän mediajulkisuus onkin aivan muuta kuin 1980-luvulla. Kyllä asia on mielestäni niinkin, että tiedotusvälineistä ei päästä eroon katsomalla niitä pitkin nenänvartta, eikä niiden kanssa kannata ryhtyä oikeassa olemisesta käräjöimään, koska niiden kanssa voi helposti jäädä toiseksi. Kun seuraa tiedotusvälineitä huomaa monesti miten saamelaisten asiat esitetään irrallisina, yhteyksistä irrallaan ja historiaamme kyseenalaistamalla.

Oli miten tahansa niin saamenkansalla on rikas menneisyys, mutta me tarvitsemme sille myös tulevaisuuden. Siksi tervettä kansallista tietoisuutta on pyrittävä kaikin tavoin nostamaan. Sitä varten saamenkansakin muiden kansojen tapaan tarvitsee historian, ennen kaikkea tietoa itselle mutta myös muille. Myös saamelaisille nykyhetkessä eläminen on mahdotonta ellei meillä itsellämme ole tietoa siitä mistä tulemme ja mihin olemme menossa. Saamelaisnen menneisyys näkyy kaikenlaisissa kulttuurituotteissa, elokuvissa romaaneissa, runoissa joiuissa taiteissa. Siksi on luontevaa toivoa, että menneisyyttä käsiteltäisiin myöskin saamelaisten omissa medioissa monipuolisesti. Siinä olisi ainakin Suomen saamelaisradiolla parantamisen varaa.