Mitä oikeusministeriön tilaamasta selvityksestä jää käteen?

Tammikuun 25 päivänä uutisoitiin Helsingin Sanomissa kansainvälisen tutkijaryhmän raportin suosituksista, jotka eivät tulleet mitenkään yllätyksellisenä. Tutkijoiden suositukset lähtevät siitä etnopoliittisista lähtökohdista, että Saamelaiskäräjien osallistumista entisten lapinkylien alueen luonnonvarojen päätöksentekoon on vahvistettava, koska alkuperäiskansojen osallistumisen turvaamista sen perinteisesti asuttamiin alueisiin pidetään ILO-sopimuksen yhtenä keskeisenä ratifioinnin edellytyksenä.

Valitettavasti tutkijaryhmä ei tarkastellut saamelaisten ja muun alueella asuvan väestön oikeuksia eri ajoilta relevanteista oikeusasemaan liittyvistä kysymyksistä käsin ja vetänyt niistä tähän päivään asti ulottuvia johtopäätöksiä. Sen sijaan raportissa on vahva tilaustyön maku; esim. Oulun yliopiston tutkijaryhmän aikaisemmat johtopäätökset pyritään osoittamaan vääriksi pelkästään etnopoliittisin perustein objektiivisten perustelujen sijaan. Jo pelkästään tästä muodostuu suuri uskottavuus ongelma.

Kenen maista on kysymys?

Saamelaisten oikeudet alkuperäiskansana nousevat esille aika ajoin. Kiistatta ruotsalainen oikeuskäytäntö tunnusti aluksi lappalaisille oikeuden Lapin maihin, kunnes ne siirrettiin kruunun haltuun 1700-luvulla. Yhtä kiistatta lappalaiset olivat käyttäneet Lapin maita ja sen anteja vuosituhannet. Ei myöskään ole syytä kiistää, etteivätkö lappalaispopulaatiot olisi määritelleet, kenelle kulloinkin jonkin alueen antimet kuuluivat.

Yleisessä puhunnassa saamelaisten oikeuksista on kuitenkin useita ajattelemattomuuksia, koska kukaan tutkijoista ei ole ole perehtynyt varhaishistorian ongelmiin.

Ruotsalaisasiakirjat nimesivät omasta näkökulmastaan pohjoisen toiseudessa asuvia ihmisiä. Niillä täytyi olla käsite tähän, mutta käsite ei tarkoita sitä-, että nimettävät olisivat ymmärtäneet asian samalla tavalla. Olisi täysin kaiken nykyisen tutkimustiedon vastaista, jos saamelaiset olisivat muodostaneet jo muinoin itsensä tiedostaneen, ylipaikallisen kansallisen kokonaisuuden, jolta Ruotsin kuningas riisti maat. Kyse oli saamelaismurteita tai -kieliä puhuneista populaatioista, joiden identiteetti muodostui toisin eikä kielellisyydellä ollut tässä asemaa. Kansallinen tiedostus on osa nykyaikaa.

Eurooppalaista maanomistuksen käsitettä näillä subarktisen ja boreaalisen alueen metsästäjä ja kalastaja-poronomadipopulaatiolla ei ollut. Kyse oli eripituisista ja -ulottuvista käyttöoikeuksista, jotka saattoivat olla jopa päällekkäisiä ja joita suojeli sosiaalinen normisto. Näin ruotsalaisoikeuden aluksi tunnustama ja sitten epäämä, omistusoikeus oli vain ruotsalaishallinnon omaa puhuntaa. Samalla tavalla maanomistus syntyi myös eteläisessä Suomessa. Kun kuninkaan valta alkoi myöhäiskeskiajalla territoritalisoitua ja syntyi käsite valtakunta, julisti kuningas, että asumattomat maat olivat kruunun.

Asumattomiksi kuningas nimesi alueet, joita jokin valta ei ollut jo julistanut omikseen. Alueilla oli kuitenkin puolinomadisia metsästäjä-kalastaja-kaskiviljelijä-populaatioita, joilta kruunu vei maat ja antoi ne niille uudisasukkaiksi kutsumileenn paikallisille tai muualta tulleille ihmisille, jotka alistuivat alammaisiksi maksamalla veroja. Muualta tulleiden asukkaiden määrä oli pieni, mikä näkyy nykyisessakin miesten y-kromosonliperimässä. Prosessi jatkui pitkälle uudelle ajalle eikä siten eroa periaatteessa mitenkään Lapissa tapahtuneesta.

Itse asiassa tamä eurooppalaisen vallan tunkeutuminen ei ole edes vielä päättynyt: nytkin loukataan pelkästään keskieurooppalaisen valtamallin pakkosyöttämä aboriginaalien pohjoiskarjalaisten perinteisia oikeuksia tappaa niin monta sutta kuin sielu sietää.

Lopuksi

On anakronistista ryhtyä purkamaan eurooppalaisen valtiomuodostuksen myötä syntyneen yhteiskuntajärjestelmämme perustelta vain 1800-luvun innoittamien kansallisromanttisten myyttien voimalla. Aivan samanlaiselle väkivallalle ja alkuperäisjärjestelmän sorrollehan rakentuvat lait, verot jne. Ei niidenkaan takana ole sen enempää kuin kuningas, joka ryhtyi väkivalloin soveltamaan omaa oikeuttansa.

Sitä paitsi on tällä väkivallalla ollut puolensakin. Sen tuloksena on nykyaikainen hyvinvointivaltio, joka on ohjannut aluepoliittisia panoksia myös saamelaisille. Jos maita ruvetaan palauttamaan, pitäisi kai sitten vastavuoroisesti palauttaa kaikki tällaiset panostuksetkin korkoineen.