Mistä eräiden samelaiskäräjien jäsenten mielenilmaisut kertovat?

Moni on hämmästyneenä ihmetellyt eräiden yksittäiseten saamelaiskäräjien jäsenten kuten Aslak Holmbergin ja Neeta Jääskön mielenilmaisuja saamelaiskäräjien järjestäytymiskokouksessa lähinnä inarinsaamelaisia edustavia käräjien jäseniä Kari Kyröä ja Anu Avaskaria kohtaan.

Kysymys tällaisten mielenilmausten syistä on mielenkiintoinen ilmiö saamelaiskäräjien historiassa. Sellaisia en muista aikaisemmin esiintyneen, vaikka asioista on oltu jyrkästikin eri mieltä. Mistä tämä kertoo? Onko kyse Holmbegin ja Jääskön kohdalla kokemattomuudessa politiikassa vai mistä? Mielestäni ongelma on kiinteässä yhteydessä siihen, mikä on nähty tällaisten mielenilmausten tavoitteeksi. Jotkut ovat korostaneet sitä seikkaa, että tällaiset mielenilmaukset ovat perusluonteeltaan spontaaneja reaktioita joihinkin ulkoisiin muutoksiin ja että niihin on liittynyt varsinaisia kumoustavoitteita. Holmberg justifioi toimintaansa saamelaiseen maantapaan tai tapaoikeuteen.

Mieltään avajaiskokouksessa osoittaneiden Aslak Holmbergin ja Neeta Jääskön vaatimukset olisivat johtaneet yhteiskunnalliseen mullistukseen. Jos mieltään osoittaneiden vaatimuksista käräjien järjestäytymiskokous olisi pitänyt kiinni, olisi Kyrö ja Avaskari erotettu käräjien jäsenyydestä saamelaista ryhmähyväksyntää soveltamalla. Juuri sitä samaa menetelmää soveltamalla, jolla vaalilautakunta oli kieltänyt Kyrön olevan saamelainen. Onneksi KHO korkeimpana laillisuusvalvojana ei tähän mielivaltaan suostunut. Holmbergin ajamaa mielivaltaa vallitseva valtarakenne ei olisi kestänyt. Todellisuudessa Holmbergin ja Jääskön mielenilmaisuilla oli näennäisestä spontaanisuudestaan ja organisoimattomuudestaan huolimatta käräjien valtasuhteita uhkaava sisältö. Joten ne olivat siinä mielessä poikkeuksellisen radikaaleja.

Mutta ketä vastaan Holmberg ja Jääskö oikein kapinoivat? Maanomistus tai muu vastaava institutionaalinen syy ei kuitenkaan ollut ratkaiseva. Ratkaisevaa oli kosto käräjien vaaleissa ääniharaville Kyrölle ja Avaskarille siitä, että nämä uskalsivat avoimesti tuoda esille inarinsaamelaisten heikon aseman saamelaiskäräjien päätöksenteossa.

Mielenkiintoista on panna merkille, että kentällä inarinsaamelaisia kohtaan ei osoiteta Holmbergin tavoin mieltä. Sen sijaan Kyröä ja Avaskaria arvostetaan yli puoluerajojen. Niinpä Holmbergin ja Jääskön mielenilmaisut selittyvät pitkälti odotusten ja todellisuuden välillä: todellisuus ei olekaan sitä mitä odotettiin, vaan aivan jotakin muuta. Saamelaisparlamentarismi ei olekaan sitä mitä he olivat kuvitelleet. Kyrö ja Avaskari pilasivat tämän illuusion heiltä.

Mielenilmauksia syntyy tavallisesti vain siellä missä tyytymättömillä väestönosilla ei ole muuta keinoa vaikuttaa kehitykseen. Saamelaisalueen suhteellinen rauhallisuus lienee paljon seurausta siitä, että saamelaisilla, lappalaisilla ja muilla alueen asukkailla on ollut jo 1600-luvun lopulta lähtien sekä oikeudellinen ja poliittinen kanava valitusten käsittelylle. Tavallisen saamelaisen kannalta Holmbergin ja Jääskön milenilmaisujen imitoiminen olisi siis viimeinen keino, jos muita vaikutusmahdollisuuksia ei yhteiskunnnassa olisi. Onneksi näin ei ole. Emme elä diktatuurissa.