Alkuvaiheet

Karun ja kirkasvetisen järven pinta-ala on 1102 km2, keskimääräinen syvyys 14 m ja suurin syvyys 96 m. Vuodesta 1948 alkaen Inarijärvi on toiminut Paatsjoessa olevien Venäjän ja Norjan vesivoimalaitosten säännöstelyaltaana (säännöstelyväli 2,36 m). Voimalaitoksista Venäjä omistaa viisi ja Norja kaksi. Säännöstelyn kalakannoille ja kalastukselle aiheuttamien haittojen kompensoimiseksi on järveen määrätty istutettavaksi siikoja ja lohenheimoisia petokaloja vuo­sittain.

Inarinjärven säännöstelyhanke on aikoinaan pantu vireille, ja järveä on säännöstelty vuosina 1942-1944 Niskakosken säännöstely padolla silloisen Petsamon Nikkeli Oy:n voimataloudelli­sia tarpeita varten. Hankkeen hyödynsaaja Petsamon Nikkeli Oy korvasi säännöstelystä tuona aikana aiheutuneet vahingot asianomaisille. Vuoden 1944 syksynä säännöstelypato tuhoutui ns. Lapin sodassa.

Vuonna 1947 säännöstelypato rakennettiin uudestaan ja 24.4.1947 Suomen ja Neuvostoliiton kesken tehtiin sopimus Inarinjärven säännöstelemisestä Niskakosken padolla. Hyödynsaajana oli nyt Neuvostoliiton hallintaan siirtynyt Jäniskosken voimalaitos. Säännöstely alkoi maalis­kuussa 1948. Sähköä tarvittiin Petsamon nikkelin jalostamiseen ja muuhun teollisuuteen. Inarinjärven säännöstelyhankkeelle myönnettiin väliaikainen vesioikeudellinen lupa vuonna 1944 ja lopullinen lupa vuonna 1946. Lupapäätöstä täydennettiin ja muutettiin vuosina 1953 , 1957 ja 1958. Viimemainitulla päätöksellä Niskakosken säännöstelypato määrättiin purettavaksi ja säännöstely hoidettiin siitä alkaen Kaitakosken voimalaitoksen padolla.

29.4.1959 solmittiin ja tuli voimaan "Sopimus Suomen Hallituksen, Norjan Hallituksen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton Hallituksen kesken Inarinjärven säännöstelemisestä Kaitakosken voimalaitoksen ja padon avulla".

Hyödynsaajat

Sopimuksen valmistumisen aikaan hyödynsaajina olivat Neuvostoliiton Paatsjoessa olevat voimalaitokset, ja rakenteilla oli Norjan omistama Skogfossin voimalaitos.

Inarinjärven säännöstelyn nykyiset hyödynsaajat ovat Venäjän omistamat voimalaitokset: Kaitakoski, Jäniskoski, Rajakoski, Hevoskoski ja Boziso-Glebsk, joiden yhteenlaskettu putous­korkeus on 89 m ja keskimääräinen voimantuotanto 1002 milj. kWh/v, ja norjan omistamat Skogfoss ja Maitokoski joiden putouskorkeus on n. 30 m ja keskimääräinen voimantuotanto 400 milj. kWh/vuosi. Säännöstelystä ei koidu varsinaista taloudellista hyötyä Suomen osapuolelle.

Vahingonkorvausvelvollisuus ja kalanviljely- toimenpidevelvollisuus

Vuoden 1959 sopimuksen yhteydessä Neuvostoliitto korvasi Inarinjärven säännöstelyn silloin arvioidut vahingot yhteensä 75 milj. vanhalla markalla. Sopimuksen lisäpöytäkirjassa sovittiin lisäksi, että "Tämän perusteella SNT-Liiton Hallitus vapautuu täydellisesti korvausvastuusta Suomen valtiolle, kunnille sekä suomalaisille fyysisille ja juridisille henkilöille tämän artiklan 1. kappaleessa mainittujen vahinkojen ja haittojen samoin kuin Suomen Ministeriön suorittamien ja suoritettavien töiden suhteen, joita sanottujen sopimusten 2 artiklassa mainitut ohjeet edellyttävät, ja Suomen Ministeriö sitoutuu vastaamaan kaikesta tästä mainituille yhteisöille ja henkilöille".

Säännöstelyn Inarinjärven kalastoon aiheuttamien vaikutusten varalta Sopimuksen ohjeiden 11 kohtaan otettiin kuitenkin virke: "SNT-Liiton Ministeriö tulee Suomen Ministeriön kanssa tehtävien sopimusten perusteella ottamaan osaa niihin toimenpiteisiin kalan viljelemiseksi, jotka kalakannan säilyttämisen kannalta mahdollisesti katsotaan välttämättömäksi.

Edellä mainitun sopimuksen tekemisestä on siis kulunut jo lähes 60-vuotta ja monenlaisiin toi­menpiteisiin on ryhdytty säännöstelystä syntyneiden vahinkojen korvaamiseksi ja lievittämiseksi. Kaikista hoitotoimista huolimatta voitaneen yleisesti todeta, että säännöstely on vaikuttanut kalojen ravintoeläinten tuotantoa vähentävästi, useiden kalalajien välinen kasvuno­peus on pysyvästi hidastunut. Kalakannat ovat taantuneet ja kalalajien väliset suhteet ovat muuttuneet kalastuksen kannalta epäedullisiksi. Muun muassa luonnonvaraisten vaelluskalakantojen sukukuntoisuus ja suvunjatkamiskyky on heikentynyt. Kalastuksen tuoton vähentymisestä on erityisesti kärsinyt Inarinjärven rantojen kanta-asutus, Inarin kalastajasaamelaiset, jolle luonnontalouteen perustuvat elinkeinot ovat perinteellisesti olleet tärkeä toimeentulon lähde. Säännöstelyn haitalliset vaikutukset ovat tuntuneet myös laajoilla alueilla sivuvesistöissä.

No mitä sitten pitäisi tässä tilanteessa tehdä?

Erityisesti luonnontilaisen veden virtauksen ja juoksun tapaan Inarinjärven veden juoksutusten säännönmukaisuudella olisi myönteistä merkitystä järven kalakantojen elvyttämistä ajatellen. Tällöin olisi harkittava säännöstelyn alarajan nostamista ja säännöstelyn määräämistä sellaiseksi, että vältettäisiin tilanne, jossa Inarinjärven vedenkorkeus suuresti poikkeaisi luonnonmukaisesta virtauksesta. Säännöstelyn eri vaihtoehtojen kalataloudelliset ym. vahinkojen ja hyötyjen suhteet tulisi luotettavasti selvittää ja selvitysten nojalla muuttaa säännöstelyä kalakannan säilyttämisen kannalta nykyistä edullisemmaksi. Sen lisäksi tulisi harkita puhtaiden ns. korvikekalavesien käyttöönottoa Inarin kalastajasaamelaisten kulttuurin turvaamiseksi. Se tarkoittaisi lähinnä Inarinjärven ympäristön luonnontilaisten järvien kalakantojen nykyistä tehokkaampaa ja suunnitelmallisempaa kalakantojen käyttöä mm. ottaen huomioon matkailukalastuksen antamat mahdollisuudet sivutulojen lisääjinä.

Inarijärvessä esiintyy pääasiassa järvessä lisääntyviä ja kasvavia kalalajeja, mutta myös järvestä jokiin lisääntymään vaeltavia kalalajeja: taimen ja vaeltava pohjasiika. Vaelluskalojen nousemi­nen Inarijärvestä ja sen sivuvesistöjen suurimmista järvistä kotijokeensa, nousun ulottuminen kymmenien kilometrien päähän järvestä sekä vastaavasti kuteminen joen ja sen sivujokien eri osilla on perinnöllinen ominaisuus. Järvitaimenen ja vaeltavan pohjasiian kannat ovat koostu­neet aikoinaan Inarinjärvestä ja sen suurimmista järvistä jokiin nousevista osakannoista. Kun eri siika- ja taimenkannat vaelsivat Inarijärvestä Ivalojokeen ja muihin jokiin kukin ajallaan mer­kitsi se nykyistä pitempää kalastuskautta ja runsaampia saaliita. Osa näistä eri jokien osakan­noista on päässyt tuhoutumaan joko liiallisen pyynnin tai vedenpinnan säännöstelyn seurauk­sesta.

Inarijärven vesistöalueella oli vielä 60 vuotta sitten n. 10 taimenjokea, joista Ivalon-, Juutuan- ja Vaskojoki ovat olleet merkittävimmät vaelluspoikasten tuottajat. Nykyään lisääntymistä ta­pahtuu enää noin 3-4 joessa. Täten suuri osa Inarinjokien alkuperäisistä taimenkannoista on tu­houtunut. Vedenpinnan säännöstelyn aiheuttamaa poikasmäärän alenemaa pyritään vuosittain tehtävien istutusten avulla vähentämään. Tärkeimmät nykyiset poikastuotantoalueet ovat Ivalo- ja Juutuanjoessa.

Inarijärveen laskevien vesistöjen vaeltavista pohjasiikakannoista on jäljellä enää Ivalojoen pohjasiikakanta, joka nousee Ivalojoella Tolosen yläpuolella olevaan Hetan suvantoon asti. Nousu alkaa tavallisesti heinäkuun loppupuolella jatkuen aivan lokakuun loppuun.

Takaisin