Tiedotusvälineiden roolista Ylä-Lapin maakiistassa

Ylä-Lapin maanomistuskiistaa on tiedotusvälineissä esitelty ylenpalttisin sanankääntein saamelaisiin kohdistettuna ajojahtina, kun taas kiistan taustalla olevat historialliset faktat kriisin syistä on jätetty kertomatta. Etninen kamppailu ja kiistan puhkeaminen esitetään historiallisen kehityksen näkökulmasta lähes vääjäämättömänä - jonkinlaisena tuskallisena ylimenovaiheena yhteiskunnan kehityksessä alkuperäiskansan oikeuksien tunnustamisessa.

Mitä väliä on sillä, että tutkimus on osoittanut kattavasti, yhtenäisesti ja aukottomasti, ettei ole mitään etnistä omistusoikeutta eikä etnistä asutusta? Eikä ole myöskään saamelaisuutta, josta joku viranomaisena voisi päättää. Sellaista alkuperäiskansasopimusta, joka tämän voisi mahdollistaa.

Nykyisessä informaatiotulvassa sensaationhakuisuus ja ääri-ilmiöt korostuvat ja määräävät uutisarvon. Monipuolinen pohdinta ei mahdu valtamedian nopeatempoiseen uutismalliin. Nykytilanteessa tarvittaisiin poliittisia arvostuksia koskevaa keskustelua. Tiedon ja tiedonvälityksen osuus tässä ja monessa muussakin Lapin ja saamelaisten kannalta tärkeässä asiassa on ratkaisevampi kuin koskaan. Ilman tietoa ja viestintää ei synny vastarintaa älyttömille hankkeille eikä tapahdu yhteiskunnallisia muutoksia.

Mikä on sitten tiedotusvälineiden rooli maakiistassa? Ensin on tärkeää painottaa, että saamelaisten ja lappalaisten konflikti on paljolti seurausta Lapin asutukseen liittyvästä historiallisesta järjestelmästä, jonka monet piirteet vallitsevat nykyäänkin. Lisäksi toisen maailmansodan jälkeen saamelaisidealistien valtiovallalle esittämät itsehallintovaatimukset ovat olleet ratkaisevia yhteiskunnallis-etnisten suhteiden muotoutumisessa.

Tiedotusvälineissä on korostettu kulttuurisia ja etnisiä seikkoja, ja ne on esitetty maaoikeuskiistan ainoaksi syyksi. Tosiasiassa kiista on seurausta paljon syvemmästä poliittisesta prosessista, jonka kuluessa saamelaisalueen historiaa on vääristelty ja on luotu yhteiskunnallis-etninen jako saamelaisiin ja lappalaisiin.

Valitettavasti virheelliset käsitykset maaoikeuskiistan taustasta ja alueen väestön historiasta ovat yhä vallitsevia. Nämä käsitykset eivät ainoastaan piilota totuutta, vaan myös estävät meitä tunnistamasta täsmällisiä historiallisia tapahtumia alkuperäisväestön muodostumisesta. Tiedotusvälineiden toiminta ei ole sanottavasti edistänyt ymmärrystä yhteiskunnallisten ristiriitojen todellisista lähteistä.

Virheellisistä käsityksistä seuraa monia ongelmia, joista eräs on kriittisen keskustelun niukkuus. Vakavampi ongelma on se, että väärä tietoisuus asioista estää ihmisiä ymmärtämästä heidän omaan elämäänsä vaikuttavia yhteiskunnallisia prosesseja. Tarkoitan esimerkiksi sitä, että edes kaikki saamelaiset ja lappalaiset eivät hahmota mitä seurauksia Saamelaiskäräjien vaatimusten toteutumisella voisi olla heille.

Lopuksi on todettava, että uutisointi maaoikeuskiistan käänteistä on luultavasti edistänyt Saamelaiskäräjien johdon lietsomaa vastakkainasettelua saamelaisten ja lappalaisten välillä. Toivon, että lisääntyvä tietämys väestöjen yhteisestä historiasta auttaa vähentämään tätä juopaa.