Harva saamelainen tai alueen kuntalainen on tullut ajatelleeksi mitä siitä seuraa jos hallitus päättää, että ILOn sopimus ratifioidaan. Tähän voi todeta, että siitä seuraa uusi tilanne mm. kunnallisen demokratian ja kunnallisen hallinnon autonomian kannalta. Kunnan kannalta kyse on siitä, miten sen itsehallintovaltaan olennaisesti kuuluvat asiat saavat todellisuudessa sisältöä ja missä määrin mahdollisesti sen toimialan piiristä rajataan asioita kokonaan pois. Siksi kunnan ja sen kaikkien asukkaiden näkökulma on ennen kaikkea seuraava:
-miten kunta voi harjoittaa elinkeinojaan
-päätetäänkö kaikki kuntaa ja kunnan asukkaita koskevat asiat sen päätösjärjestelmän piirissä
-missä määrin ylipäänsä voidaan kuntaa ja sen asukkaita koskevia asioita siirtää sen päätöksentekojärjestelmän ulkopuolelle yleisissä asioissa tai konkreettisesti

Ruotsin alkuperäiskansoja koskevan yleissopimuksen valmistelusta voidaan Suomea ajatellen todeta ainakin seuraavat keskeiset havainnot: -yleissopimuksen ratifioinnin edellytykset on selvitettävä perin pohjin
-erityisesti maanomistukseen liittyvät kysymykset on tarkasti määriteltävä
-ratifioinnille ja täytäntöönpanolle on varattava riittävästi aikaa
-ratifioinnin edellytyksiä on punnittava sekä puolesta että vastaan -argumenttien kautta monipuolisesti
-yleissopimuksen täytäntöönpanossa on laaja kansallinen harkintavalta ja valtion on selvitettävä nimenomaan tämän harkinnan ala yleensä ja asiakohtaisesti; sen on tultava ilmi selvitystyössä.

Yksityiskohtaisia muutosesityksiä analysoitaessa on tarpeen ottaa huomioon seuraavia näkökohtia hieman yksityiskohtaisen muutosesityksen luonteesta ja tavoitteesta riippuen: -onko muutosesitys ehdoton ratifioinnin edellytys vallitsevan käsityksen mukaan ja mitä tämän tarkastelun kokonaisuuden perusteella voidaan päätellä
-vastaavasti on arvioitava, onko muutosesityksessä kyse valtion suorittamasta harkinnasta ratifioinnin toteuttamisessa
-mikä tasapaino kussakin esityksessä on toisaalta saamelaisten ja toisaalta muiden väestöryhmien nykyisten suojattujen ja säänneltyjen oikeuksien muodostamassa kokonaisuudessa.

Edellä mainitut kysymykset ovat valitettavasti jääneet selvittämättä ja saamelaiskäräjät on ajanut koko hyvän asian karille vaatimalla huutoäänestystä ihmisten perus- ja ihmisoikeuksista alkuperäis- ja heimokansoja koskevan ILOn sopimuksen ratifiointiin vedoten.

Tässä mielessä Hallbergin työryhmän esitys saamelaiskäräjälain muuttamiseksi on epäonnistunut väestöryhmien keskinäisen suhteen, itsehallintojärjestelmien luonteen ja sen aiheuttamien ristiriitojen vuoksi. Saamelaisten taloudelliseksi muuttuva itsehallintojärjestelmä on pidettävä erillään vastaavasta kunnallisesta järjestelmästä; se käsittelee vain saamelaisille kuuluvia asioita. Rajoitetun saamelaisten itsehallinnon piiriin ei voida sälyttää asioita, jotka koskevat yleisesti paikallisia asukkaita ja kunnan asukkaita. Sitä varten on pitkään kehitetty kunnallinen itsehallintojärjestelmä.

Esityksiä on perusteltu viittaamalla ILOn sopimuksen tulkintaoppaaseen. Valitettavasti tulkintaopas on vailla oikeudellista sitovuutta oleva asiakirja, joka kuvaa paremminkin tilannetta kuin velvoittaa ratifioineita tai ratifiointia harkitsevia valtioita. Tämä johtuu myös yleissopimuksen moninaisesta tulkinnallisuudesta.

Toinen mahdollisuus on, että koko kollektiivisesta maanomistus ja hallintojärjestelmästä luovutaan ja kummatkin itsehallintojärjestelmät hoitaisivat omat asiansa niille suunnattujen määrärahojen ja valvonnan nimessä. Lakiin sisällytetään jo muutenkin esitetyllä tavalla säännökset, joiden kautta saamelaisten intressi tulee heille ja yleissopimukseen olennaisesti ja ehdottomasti liittyvällä tavalla huomioon otetuksi.

Ruotsissa on ILOn alkuperäiskansoja koskevan yleissopimuksen ratifiointia pohdittu moneen kertaan. Ruotsi ei ole toistaiseksi päättänyt ratifioinnista. Komiteanmietinnössä on analysoitu ratifioinnin edellytyksiä. Suurimpana kantona kaskessa on pidetty yleissopimuksen 14 artiklan sääntelyä maaoikeuksista. Säännöksen mukaan valtion pitää tunnustaa alkuperäiskansan omistus- ja hallintaoikeus maahan sen mukaan kuin se perinteisesti on katsottu olevan. Valtion pitää ryhtyä suojatoimiin oikeuden suojaamiseksi myös silloin, kun maata on perinteisesti käytetty yhdessä muiden kanssa.

Ruotsin ratifioinnin selvityksessä suurimmaksi ongelmaksi on muodostunut maaoikeuksien laajuus poronhoidossa ja poronhoitoalueen alueelliset rajaukset. Niiden selvittäminen on muodostumassa ratifioinnin varsinaiseksi edellytykseksi. Nämä kysymykset ovat samalla kaikkein jännitteisimmät asiat muiden maanomistajien ja saamelaisten välillä. Komiteanmietinnön mukaan näitä kiistoja ei voi syyllistää, vaan ne johtuvat eri seikoista ja olosuhteista. Valtion uudisrakentajan rooli pari vuosisataa sitten on tällainen seikka. Myös sääntelyjärjestelmällä on osuutta kehitykseen.

Komiteanmietinnön mukaan Ruotsin yleissopimukseen liittymisen edellytyksiä voidaan kuvata seuraavalla tavalla. Kaikki epäselvät kysymykset on ensin selvitettävä. Tätä periaatetta voidaan perustellusti soveltaa myös Suomessa. Varsinaisesta omistusoikeudesta maaoikeuksissa ei ole kysymys. Tätä tukee yleissopimuksen sanamuodon tulkinta yleissopimuksen jäsenvaltioissa ja myös tulkintaopas.

Kyse on enemmänkin liittymisen vähimmäistason määrittämisessä tässä suhteessa. Se merkitsee sitä, että maaoikeudeksi muodostuu suojattu käyttöoikeus maahan perinteisessä mielessä. Tässä on ohjetta myös suomalaiselle ratkaisulle pitemmän ajan kuluessa. Kyse on silloin nimenomaan saamelaisten käyttöoikeuden rajoittamisen suojasta valtion toimia vastaan. Tässä ei ole otettu kantaa lappalaisten oikeuksien laajuuteen. Ruotsin komiteanmietinnön raportin laatijan tehtäviin ei kuulunut tässä vaiheessa yksilöidä tämän suojan laajuutta. Tässä suhteessa Suomessa meneteltiin oikeastaan päinvastoin. Selvitysmies Vihervuoren raportti sisälsi lähinnä vain tätä koskevia luetteloja tarvittavista yksityiskohtaisista lainmuutoksista.

Ruotsissa on selvitetty puolesta ja vastaan -argumentein liittymistä. Puolesta-argumentteja ovat seuraavat. Hallitus on ilmoittanut toivottavaa olevan liittymisen. Se vahvistaisi alkuperäiskansan asemaa. Kyse on myös ruotsalaisesta vähemmistöjen suojan perinteestä, joka tosin ei ole ollut kielen suojan osalta yksiselitteisestä, vaikka tätä puolta ei selvitetäkään. Liittyminen yleissopimukseen olisi myös positiivisen yhdenvertaisuuden edistämistä; sen edellytyksenä pidetään kuitenkin toimivaa dialogia kaikkien asianosaisten kesken. Jos Ruotsi liittyy yleissopimukseen, saamelaisten oikeuksien suoja vahvistuu, mutta komiteanmietinnön mukaan tarkoitus ei ole mennä oikeuksien laajentamisessa pitemmälle mitä muilla on oikeuksia. Tarkoitus on oikeastaan estää syrjintä. Poronhoitolaki ja elinkeinon sääntely on tässä suhteessa olennaista: laki antaa yksinoikeuden poronhoitoon saamelaisille. Nyt kyse olisi siitä, että tätä oikeutta suojattaisiin aiempaa paremmin. Edelleen liittymisellä halutaan suojata saamelaisten kulttuurin kehittämistä. Se loisi pohjaa myös modernien elinkeinojen kehittämiselle saamelaisten asuinalueilla.

Perustuslainsäätämisjärjestyksen kannalta keskeiseksi nousee saaamelaiskäräjien vaatimuksia arvioitaessa se, miten turvataan historiallisesti pitkän nautinnan valtion maihin ja vesiin omaavien saamelaisten ja lappalaisten oikeudet samanaikaisesti. Jos yleissopimuksen voimaansaattaminen on tässä suhteessa epätasapainoinen tai se perustuu puutteelliseen selvitykseen, yleissopimuksen voimaansaattaminen aiheuttaa perus- ja ihmisoikeusongelman tai -jännitteen.

Tähän astinen kokemus osoittaa, että syvästi ihmisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin syvästi vaikuttavia lainmuutoksia ei kannata lähteä valmistelemaan ilman tilanne ja olosuhdeselvitystä.

Lähde: Pertti Eilavaaran lausunto selvitysmies Vihervuoren raportista