Saamelaisalueen porotalous tienhaarassa

Viimeisimmät laiduntutkimukset (mm. Kumpula ym. 2008, Mattila 2006, Mattila & Mikkola 2008) osoittavat, että poronhoitoalueen pohjoisosissa porojen laidunvarat ovat vähentyneet erittäin paljon viimeisten vuosikymmenien aikana. Tämä koskee myös kansallis- ja luonnonpuistojen porolaitumia (Nieminen 2008). Tällä hetkellä kuljetetetaan suuria rehumääriä paliskuntien ulkopuolelta rekoilla tienvarsiin, joista ne edelleen siirretään moottorikelkoilla kauas erämaihin poroille syötettäviksi. Vielä 1960-luvun alussa poromiehillä kulkeminen rajoittui siihen matkaan, jonka poromies saattoi kulkea jalan tai porolla ajaen. Siirtyminen 1960-luvun alusta lähtien teknisiin apuvälineisiin on tuonut mullistavia seurauksia mukanaan muuttaen poromiehen työn perinteisiä malleja samoin kuin itse elinkeinon harjoittamista. Liikkuvuus on helpottanut poromiehen työtä, mutta liikumisen nykyiseen laatuun ja laajuuteen liittyy suuria ulkoisia kustannuksia.

Viimeisten vuosikymmenien aikana porotalous on alkanut vaikuttaa yhä laajemmin ekosysteemeihin Lapissa. 1980-luvulla laidunten käytössä kiinnitettiin huomiota poromäärien lisämiseen ja sivutettiin niiden sosiaaliset ja ekologiset haittavaikutukset. Mitattiin vain sitä kuinka monta poroa voitiin vuosittain teurastaa ja miten se hyödytti poromiesten taloutta. Laidutenten vähenemiseen ei kiinnitetty huomiota ja siihen miten porolle tärkeät ravintokasvit saatetttiin liian kovalla laiduntamisella uhan alaisiksi. Kuviteltiin, että porojen käyttämille laidunkasveille syntyy arvoa ainoastaan silloin, kun ne otetaan luonnosta ihmisten käyttöön poron välityksellä. Ei myöskään pohdittu sitä, että kestävä poroyhteisö täyttää porojen laiduntarpeen hävittämättä omia ekologisia perusteitaan ja tulevien sukupolvien mahdollisuuksia.

Kestävään talouteen palaaminen tarkoittaa sitä, että laidunden ylikäyttöä on vähennettävä. Kun laitumia ylikäytetään, puututaan luonnon dynamiseen järjestelmään, jossa on kiinni lukemattomien muiden eliölajien selviytyminen. Näin ollen laidunten käytön todelliset kustannukset ovat paljon suuremmat kuin tavallisesti kuvitellaan. Kun ekosysteemin käyttöä ohjataan vain poron tai metsän ja matkailun näkökulmasta, jää luonnon omille toiminnoille yhä vähemmän sijaa. Lopulta ekosysteemi alkaa rapautua ja lakkaa vähitellen toimimasta.

Tutkijat tietävät mitä ekosysteemin terveenä pitäminen edellyttää. Eläin-, eliö- ja kasvilajit ovat sopeutuneet kaikkialla olosuhteiden luonnollisiin vaihteluihin, kylmiin ja lämpimiin vuodenaikoihin. Elämä on sopeutunut siten moniin vaihteluihin. Lajit vaeltavat, lisääntyvät, pesivät ja ruokkivat jälkeläsiään silloin, kun ympäröivän luonnon mukaan on sen aika. Häiritsemällä elämän luonnollista kiertoa esim. ylilaidunnuksella ihminen tuhoaa niitä elämää ylläpitävia olosuhteita, joita muut lajit ja niiden tuottamat ekologiset palvelukset edellyttävät. Joutuukin kysymään, kannattaako pelkästään yhtä elinkeinoa tukea niin paljon, että elämää ylläpitävä systeemi vaurioituu?

Mitä tästä seuraa ekosysteemille? Porotalouspolitiikan tavoitteena on ollut jatkuvasti tyydyttää poromiesten koko ajan kasvavia tarpeita. Se ei voi olla kestävä linja. Kestävä talouskehitys edellyttää rajojen asettamista ekosysteemin käytölle. Se tarkoittaa, että samalla suojellaan ihmisen taloutta ylläpitäviä ekosysteemejä. Laidunongelman syvetessä on ratkaisevan tärkeää nostaa laidunten tuottavuutta eli parantaa porolaidunten kuntoa. Tuottavuuden nostamisessa on vain yksi ydinalue: porojen määrän mitoittaminen oikeassa suhteessa laitumiin nähden. Porotalous on tällä hetkellä hyvä esimerkki siitä, että ekosysteemi ja laitumet eivät riitä. Niiden avulla ei pystytä enää ylläpitämään yhtä suuria poromäääriä kuin viime vuosien aikana, joten nykymeno ei voi jatkua. Laidunten käyttöä ei voida enää lisätä; porotalous rasittaa jo muutoinkin vaurioitunutta maekosysteemiä ja ilmastonmuutos etenee nopeasti. Luonnon omat mekanismit ehkäista tunturialueella eroosiota, säädellä ilmastoa ja hillitä tulvia ovat heikentyneet.


Porojen ylilaidunnus näkyy selkeästi Suomen ja Norjan rajalla. Kuva Pulmankijärven eteläpuolelta.

Ollaan siis törmäyskurssilla ekosysteemin ja porolaidunten riittävyyden kanssa. Tulevina vuosina on joko löydettävä tapoja tyydyttää poromiesten tarpeet kehittämällä uutta tekniikkaa, politiikkaa ja uudistamalla kulttuurillisia arvoja tai talous alkaa romahtaa. Luonnonlaidunten käytön suurimmat edut saadaan silloin, kun poromäärät mitoitetaan oikein luonnonlaitumiin nähden. Sillä tuhotaan vähemmän ympäristöä kuin mitä suurelta osin lisärehun käyttöön perustuva porotalous tekee. Kestävässä porotaloudessa laitumella porot syövät vain sitä mitä luonto itse tuottaa, ja siksi rehua ei tarvita lainkaan. Elinkeinoon ja ympäristöön liittyvät kustannukset pienenevät, kun ei tarvita kemiallisesti säilöttyä rehua poroille syöttää. Samalla säästyy energiaa, kun rehua ei tarvitse kaukaa kuljettaa rekoilla teiden varsille ja moottorikelkoilla maastoon. Kestävä laiduntaminen säilyttää myös luonnonvaraisia kasveja ja pitää eroosion ja tuholaiset kurissa.