Lankojärvellä kalassa 1957

Kesän 1957 vietin Lemmenjokisuulla Jomppasen Nilpissä koko kesän renkinä; tehtiin talven polttopuut, niitettiin heinää, käytiin Ylälankojokivarressa nostamassa jäkälää ja tehtiin kenkäheinää.

Kalastaminen tapahtui Ylälankojärvellä yhdessä Jomppasen Niilan poikien Matin, Aslakan, Pieran ja Antin kanssa. Kalastamiseen tarvittavat veneet vedimme köysillä Lemmenjokeen laskevaa Alalankojokea myöten Alalankojärvelle, josta jatkoimme soutamalla Ylälankojärveltä laskevan Lankojoen suuhun, josta soudimme ja sauvoimme Ylälankojärvelle.

Tulimme Musta Matin lähes 100 vuotta vanhalle kämpälle jota ympäröi kaunis kenttä. Istahdin penkille mökin oven viereen ja jäin ihmettelemään mökin oven viereen ympärillä näkyvää maisemaa; joka puolella näkyi koskematonta tunturi ja vaaramaisemaa. Kentälle tultuani mykistyin ihastuksesta. Parempaa tyyssijaa parin viikon pituiseksi ajaksi en olisi voinut kuvitella. Kämppä oli siisti. Maja osoittautui vanhaksi; sen katolla kasvoi ruohoa, vain ikkuna näytti uudemmalta. Tervetullut tuli levitti ympärilleen sekä lämpöä, että valoa. Tuuheita porontaljoja oli levitetty laudasta rakennetuille ritseille. Paikka oli puhdas ja siisti. Majoituimme kämppään.

Päivät olivat vielä pitkiä siihen aikaan vuodesta. Ylälankojärvi kimmelsi kuin sametin kaistale. Sen rannoille levittäytyivät länteen ja itään tummat mäntymetsät. Yhtään vakituista asukasta ei asunut enää järven rannoilla. Lähin asutuskeskus Inari sijaitsi 30 kilometrin päässä.

Aletaanko pojat töihin huudahti Poro-ojan Matti. Haluan tietää onko tässä järvessä sen verran kalastettavaa, että tänne kannattaa jäädä. Kaikki Jomppasen Niilan pojat olivat kooltaan pieniä, tanakoita ja jänteviä. He keittivät kahvia ja istuutuivat pöydän ääreen pohtimaan tilannetta. Siinä kahvia juodessa kuulin miten elämässä näissä kairoissa oli tapahtunut paljon suuria muutoksia. Täällä ennen asuneitten inarinsaamelaisten jälkeläiset olivat muuttaneet lähemmäksi asutuskeskuksia. Tilalle oli tulleet rajasulkujen seurauksena alueelle Norjasta muuttaneiden Jomppasten, Kittien, Länsmannien jälkeläiset.

Nostimme nuotan varovasti veneeseen. Matti istui paikoilleen perään ja minä aloin soutaa pitkin tyyntä veden pintaa. Emme pitäneet kiirettä. Soudin veneen pienen niemen ympäri ja annoin sen ajelehtia. Olimme miltei päässeet lahden poikki kun äkkiä näin ison kalaparven molemmin puolin venettä ampaisevan pintaan. Matille tämä oli hyvä merkki; parasta aloittaa nuottaaminen niin pian kuin mahdollista.

Illalla puheet kääntyivät kala-asioista poroasioihin, joista kaiken kokeneilla poromiehillä olikin paljon kerrottavaa. Kun nuo porot jotka jotka täällä Paatarin skaitissa palkivat vaihtavat paikkaa, kulkevat ne pitkin soiden ja metsien reunoja missä ne ovat hyvin suojassa mutta näkevät hyvin koko maaston. Näin ollen syksyllä porojen kokoamiset voidaan keskittää sellaisten vaarojen metsiin, joiden alapuolella ei ole tuntureita.

Oli varhaissyksy, viehättävin vuodenaika. En ollut siihen mennessä nähnyt tällaista värisävyjen paljoutta, joka ulottui lehtipuiden vaaleasta mäntyjen tummaan vihreyteen. Niittyvilla kimmelsi Mustan Matin kentässä lumen lailla, horsmat kukkivat ja soita peittivät tummanpunaiset karpalot.

Yhtenä yönä meidät yllätti pohjoinen syysmyrsky, joka moukaroi kämppää, joka oli rakennettu niin kestäväksi, että se kesti tuulen. Kämpässä oli lämmintä ja seinät heijastelivat takan hehkua. Vaatteemme olivat jo kuivuneet ja tunsimme olomme mukavammaksi kuin aiemmin. Takassa kuului vain tulen räiskettä ja ulkoa sateen pieksevää rummutusta.

Aavistin, että nämä Jomppasen Niilan pojat ja Nilppi tunsivat nämä maisemat ja tiesivät miten täällä tullaan toimeen. Tiesin, että he voivat opettaa minut kalastamisen lisäksi metsästämään, hoitamaan poroja ja laittamaan ruokaa omalla tavallaan.

Minua miellytti Nilpin ja Jomppasen veljesten ahkeruus ja huolenpito minusta nuorimmaisesta. Kukaan heimoni jäsen ei ollut minua siihen mennessä äitiäni lukuun ottamatta kohdellut niin hyvin. Vain kerran Poronojan Matti suutahti kun olin huolimattomasti pannut kalapytyn kannen paikoilleen.

Päivät venyivät pitkiksi. Loputonta nuotanvetoa, kalan perkuuta, huuhtomista ja suolaamista, verkon laskua ja kokemista ja niiden selvittelyä. Minulle totisesti selvisi tuolloin mitä kalastajan työ on. Kun töissä oli kiirettä käteni eivät ehtineet kunnolla kuivua. Välillä kalapyttyjen rahtaaminen Alalankojärvelle tarjosi siunatun hengähdystauon saada poiketa karkeasta raskaasta rutiinista. Meille kaikille riitti työtä. Joinakin päivinä vedettiin eri puolilla järveä nuottaa, sen jälkeen kalat perattiin, suolattiin. Illalla laskettiin verkot vielä pyyntiin.

Kesään ja syksyyn 1957 sisältyi paljon asioita, välillä rauhallista, välillä joka hetkistä kiirettä ilman lepoa ja rauhaa. Ei ollut aikaa jäädä ihmettelemään, vaikka mitä eteen tuli. Koko tarkkavaisuuteni oli keskittynyt uusien asioiden opetteluun kuten kalastukseen ja rengin työhön muutoinkin. Niinpä sinä vuonna olin niin uusien asioiden kanssa tekemisissä, että aivoissani ei ollut pienintäkään tilaa elämän muille asioille ja ilmiöille. Olin heinää, kaadoin talven varalle Maijun polttopuita, Jomppasen Niilan poiken ja Nilpin kanssa vetäneet nuottaa Lankojärvellä. Kaikkien näihin tehtäviin liittyvien tehtävien oli osuttava oikeaan aikaan ja tehtävä ne silloin kun tilanne niin vaati. Ennen kuin edellinen työ oli tehty oli jo ajateltava seuraavaa.N äissä yhteyksissä tapasin kovan kovan elämän polun taivaltaneita saamelaisia, joiden elämänkokemukset jäivät alitajuntaani elämään. Minua oli koko siihen astisen elämäni ajan hallinnut suuri uteliaisuus. Tahdoin tietää tietää selityksiä asioille ja ilmiöille ja tämä halu ajoi minua ottamaan asioista selvää. Kun tietoni lisääntyi, huomasin, että olin ainoastaan nähnyt pinnalta asioita, huomannut irrallisia ilmiöitä, poiminut sirpaleita, tehnyt vähäpätöisten seikkojen perusteella päätelmiä ilman minkäänlaista yhteyttä mihinkään suurempaan.

Kun syyskuun alussa lähdin kouluun aavistin minkälainen elämänkoulu minua odotti näissä kairoissa, jonne esivanhempani olivat muuttaneet Norjasta 1850-luvun puolivälin jälkeen.